Olen usein kaupassa käydessäni selaillut poistuvien alennus kirjojen valikoimaa ja ensimmäistä kertaa mukaan jopa tarttui jotakin. Rikos ja rahastus osui silmääni ja kirjan houkuttelevan nimen ja mielenkiintoisen takakannen takia päätin tuhlata huimat 5 euroa. Sijoitus todellakin kannatti ja tämän teoksen voinkin lisätä kategoriaan luin loppuun asti kahdessa päivässä.

Kirja nimensä mukaisesti kertoo talousrikollisuudesta ja erityisemmin erilaisista finanssimaailman huijauksista ja väärinkäytöksistä. Erityisen mielenkiintoisia tapauksia olivat useita suomalaisia koskettanut surullisenkuuluisa Wincapita. Koko finanssialaa järisyttänyt useiden miljardien Libor-koron manipulaatio ja tietenkin kaikkien taloushuijausten isä alkuperäinen Charles Ponzin tehtailema pyramidi huijaus, jonka johdosta termi ponzi-huijaus myöhemmin vakiintui kuvaamaan erilaisia finanssi maailmassa tapahtuvia kusetuksia.

Niin kuin jo saattoi arvata, kirja imaisi minut vahvasti sisäänsä ja pääsin sukeltamaan rahoitusmaailmaan. Finanssialan termistö oli onneksi jo opeteltu käymäni sijoitustoiminta kurssin ansiosta ja vaikka termistöä ei tietäisikään oli kirjassa kaikki kerrottu niin selkeästi, että täysin aiheesta tietämätönkin pystyisi sitä lukemaan ja ymmärtämään. Voidaan kuitenkin tästä siirtyä itse asiaan ja ensimmäisenä haluaisin hieman avata tuota Wincapitan tapausta.

Wincapita oli tosiaan 2000 luvun puolivälistä vuoteen 2009 toiminut pyramidihuijaus, jossa tavalliset suomalaiset menettivät useita satoja tuhansia euroja. Huijauksen ideana oli saada ihmiset sijoittamaan rahansa pörssikursseja ennustavaan sivustoon, jossa oli mahdollista myydä, ostaa ja vaihtaa sovelluksen sisäisiä osake optioita. Tämä oli toki kaikki vain silmän lumetta ja pyramidihuijaukselle tuttuun tapaan, mitään sijoituksia ei oikeasti ollut olemassa vaan ”voitot” maksettiin uusien sijoittajien antamista rahoista. Näin ollen pyramidissa ylempänä olleet tienasivat. Tämä voittojen saanti mahdollisti siten uusien sijoittajien värväämisen, kun ylempänä olleet pystyivät todistamaan saaneensa sijoituksilleen satumaisia tuottoja. Tämäkin huijaus lopulta paljastui klassiseen tyyliin. Wincapitalta loppuivat uudet sijoittajat ja useiden epäilyksien myötä vanhat sijoittajat halusivat nostaa rahojaan pois. Todellisuudessa Wincapita oli maksukyvytön ja tämän takia koko pyramidi pirstaloitui.

Tarinan luettuani jäin miettimään, että olisinko voinut itse hairahtua sijoittamaan Wincapitaan. Toki ensimmäinen ajatukseni oli, että tottakai olen sen verran fiksu, etten tällaiseen selkeään kusetukseen lankeaisi. Kuitenkin sitten muistin, että suurin osa tähän sijoittaneista oli korkeasti koulutettuja ihmisiä, joista moni työskenteli yrittäjänä tai jopa sijoitusmaailmassa. Itse uskon, että suurin vaikuttava tekijä siihen miksi niin moni ”fiksu” ihminen sijoitti Wincapitaan, johtui helpon rahan tavoittelusta ja siitä, että moni värvääjänä toiminut henkilö oli läheinen ihminen rahansa menettäneille sijoittajille.

Seuraavaksi voidaankin käydä läpi tätä Libor-koron manipulaatiota. Tähän vyyhtiin osallistui todella moni eurooppalainen suuri pankki. Koron manipulaatiosta vastasi muutama erittäin hyvin verkostoitunut ja vaikutusvaltainen henkilö, tavoitteenaan tuottaa sekä itselle, että edustamalleen pankille mahdollisimman paljon tuottoa vuoden 2008 finanssi kriisin aikana. Itseäni ihmetytti suuresti, miten tällainen manipulointi oli edes mahdollista, mutta kai tähänkin suurimpana syynä oli ihmisen oma ahneus ja pankkien tarve näyttää todellisuuttaan paremmalta vaikeassa taloustilanteessa.

Miten tämä sitten käytännössä toimi. Jokainen liboriin osallisena ollut pankki lähetti korosta vastanneelle ryhmälle tasaisin väliajoin arvion koron suuruudesta. näiden arvioiden pohjalta sitten ryhmä laski liborin keskiarvon, joka laitettiin yleiseen jakoon. Muuttamalla useamman pankin omaa korkoarviota pystyttiin kokonaiskorko muotoilemaan pienemmäksi, jolloin pankit pystyivät saamaan paremmilla ehdoilla vakuudettomia lainoja ja näyttämään paremmalta finanssikriisin aikana. Paljastuessaan Libor-skandaalia pidettiin ja pidetään edelleen finanssimaailman suurimpana huijauksena, jonka arvo lehtijuttuja tarinan jälkeen luettuani oli noin 300 000 miljardia dollaria. Käytännössä tuota summaa en itse pysty edes mitenkään käsittelemään, joka jo itsessään kertoo huijauksen laajuudesta ja vaikutuksista.

Mitä sitten näistä kahdesta ja kirja muista tarinoista oikein voi oppia. Toki jos haluaa lähteä taloushuijausta tekemään niin kirjasta löytyy hyvin oppia, mutta oli siinä muutakin. Huomasin nopeasti, että kaikkia näitä tapauksia yhdistää selkeästi kaksi tekijää. Nämä olivat laajat ja vaikutusvaltaiset verkostot, sekä sosiaalinen lahjakkuus. Kaikki tarinoiden henkilöt omasivat hyvät verkostot eri puolille finanssimaailmaa ja osasivat kertoa tarinoita voitoista ja omasta ylivertaisesta osaamisestaan. Toki myös osaamista ja alan tuntemusta tarvittiin, mutta sitäkin tärkeämpää oli osata puhua ja vakuuttaa ihmiset puolelleen.

Tämä pätee kyllä täysin ihan rehelliseenkin maailmaan ja siksi myös esimerkiksi Akatemian aikana verkostojen luominen ja sosiaalisten taitojen kehittäminen on tärkeää ja kauaskantoisesti kannattavaa. Olen ainakin itse onnistunut luomaan laadukkaan ja laajan verkoston tähän mennessä ja syksyllä sitä vielä laajennetaan, jotta työelämän aalloilla navigointia voin mahdollisimman paljon helpottaa.

Toki tähän loppuun haluan mainita kirjasta saadun ehkä tärkeimmän opin mitä jokainen voi soveltaa päivittäiseen elämäänsä. se kuuluu näin ”jos jokin vaikuttaa olevan liian hyvä ollakseen totta se useimmiten ei olekaan totta” Mitä tahansa tarjousta, sijoitusmahdollisuutta tai muuta vastaavaa kannattaa aina katsoa mahdollisimman kriittisesti. Kriittinen tulkinta ja ajattelu ovat meinaa kullan arvoisia nykyisessä alati digitalisoituvassa ja samalla myös polarisoituvassa maailmassamme.