Kasper Heikkilä

Opiskelija Jyväskylästä, joka koittaa kehittää itseään päivästä toiseen.

Tiimi: Puuskupuh

Julkaisut: 14

Teoriapisteitä: 7

Nappaa asiakkaat koukkuusi

Minua on aina kiinnostanut markkinointi ja etenkin se, kuinka saan mahdollisen asiakkaan aidosti kiinnostumaan mainoksestani. Olen monta kertaa koittanut myydä niin netissä, kuin kasvotusten, mutta en ole ikinä kokenut olevani taitava myyjä. Netissä myyntiä olen...

Nykyaikainen johtaja

Usein pompotellaan mikä olisi paras ja tehokkain tapa johtaa omia tiimiläisiä, alaisia tai tovereita. Halutaan olla helposti lähestyttäviä, mutta kuitenkin auktoriteetin omaavia johtajia. Luin Dan Sobackin kirjan Valmentava johtajuus, jossa pureudutaan juuri nimen...

Oman elämän sensei

Luin Asko Känsälän kirjoittaman johtajuutta käsittelevän kirjan Johtajasta mestariksi. En koe itseäni kovinkaan johtajamieliseksi, jonka takia koin, että kirjasta voisi löytyä hyviä vinkkejä tulevaa varten. Miksi en ole johtanut? En ole ikinä ollut ulossuuntautunut...

Neuvottelemisen taito

Minkä ympärillä maailmamme pyörii? Monelle tulee varmasti mieleen raha, ja koen itsekin, että se on pitkälti totta. Suurimmat rahat pyörivät pankkien, isojen yritysten sekä miljonäärien, että miljardöörien käsissä. Minkä perusteella tämä raha sitten oikein liikkuu?...

Johtajuus ei katso sukupuolta

Kuvittele hienoa autoa ajava toimitusjohtaja, joka on juuri matkalla töistään kotiin tapaamaan rakasta puolisoaan ja lapsia. Minkä näköinen hän on? Moni mieltää johtajat edelleen pääosin miehiksi. Jos kuvittelit ratin taakse naisen – hyvä sinä! Anu Kuistialan...

Olet luova

Monesti kuulee ihmisten toteavan, etteivät he ole luovia. Asia ei kuitenkaan ole näin. Luovuus usein yhdistetään esimerkiksi graafiseen luovuuteen, eli että on hyvä piirtämään, maalaamaan tai toteuttamaan visuaalisesti luovia tuotoksia digitaalisesti. Luovuus on...

Think through the eyes of the customer

“Your customers don’t care about you, your products, or your services. They care about themselves.” I read Joe Pulizzi’s book Epic content marketing. It dives in great detail in to how, when and why content marketing can play such a big role in growing your company,...

Taistelu tekemättömyyttä vastaan

Jäikö taas tärkeä tehtävä viimetinkaan? Tuntuuko että aloittaminen on hankalaa ennen, kun on jo oikeasti kiire? Itse olen elämäni aikana törmännyt kyseisiin ilmiöihin useaan otteeseen, joten ajattelin, että lukemalla aiheitta käsittelevän Minna Miaon kirjan saatan...

Markkinoinnin uudet 4 P:tä

Luin Eka Ruolan kirjoittaman markkinointiin syventyvän kirjan Markkinoinnin uudet 4 P:tä. Kirjassa käytiin syvällisesti läpi sitä, millaista on hyvä markkinointi ja kuinka siinä hyödynnetään kaikkia näitä neljää P:tä. Kirja ei kuitenkaan ole mitään kevyintä...

Saatat pitää myös näistä…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Asiakastutkimus

Valitsin luettavaksi seuraavan kirjan Asiakastutkimuksen perusteet ja käytännöt. Kirjan lukemisen tarkoituksena oli...

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...