Henkka Hyppönen – Pelon hinta-2p

Lähdeteos: Pelon hinta

Lähdeteoksen kirjoittaja: Henkka Hyppönen

Teoriapisteet: 2

Län-koulutusohjelmassa paljastui pelkoni hyvinkin julkiseksi. Ensimmäinen tapaamiskerta oli saaressa, jonne piti soutaa kanooteilla. Muutama päivä ennen lähtöä saimme tiedon, että on tulossa todella myrskyisä sää, missä melominen olisi todella haastavaa. Joten jäi muuten lähtemättä sille reissulle! Pelkään todella paljon vettä, joten päätin etten lähde sinne itseäni tappamaan, äiti-ihminen kun kuitenkin olen. Ja jälkeenpäin huomasin sen olleen todella hyvä päätös, kun kuulin millainen katastrofi matka oli ollut. 

Seuraavalla tapaamiskerralla puhuimme peloista ja kerroin pelkääväni muunmoassa sikoja, lintuja ja kuollakseni sammakoita sekä ahtaita, korkeita ja suljettuja paikkoja. Siinä vaiheessa BatLetim suositteli minulle Hyppösen Pelon hintaa. Hauska yhteensattuma oli, että olin juuri edellisellä viikolla lainannut kyseisen kirjan itselle. 

Jos miettii pelkojani, niin onhan ne lähes kaikki täysin epäloogisia, mutta minulle silti aitoja. Hyppösen mukaan pelko liittyy selviytymiseen ja sen perusteella veden pelko onkin ihan järkevä. Onhan pelon tarkoitus kuitenkin pitää meidät elossa, poissa vaaroista. Olenkin lapsena meinannut hukkua mereen, enkä ole koskaan ollut kummoinen uimari. Vaikka aina sanotaan, että pelosta selviää vain sen kohtaamalla, en silti aio tulevaisuudessakaan kohdata sammakoita, siihen vedän henkilökohtaisen rajan pelkojen kohtaamiseen.

Valittuani kirjan kirjastosta ajattelin saavani siitä selkeitä vastauksia ja konkreettista apua pelkotilanteisiini. Näin ei kuitenkaan ollut. Ainoa vinkki mikä kirjasta löytyy, on syvään hengitys, mutta sen olen oppinut jo henkistä kasvua ja mielenrauhaa opiskellessani. Syvään hengittäminen rauhoittaa hermostoa, ja sillä pystyy hallitsemaan omia tunnetilojaan. Tämä onkin ollut minulla usein käytössä, kun tunteet meinaavat ottaa vallan.

Miehelläni on jokin ihmeellinen tapa viedä minut korkeisiin paikkoihin, kuten maailmanpyöriin ja vesitorneihin. Joka kerta tilanteessa tulee hysteerinen itku, koska olen varma, että korkealla oleva asia putoaa ja kuolen. Tilanteen kuitenkin kestäessä kauemmin, kuten maailmanpyörämatka, on saanut ajattelemaan, etten voi itkeä koko aikaa tai, että ehkä tässä ei olekaan mitään pelättävää. Tällöin rauhallisella syvään hengityksellä olen saanut tunteeni hallintaan ja itkun loppumaan. 

Aikoinaan olimme ystäväporukalla ulkomailla ja muut halusivat mennä veneen perässä liitävän varjon kyytiin. Varjossa piti aina olla parillinen määrä, joten suostuin kaverini pariksi. Lento kesti 8 minuuttia, joista hysteerisesti itkin 7,5 minuuttia, kunnes tajusin, etten ehkä kuolekaan ja pystyin rauhoittumaan loppuajaksi. Voin kertoa, että tämä lento ei ollut miellyttävä kokemus meille kummallekaan. Mikäli olisin silloin tiennyt hengityksen voimasta, olisin voinut rauhoittua, vaikka jo neljän minuutin jälkeen.

Pelkoa ei tarvitse ihmisille opettaa, siihen liittyvät mekanismit ovat meillä syntymästä lähtien. Silti usein lapset oppivat vanhemmiltaan pelkäämään erinäisiä asioita. Eilen illalla tyttäreni sanoi pelkäävänsä vettä. Väistämättä heräsi mielessä ajatus, olinko minä istuttanut tämän pelon häneen. Hän osasi eritellä, että pelkää koska vesi on syvää ja ei tiedä mitä pinnan alla on, joten tämä voi olla myös hänen aito oma pelkonsa. Minä itse en osaa selittää mikä vedessä pelottaa. Eräs tuttavani pelätti vastaavan pelon alkamalla laitesukeltamaan. Nyt kun hän näkee mitä pinnan alla on, se ei kuulemma enää pelota. Itselle ajatus pinnan alle näkemisestä tuottaa suorastaan pahan olon. Pitäisikö minun nyt kuitenkin opetella selättämään pelkoni ja näyttää sillä hyvää esimerkkiä myös lapselle?

Suomalaisethan ovat siitä jännä ja erilainen kansa, että meihin istutetaan jo lapsena epäonnistumisen pelko ja usko ettei mikään kannata kuitenkaan. Näin ajetaan kansalaisten usko itseen ja omaan tekemiseen pohjamutiin. Tämän johdosta ihmiset ahdistuvat, kun jokin asia epäonnistuukin ja vahvistaa kokemusta siitä, ettei mikään onnistu kuitenkaan. Tämä usein johtaa masennuksiin ja itsemurhiin. Surullista. Onneksi tämä nykynuoriso on valanut minuunkin hieman uskoa, että ehkä tämä ajatusmalli on jo vihdoin muuttumassa. Ehkä epäonnistumisia pitäisi juhlistaa jo ala-asteella, jotta pelko siitä katoaisi. 

Hyppönen kertoo kirjassa tehdystä tutkimuksesta, jossa lapset tekevät helppoja tehtäviä, joiden tekemisessä kaikki tietenkin onnistuvat. Toisia lapsia kehutaan älystään ja toisia kehutaan kovasta työstä. Tutkimuksessa selviää, että lapset, joita on kehuttu kovasta työstä uskaltavat tulevaisuudessakin ottaa vaikeampia tehtäviä suorittaakseen, koska ovat saaneet rohkeutta kovalla työllä tehdystä onnistumisesta. Fiksuksi kehutut lapset uskovat, ettei omaa kyvykkyyttään voi kehittää, joten he valitsevat helpot tehtävät, ettei epäonnistumisen sattuessa illuusio älykkyydestä rikkoontuisi. Tämmöinen tutkimus herättää kyllä paljon ajatuksia siitä, kuinka lapsilleen kannattaa puhua. 

Toinen mielenkiintoinen tutkimus kirjassa kertoo ryhmädynamiikasta. Tutkimus toteaa, että ”vasta turvan tunne antaa pohjan, jonka varassa voi synnyttää jotain omaperäistä”. Toisin sanoen, kun ryhmässä on turvallisuuden tunne siitä, että jokainen voi sanoa ajatuksensa ilman tyrmäystä tai arvostelua ja kritisointia, syntyy parempia tuloksia ja ihmiset uskaltavat ottaa suurempia riskejä. Onko tämä yksi ongelma, minkä takia Deveta on tässä tilanteessa? Yhden ihmisen reagointia jännitetään aina ja välttyäkseen siltä, kukaan ei jaksa enää sanoa mitään tai reagoida mihinkään. Onhan Onixiakin jo antanut palautetta Devetalaisten passiivisuudesta ja yleisestä ilmapiiristä. 

Lopuksi kerrotaan Neuvostoliittolaisen Ivan Pavlovin tutkimuksesta, josta selviää, että eläimen tai ihmisen kokema pelko käytännössä aivopesee hänet. Eli aiemmin opetetut asiat pyyhkiytyvät mielestä, kun pelko on tarpeeksi voimakas, yleensä kuolemanpelko. Niinpä tätä tietoa on käytetty hyväksi maailman historian tapahtumissa useasti. ”Pelko on keskeinen tekijä ihmisten oman tahdon murskaamisessa… On hyvä kuitenkin pohtia missä vaiheessa johtamisen tärkein päämäärää ei enää olekaan asioiden aikaansaaminen, vaan johtajien valta-aseman maksimointi, ja missä kulkee raja terveen ja epäterveen vallankäytön välillä ” Hyppönen kirjoittaa. Nämä lauseet mielestäni kertoo erittäin hyvin tämänhetkisestä maailman tilanteesta. Ja miksei pelkoa käytettäisi hyväksi nyt, kun se on todistanut tehonsa maailman historiassa jo useasti.

Senpä takia pelolle ei pitäisi antaa valtaa, vaan mennä rohkeasti sitä päin.

You May Also Like…

Idiootit…

Mä oon idiootti. Kaikki muutkin on. Miksi luin tämän kirjan? Haluan ymmärtää itseäni edelleen paremmin. Kun ymmärtää...

Laiskuus haisee

Laiskuus haisee

Leo Straniuksen kirjoittama kirja edustaa kaikkea muuta, mitä minä teen. Tehokkuuden taika on selfhelp tyylinen opas,...

0 kommenttia

Lähetä kommentti