Epäonnistumisen pelko rajoittaa

Tiimiakatemialla alkuajan välttelin epäonnistumista, mutta olen kuitenkin tässä matkan varrella uskaltanut hypätä entistä rohkeammin epämukavuusalueelle. Miksi epäonnistumiset pelottavat niin paljon? Mietin liikaa mitä muut ajattelevat. Meillä on mielestäni hyvä ja turvallinen ilmapiiri tiimissä, mutta silti se pelottaa. Koen, että askeleita on jo menty eteenpäin, koska nyt enää ajatus epäonnistumisesta pelottaa, mutta en enää välttele niitä. Epäonnistuessani jään usein myös jumiin paskamaiseen palautesilmukkaan ja ruoskin itseäni vähän liikaakin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että aiheutan itselleni lisää pahaa mieltä sillä, että on paha mieli. 

Jokainen epäonnistuminen on askel onnistumiseen. Jokainen menestyjä on tehnyt matkansa varrella satoja tai jopa tuhansia pieniä virheitä, joista on oppinut ja sen vuoksi kehittynyt. Mikään ei käytännössä tule ilman epäonnistumisia. Kun mietin projekteja, jotka ovat onnistuneet käytännössä ilman minkäänlaisia vastoinkäymisiä, motorola on ollut hyvin lyhyt. Ne projektit, joissa on opittu kantapään kautta ja asiat eivät olekaan onnistuneet, niin kuin olisi ajateltu, on opettanut paljon enemmän.

Epämukavuusalueella oleminen ja sieltä ”selviytyminen” vaikuttaa omaan itsetuntoon. Aiemmin on tullut ajateltua niin, että epämukavuusalueella oleminen tekee huonoa omalle itsetunnolle, mutta itseasiassa se kehittää sitä. 

Ota vastuu ja käännä se voitoksi

Sain yläasteella ysiluokalla lukihäiriödiagnoosin ja se auttoi ymmärtämään miksi lukeminen ja kirjoittaminen oli niin hankalaa ja mikään ei jäänyt mieleeni. Se toi helpotusta, mutta myös ajatusta siitä, että en pärjäämää koulumaailmassa. Hain merkonomiksi ja koulu oli mielestäni hyvin helppo. Ajattelin silloin, että kouluni on nyt käyty, koska ei minusta ole enää tästä korkeampaan koulutusasteeseen. Päätin kuitenkin muutaman vuoden päästä hakea ammattikorkeaan Tiimiakatemialle ja täällä sitä ollaan jo kolmas vuosi startattu. Täytyy siis ottaa valta omasta elämästä ja päättää mennä eteenpäin. On tiedostettava ja otettava vastuu omista ongelmista, jolloin on jo askeleen edempänä ratkaisua. Onko lukihäiriöongelmani näkynyt nyt opiskeluissa? Ei. Tai on ehkä saattanut jollain tapaa näkyä ainakin itselleni, mutta en anna sen olla ongelma. 

Ylipäätänsä mielestäni nykymaailmassa annetaan liikaa ongelmalle valtaa. Meidän täytyy ottaa vastuu ongelmista, jotta ne muuttuvat. Se ei todellakaan ole helppoa, mutta se on välttämätöntä, jos halutaan muutosta.

Tee edes jotain

Tämä asenne on minulle opetettu jo kotona. Äitini opetti minulle nuorempana sen, että pitää tehdä edes jotain. Kun koulut loppuvat, hae töitä. Jos olisin jäänyt vain kotiin, ei äitini olisi sitä katsellut. Tämä pätee käytännössä kaikkeen. Jos tahdot oppia jotain uutta, tee edes jotain sen eteen. Jos tahdot kohottaa kuntoa, tee edes jotain. Kyllä pienet askeleet lähtevät viemään kohti haluttua määränpäätä.

Kolme osataitoa siihen, kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Osataito 1: ”Älä piittaa paskaakaan” ei ole välinpitämättömyyttä vaan oikeista asioista välittämistä.

Minun täytyy osata keskittyä asioihin, jotka vievät minua eteenpäin ja ovat oikeasti merkityksellisiä. Huomaan, että minua pelottaa luopua. Pelottaa luopua jopa niistä asioista mistä en enää edes nauti. Pelkään että menetän sellaista, jota jäänkin kaipaamaan ja tarvitsemaan tulevaisuudessa.

Osataito 2: Välitä jostakin vastoinkäymisiä tärkeämmästä, niin vastoinkäymisillä ei ole väliä.

Oman intohimon seuraaminen tuo matkalla lukuisia epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. Voit joko luovuttaa kesken kaiken ja jäädä rypemään epäonnistumiseen tai sitten voit yrittää kestää vastoinkäymisten aiheuttaman tuskan ja jatkaa entistä vahvempana.

Osataito 3: Muista, että välittäminen on valinta, tajusipa sitä tai ei.

Välitän itse liikaa siitä, mitä muut ajattelevat. Miksi kulutan omaa energiaani miettimällä epäolennaisia asioita, jos kuitenkin toimin mielestäni oikein tai ainakin sillä tavalla, että vien itseäni eteenpäin. Täytyy siis oppia olemaan välittämättä asioista, jotka vaan vievät energiaani.