Olen usein kaupassa käydessäni selaillut poistuvien alennus kirjojen valikoimaa ja ensimmäistä kertaa mukaan jopa tarttui jotakin. Rikos ja rahastus osui silmääni ja kirjan houkuttelevan nimen ja mielenkiintoisen takakannen takia päätin tuhlata huimat 5 euroa....
Lauri Koivisto
Tiimi: Heiga
Julkaisut: 34
Teoriapisteitä: 70
Lego maailman parhaat palikat
Minä ja lego Mikä näissä pienissä muovisissa rakennuspalikoissa oikein viehättää? Rupesin pohtimaan asiaa ostaessani ensimmäisen lego setin sitten lapsuuden. Syy miksi rupesin asiaa edes miettimään, oli se, että enhän minä ole enää pieni poika, joka tykkäsi rakennella...
Elements of AI- essee
AI kurssin suorittaminen oli hauskaa ja innostavaa, mutta samalla varsin suoraviivaista ja selkeää. Asiat ja sisällöt oli hyvin esitetty ja suurin osa tehtävistä oli varsin mielenkiintoisia. Itse tykkäsin erityisesti tehtävistä missä sai itse pohtia tekoälyä ja sen...
Tee itsestäsi mestariajattelija
Monta asiaa tekemättä ja mistään ei saa kiinni. Tuttu tunne varmasti monelle meistä. Arjessa ajattelulle jää varsin usein hyvin vähän tilaan. Itse olen aikaisemminkin puhunut siitä, kuinka haastavaa arjessa toimiminen on silloin, kun on tehtävä montaa asiaan...
Väärinymmärryksiä Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin?
Väärinymmärryksiä tapahtuu meille jokaiselle ja niitä tapahtuu varsin usein. MuistaN itse hyvin hauskan tilanteen, jossa nopeasti sanottu lause suljetun oven läpi johti väärinymmärrykseen. Itse olin työhuoneessa tekemässä töitä ja tyttöystäväni oli viemässä roskia...
Valmentava johtajuus
Valmentava johtajuus. Tiimiakatemian yksi keskeisimmistä ajatuksista. Johdetaan esimerkillä ja laskeudutaan työntekijän tasolle. Keskitytään tiimin jäsenten vahvuuksiin ja positiiviseen palautteeseen, sekä kokemuksiin. Valmentavaan johtajuuteen liittyy paljon muutakin...
Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito
Dialogi tiimiakatemian yksi kulmakivistä ja tärkeimpiä ellei jopa tärkein oppimisen työkalu. Muistan hyvin, kun ensimmäisiä kertoja treenasimme Heigana yhdessä Zoomin välityksellä. Olimme kaikki varmasti kuulleet jotain dialogista aiemmin, mutta sen syvempää...
Myyntikirja Menesty uuden ajan B2B myynnissä
Myyntiä ja erityisesti myynnin strategioita olenkin jo muutamassa tekstissä aikaisemmin jo käsitellyt. Nyt kuitenkin minulla on hieman enemmän tarttumapintaa aiheeseen, sillä sain johtaa tiimiakatemian 24 h synnytysten myyntiä. Monissa lukemissani myynnin kirjoissa on...
Sinisen meren strategia
Innostuin tästä tiimiakatemialla jo klassikoksi muodostuneesta strategia kirjasta johtajuuden koulutusohjelman aikana. Sinisen meren strategiassa puhutaan punaisesta ja sinisestä merestä. Punainen meri kirjassa kuvastaa niin kutsuttua perinteistä markkinaa, jossa...
Joharin ikkuna-analyysi
Joharin ikkuna analyysi Avoin Iloinen, aikaansaamaton, hyväntahtoinen, hyväksyvä, avulias, selittelevä, ulospäinsuuntautunut, äänekäs, ystävällinen, sopeutuva Sokea epävarma, mielistelevä, liikoja lupaileva, tarmokasKätketty Sulkeutunut...
Saatat pitää myös näistä…
Saako vastuullisuudesta kilpailuetua?
Vastuullisuus. Tänä päivänä yritysten toimintaa hyvinkin puhutteleva asia. Koen, että aikaisemmin en ollut itse...
The Culture Map
Erin Meyerin "Culture Map" tarjoaa syvällisen katsauksen kulttuuristen erojen merkitykseen kansainvälisissä...
Valmentava esimies
Valmentava esimies tekee tiimiläisistään tähtipelaajia ja rakentaa tiimiin luottamusta, jotta yksilöt voivat antaa...