Ilari Hepola

Tiimi:

Julkaisut: 26

Teoriapisteitä: 18

(Karhu)Ryhmän vahvuudet

Kirja sattui käteeni akatemialla yksi kaunis päivä ja muutaman vertaisarvion kysyttyäni päätin lukaista sen. Harri Gustafsberg on entinen karhuryhmän jäsen ja nykyinen tietokirjailija sekä yrityspuhuja. Kuulin ennen kirjan lukemista, että poliisipiireissä asiaa ei ole...

Mainejohtaja

Kirja herätti mielenkiintoni muutamasta syystä, nimi, kirjoittaja ja tämänhetkinen ajatukseni maineesta henkilöbrändin ympärillä. Jouni Heinonen on valtiotieteiden maisteri koulutukseltaan ja nykyään johtavia maineenhallinnan asiantuntijoita Suomessa, konsultointi,...

Design management – Yrityskuvan johtaminen

Kirja oli tällä kertaa todella vastenmielinen lukea, etenkin sijoittelu oli epäonnistunut. Pienen johdatuksen jälkeen kirja lähti heti ruotimaan esimerkkejä, jotka oli kirjoitettu eri ihmisten toimesta. En pidä tämmöisestä tavasta tehdä kirjallisuutta mutta...

Peilejä johtamiseen

Pekka Mattilan kirja Peilejä johtamiseen tarjoaa hyviä esimerkkejä, tarinoita ja kaavoja johtamisesta. Ajattelin itse lukea tämän kirjan koska harkitsen edelleen ensi vuoden johtoryhmään hakemista, tarkennettuna tiimiliideriksi hakemista. Sain kirjasta tukea...

Pelon hinta

Taisin noin vuosi sitten kirjoittaa edellisen kerran reflektion kirjasta, joka käsitteli pelkoa ja ihmisten pelkoja. Aihe itselleni on hyvin tärkeä ja tuttu koska joudun painimaan erilaisten pelkojen kanssa joka päivä. Itse kirjasta pidin hyvin paljon, vaikka se...

Vaikutusvalta, suostuttelun psykologia

Valitsin Cialdinin kirjan ensisijaisesti vaihtelun vuoksi mutta kuitenkin pieni polte aihealuetta kohtaan on kuplinut jo vuosia mielessä. Olen kokenut jo pitkään omaavani erinomaiset taidot ihmisten kanssa toimimiseen mutta aina en sitä toteuta täysin puhtaat jauhot...

Exit – 15 tarinaa yrittäjyydestä

Kirja oli hieman erilainen kuin mihin olen tottunut luettuani paljon tiedontäyteisiä opuksia. Perusajatuksena kirjassa toimii 15 tarinaa yrittäjistä, yrittäjyydestä ja lopulta päätöksestä myydä yritys pois. Paljon mielenkiintoisia tarinoita, joista haluan pari nostaa...

Tulevaisuuden lukujärjestys

Ah, jälleen kerran on päästy akatemian must read kirjan pariin. Tällä kertaa positiivisena asiana on kuitenkin se, että kirjan kirjoittaja on nuori, innovatiivinen ja uutta sukupolvea edustava ukko. Perttu Pölönen tuli minulle ensimmäisen kerran vastaan hieman reilu...

Työpaikkana tiimi

Valitsin Liisa Huuskon kirjan sen sopivan aiheen takia, kirjaa lukiessani huomasin sen olevan jo ns. peruskauraa itselleni koska takana on 1,5 vuotta tiimiyrittäjänä toimimista, silti löysin paljon hyviä pointteja aiheeseen liittyen koska kirja oli kirjoitettu...

Myyntikapina

Keskellä Tiimiakatemian hälinää heräsi yksi kaunis päivä kaipuu takaisin puhelinmyyntihommiin, kun pari vuotta sitten vietin hetken aikaa DNA:n puhelinmyynnissä niin aika on vihdoin kullannut muistot. Ajattelin siitä innostuneena lukea myyntiaiheisen kirjan, jotta...

Saatat pitää myös näistä…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Asiakastutkimus

Valitsin luettavaksi seuraavan kirjan Asiakastutkimuksen perusteet ja käytännöt. Kirjan lukemisen tarkoituksena oli...

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...