Ehkä tämä oli jonkinlainen todiste siitä, että osaan Englantia sen verran, että pärjään sillä. Tämä oli nimittäin ensimmäinen lukemani kirja, joka on kirjoitettu muulla kielellä kuin Suomella. Esseetä en vielä uskaltanut vääntää Englanniksi. Kirjassa käytiin...
Jessika Pennanen
Tiimi: Arte
Julkaisut: 42
Teoriapisteitä: 80
Yrityskulttuuri on kuningas
Yrityskulttuuri Artessa on aina ollut hyvä, tosin nyt viimeisen syksyn ajan on tuntunut, että olemme ottaneet asiat aivan liian vakavasti. Jokaisella tuntuu olevan ja kuuluukin olla kalenteri täynnä ja sen vuoksi yhteiset ”pakolliset” tapaamiset eli esim....
Kuinka olla piittaamatta paskaakaan?
Epäonnistumisen pelko rajoittaa Tiimiakatemialla alkuajan välttelin epäonnistumista, mutta olen kuitenkin tässä matkan varrella uskaltanut hypätä entistä rohkeammin epämukavuusalueelle. Miksi epäonnistumiset pelottavat niin paljon? Mietin liikaa mitä muut ajattelevat....
Keskittymiskyvyn elvytysopas
Haluaisin tehdä hyvin paljon muutoksia omassa arjessani, jotka edesauttaisivat omaa hyvinvointia. Se tuntuu kuitenkin hyvin vaikealta. Tuntuu, että tahdonvoimaa olisi, mutta toimiminen ja aikaansaaminen on silti hankalaa. Näillä tarkoitan ihan arkisia askareita....
Strategia arkeen OKR-mallilla
Arten strategia Strategia on sanana aika pelottava ja vieras. Jälleen täpitystä tehdessä nousi puheeksi tiimin strategia ja käytännössä se, ettei sitä ole. Tiimiakatemialla opiskelu ei ole aivan tavanomaista opiskelua, vaan käytännössä olemme täyspäiväisiä...
Inspiroitunut
Lassi puhui viime vuoden puolella hyvästä kirjasta, jota oli helppo peilata meidän tiimin toimintaan. En kuitenkaan pistänyt silloin kirjan nimeä itselleni ylös, sillä oma lukusuunnitelmani oli jo aika tarkasti tehty ja se painottui myyntiin. Nyt Lassin jalanjälkiä...
Luova järkevyys
”Ammattitaitoinen ihminen tietää miten asiat ovat, luova miettii, miten ne voisivat olla.” Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen on luova. Luovuus voi olla sitä, että teet asian paremmin tai erilaisemmin, jotta voit olla tehokkaampi tai erottua joukosta. Luovuus voi...
Vaurastu kuin nainen
Kirjassa Jutta Larm kertoi opikseen sen, että bisnesidea ei löydy, jos sitä etsii vain rahan takia. Olen tästä täysin samaa mieltä. Tiimiakatemia on siitä aivan huippupaikka, että pääsen kehittämään ja toteuttamaan omaa liiketoimintaa ja saan samalla opintotukea sekä...
Tekoälyn perusteet
Elements of AI, tekoälyn perusteet Tekoäly on yksi tämän hetken kiinnostavimmista aiheista, joka ainakin ennen on itseäni jopa vähän kauhistuttanut. Arten treeneissä käytiin hieman läpi tekoälyä ja sen hyödyntämistä ja keväällä on vielä uudet treenit tästä polttavasta...
Vaikuttajamarkkinointi
(Markkinoinnin koulutusohjelma) Suurimmalle osalle nuorista vaikuttajat ovat esikuvia, joista otetaan mallia. Mielestäni vaikuttajamarkkinointi on tämän takia erittäin tehokasta. Nuoret ottavat vaikuttajien puheet ja kokemukset tosissaan ja peilaavat niitä omaan...
Saatat pitää myös näistä…
Mindset: menestymisen psykologia
Akatemia alkaa lähestymään loppuaan ja viimeiseksi kirjaksi lukulistalleni valitsin Carol S. Dweckin...
Epic Content Marketing
Akatemian alkaessa markkinointi lukeutui niihin asioihin, mitkä eivät kiinnostaneet minua oikein lainkaan. Nyt...
Sisältöstrategia: Asiakaslähtöisyydestä tulosta
Lukiessani Tannin ja Kerosen Sisältöstrategia: Asiakaslähtöisyydestä tulosta -kirjaa, ajattelin heti Organisaatio X:n...
