Reflektiot
Täältä löydät tiimiyrittäjien esseemuotoisia reflektioita. Lukemiensa kirjojen pohjalta tiimiyrittäjät pohtivat omaa oppimistaan, kasvuaan ja liiketoiminnan ilmiöitä Kaikki reflektiotLisää reflektiokatso
Viimeisimmät julkaisut
Ei myyjien tarvitse olla perseestä
Myyntitreenit ovat ovella ja päätin käyttää teoriapohjana Elina Aallon ja Mika D. Rubanovitschin kirjoittamaa Myy enemmän, myy paremmin -kirjaa. Myynti on vielä monelle ihmiselle tabu, jota ei jostain syystä haluta tehdä. Tai jos haluaa tehdä, niin ei uskalla, tai tiedä mistä aloittaa. Täällä yksi esimerkki! Kirja keskittyy suurilta osin myyntiprosessiin ja sen kehittämiseen ja sisäistämiseen.
Kysy ensin miksi
Simon Sinekin kirja ”Kysy ensin miksi” on inspiroiva kirja, siitä kuinka voi löytää oman...
Korkoa korolle
Rutiinit ohjaavat kaikkea tekemisiämme. Niitä täytyy siis tutkia ja kehittää, tai muuttaa...
Myyntikolmio
Myyntikolmio kirja antaa aika perus muistutuksia myynnistä. Myyjänä haluan päästä kehittämään...
Väärinymmärryksiä Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin?
Väärinymmärryksiä tapahtuu meille jokaiselle ja niitä tapahtuu varsin usein. MuistaN itse hyvin...
Petteri Nykky – Menestyksen tie
Menestyksen tiellä Oskari Saaren kirjoittama Menestyksen tie-kirja sukeltaa moninkertaisen...
katso
Kaikki julkaisut

- Uudemmat julkaisut
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- 45
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- 58
- 59
- 60
- 61
- 62
- 63
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- 69
- 70
- 71
- 72
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- 82
- 83
- 84
- 85
- 86
- 87
- 88
- 89
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- 95
- 96
- 97
- 98
- 99
- 100
- 101
- 102
- 103
- 104
- 105
- 106
- 107
- 108
- 109
- 110
- 111
- 112
- 113
- 114
- 115
- 116
- 117
- 118
- 119
- 120
- 121
- 122
- 123
- 124
- 125
- 126
- 127
- 128
- 129
- 130
- 131
- 132
- 133
- 134
- 135
- 136
- 137
- 138
- 139
- 140
- 141
- 142
- 143
- 144
- 145
- 146
- 147
- 148
- 149
- 150
- 151
- 152
- 153
- 154
- 155
- 156
- 157
- 158
- 159
- 160
- 161
- 162
- 163
- 164
- 165
- 166
- 167
- 168
- 169
- 170
- 171
- 172
- 173
- 174
- 175
- 176
- 177
- 178
- 179
- 180
- 181
- 182
- 183
- 184
- 185
- 186
- 187
- 188
- 189
- 190
- 191
- 192
- 193
- 194
- 195
- 196
- 197
- 198
- 199
- 200
- 201
- 202
- 203
- 204
- 205
- 206
- 207
- 208
- 209
- 210
- 211
- 212
- 213
- 214
- 215
- 216
- 217
- 218
- 219
- 220
- 221
- 222
- 223
- 224
- 225
- 226
- 227
- 228
- 229
- 230
- 231
- 232
- 233
- 234
- 235
- 236
- 237
- 238
- 239
- 240
- 241
- 242
- 243
- 244
- 245
- 246
- 247
- 248
- 249
- 250
- 251
- 252
- 253
- 254
- 255
- 256
- 257
- 258
- 259
- 260
- 261
- 262
- 263
- 264
- 265
- 266
- 267
- 268
- 269
- 270
- 271
- 272
- 273
- 274
- 275
- 276
- 277
- 278
- 279
- 280
- 281
- 282
- 283
- 284
- 285
- 286
- 287
- 288
- 289
- 290
- 291
- 292
- 293
- 294
- 295
- 296
- 297
- 298
- 299
- 300
- 301
- 302
- 303
- 304
- 305
- 306
- 307
- 308
- 309
- 310
- 311
- 312
- 313
- 314
- 315
- 316
- 317
- 318
- 319
- 320
- 321
- 322
- 323
- 324
- 325
- 326
- 327
- 328
- 329
- 330
- 331
- 332
