Ah, jälleen kerran on päästy akatemian must read kirjan pariin. Tällä kertaa positiivisena asiana on kuitenkin se, että kirjan kirjoittaja on nuori, innovatiivinen ja uutta sukupolvea edustava ukko. Perttu Pölönen tuli minulle ensimmäisen kerran vastaan hieman reilu vuosi sitten kun hän oli yksi esiintyjistä Jamkin avajaisissa, tietoteknisen burgeroinnin seurauksena itse puhe jäi kuulematta mutta pieni muistijälki jäi kuitenkin mieleen kaikesta ylistämisestä mitä kaverista kuuli. MIT Tech Review valitsi Pölösen 35 lupaavimman eurooppalaisen innovaattorin joukkoon alle 35-vuotiaista. Kirja käsittelee rehellisyyttä, rohkeutta, kokeiluja, myötätuntoa ja monia muita aiheita, jotka ainakin omaan korvaan kuulostivat mielenkiintoisilta.
Kirjassa ensimmäisenä omaan korvaan helähti ajatus, mikä on tänään mahdotonta, voi olla huomenna mahdollista. Harkitsen jopa lauseen kehystämistä eteisen seinään, ajatuksen voi ulottaa koskettamaan mitä tahansa osa-aluetta elämässä. Mieleeni heräsi kuitenkin muutama ajatus, tiimimme retki on vielä kesken, vaikka aikaa on enää vuosi jäljellä. Monien ajatus oppimisesta ja tiimiyrityksen toiminnasta on mielestäni naiivi, ei oppiminen lopu valmistumiseen tai määrittääkö tiimiyrityksemme menestys sen enempää kenenkään opiskeluajasta, kun se kuitenkin on vain alusta kehittää omaa osaamistamme. Oppimisprosessi kestää työelämän näkökulmasta siihen pisteeseen asti, kun eläkkeelle siirrytään, joten jopa tyhmempi ihminen osaa laskea, että noin 45 vuotta on jäljellä ja ehkä 5 vuotta voi olla enemmän tai vähemmän takana. Ihmiset kantavat tarpeetonta stressiä, ahdistusta ja epäonnistumisen tunnetta siitä mitä he kerkeävät saavuttaa Tiimiakatemian aikana, ei se kuitenkaan määritä juuri muuta kuin arvosanat todistukseen ja sen, kuinka hyvin on käyttänyt aikansa korkeakoulussa. Sen vuoksi yritän itsekin alkaa ajattelemaan enemmän itseäni ja vähemmän rahaa tai menestymistä yrityksenä, joka hyvin suurella todennäköisyydellä kuopataan jouluna 2022. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, että sitoutumiseni tiimiin vähenisi, päinvastoin se tarkoittaa mielestäni oman reitin löytämistä, joka on yksi suurimmista Tiimiakatemian vahvuuksista.
Olen ollut vuosia jo haaveilija, olen kuvitellut itsestäni useita kertoja liikoja, puhunut ohi suuni ja lupaillut liikoja.
Nyt olen kuitenkin mielestäni ottanut suurta harppausta pois sieltä montusta, nautin asioiden tekemisestä ja koen saavani onnistumisista vahvistusta omille vahvuuksille sekä etenkin suunnalla, minkä haluan ottaa viimeisen opiskeluvuoteni aikana. Rohkeus, kokeilut, vaatimustaso itselle ja muiden kanssa harmoniassa toimiminen on kirjan isoja teesejä, jotka vaan sattumalta koskettavat itseäni myös huomattavasti. Sosiaalinen luonne pitää sisällään rohkeuden asettaa itsensä alttiiksi kritiikille, kokeiluja mahdollisuudet ovat rajattomat opinahjossa, vaatimustaso itselleni on ollut aina kova mutta ei kuitenkaan realistinen tai läpinäkyvä, ja edelleen sosiaaliset kanssakäymiset, johtaminen ja tiimityö ovat aihealueita, joissa vaadin itseäni kehittymään. Laiskuus, pelot ja aikaansaamattomuus on uhannut monia elementtejä opiskeluni aikana mutta nyt tuntuu, että olen pystynyt siirtämään suurimmat lohkareet sivuun luolan edestä.
Koen kirjan lukemisen jälkeen Pölösen jopa minua inspiroivaksi henkilöksi. Nuori ja lupaava henkilö, jolla on mahdollisuuksia mihin vain mutta töitä on tehtävä huomattavan paljon, kaukana takana samanlaisten mahdollisuuksien kanssa painiva Ilari tulee kovaa vauhtia kohti aikuisuutta ja menestystä työelämässä.
0 kommenttia