Projektien kehittämistä

Ennen projektin aloittamista olisi tärkeää tunnistaa, minkä tyyppinen projekti on kyseessä. Emme ole ainakaan Heigan kanssa koskaan jaotelleet, tai tunnistaneet projektiemme tyyppejä. Projektityyppejä ovat esimerkiksi: Tutkimusprojekti. Tutkimusprojektin tavoitteena...

Tuntematon Kimi Räikkönen

LÄN-koulutusohjelman viimeistä lähijaksoa varten tuli ennakkotehtävänä lukea elämäkerta, joka on inspiroinut itseä. Hyllyssäni on jo useamman vuoden kerännyt pölyä tämä kyseinen kirja, Tuntematon Kimi Räikkönen. Luulisin, että jokin joululahja, jolle ei mukamas ole...

Ikitie tietoisen johtamisen äärelle

Vanhan viisauden ikitie Tutulta järveltä rinteeseen päin avautuva havumetsä oli saanut jo hämärän peiton yllensä, mutta lukuisat jätkänkynttilät valaisivat neulaspolun kummaltakin puolelta. Muutamia tuttuja kylän aikuisia miehiä ja naisia seisoi ikään kuin vartiossa...