Haluaisin tehdä hyvin paljon muutoksia omassa arjessani, jotka edesauttaisivat omaa hyvinvointia. Se tuntuu kuitenkin hyvin vaikealta. Tuntuu, että tahdonvoimaa olisi, mutta toimiminen ja aikaansaaminen on silti hankalaa. Näillä tarkoitan ihan arkisia askareita. Tiedän sen, ettei se saata olla minulle niin helppoa kuin ”tavallisille” neurotyypillisille. Onko se nyt kuitenkaan niin justiinsa, jos kotona on vähän sotkuista tai joku arkinen askare on unohtunut tehdä. Kodin pitäisi olla paikka, jossa pystyy rentoutua ja onkin sitä. 

Keho ja mieli ovat yhteydessä koko ajan ja vaikuttaa toisiinsa. Kun liikun ja pidän huolta kehosta, samalla voin paremmin ja mieli on virkeä. Liikkuminen on jäänyt hyvin vähäiselle sen jälkeen, kun sairastuin ensimmäiseen koronaan. Keuhkot menivät huonoon kuntoon ja astma paheni. Hoitamattomana astma aiheutti minulle sitä, että olin jatkuvasti kipeä. Liikuntaa en voinut harrastaa, sillä kun ehdin juuri parantua edellisestä flunssasta niin seuraava iski. Tämä vaikutti myös omaan mieleen ja olin paljon väsyneempi. Astma on nyt paremmin hallinnassa ja pyrin nyt syksyllä pitämään omasta fyysisestä terveydestä parhaani mukaan huolta. 

Työajan merkkaaminen akatemia-arjessa on hankalaa. Sitä tekee melkein koko ajan ajatustyötä, mutta se on hankala merkata tuntimerkkauksiin työajaksi. Nyt tiimiliiderin roolissa olen huomannut, että varsinkin ilta-aikaan tulee mietittyä paljon tiimin asioita ihan huomaamattaan. Miksi käyttäisin ilta-aikaa miettimiseen ja ajatustyöhön, kun voin tehdä sitä päivälläkin? Syksyllä otan selvästi enemmän tunteja viikosta tiimiliideriyteen, jotta ajatustyölle ja kehittämiselle jää enemmän aikaa. Tämä ei tietty heti alkusyksystä kiireiden vuoksi ole mahdollista, mutta pitää opetella luopumaan jostakin, jotta on myös ylimääräistä aikaa.

Tahdon oppia rauhoittumaan. 

Sain lääkkeet heti ADD-diagnoosin saatuani ja ensimmäinen lääke, jota testasin ei toiminut itselläni ollenkaan. En kuitenkaan odottanut suoraan sitä, että lääke olisi ollut itselleni sopiva, sillä olin kuullut, että harvemmin löytyy heti toimiva. Sain testaukseen toisen lääkkeen ja se oli minulle sopiva. On vaikea selittää miltä arki tuntuu lääkkeen kanssa. Itseluottamus kukoistaa ainakin hiukan enemmän ja saan keskityttyä yhteen asiaan kerralla. Saan virtaa toimimiseen ja en tappele pään sisällä itseni kanssa koko aikaa. Saan hoidettua kevyesti hoidettavia asioita ja esimerkiksi viesteihin vastaaminen tuntuu helpolta. Tässäkin lääkkeessä tietty muutamia ikäviä sivuoireita on, mutta ne ovat sellaisia, jotka eivät liikaa haittaa arkea.

Olen hyvin ylpeä itsestäni, että puhuin työterveystarkastuksessa omasta arjesta ja tarkkaavaisuushäiriöepäilyksestäni. Tutkimusprosessi eteni hyvin nopeasti ja kolmen kerran jälkeen sain jo diagnoosin. Se on helpottanut elämääni ja osaan olla armollisempi itselleni. Voin pistää arjen vaikeudet tarkkaavaisuushäiriön piikkiin. Sain diagnoosin vasta aikuisiällä päälle parikymppisenä ja olen tähän asti oppinut elämään vaikeuksieni kanssa. 

Tiimiakatemia on täysin oikea paikka itselleni. Saan täällä poukkoilla ajatusten kanssa vapaasti ja multitaskaus kuuluu jokaiseen arkipäivään akatemia-arjessa. Otan kuitenkin välillä liikaa stressiä siitä, jos en olekaan saanut hoidettua jotain lupaamaani hommaa ajoissa. Tiimiliiderinä ponnistelen jatkuvasti, sillä en halua aiheuttaa tiimille pettymystä. En mielestäni ole unohtanut hoitaa mitään olennaista ja tämä pesti on hoidettu kiitettävästi. Oho osasin jopa kehua itseäni! Olen miettinyt, että miksi ponnistelen niin paljon? Se johtuu varmasti epäonnistumisen pelosta osittain mutta myös siitä, että tahdon oppia ja kehittyä itse paremmaksi johtajaksi ja paremmaksi tekijäksi yleisesti. 

Kirjassa puhuttiin paljon ADT:stä eli itseaiheutetusta keskittymisvaikeudesta. Varmasti minäkin olen pahentanut omia oireitani huomaamattani. Puhelin on aina mukana ja tv-sarjoja katsoessa huomaan, että pelaan samalla puhelimella jonkinlaista pulmapeliä. Tämä on varmaan yksi syy siihen, miksi pidän suomalaisista tv-sarjoista. Syödessäni huomaan selaavani puhelinta samalla. Kirjaa lukiessa huomaan, että käsi etsii puhelinta ja tulee katsottua, onko minua tavoiteltu. Mitään en oikeastaan enää tee ilman puhelinta. Tästä täytyisi päästä irti. 

Tiimiakatemialla olen löytänyt itseni uudelleen ja päässyt entistä enemmän tutustumaan itseeni. Tässä on auttanut tiimi ja valmentajani Jaana. Selvästi oma minäkuvani on ollut osittain vääristynyt, sillä kaikki näkevät minut erilaisena kuin mitä itse. Hoidan asiat pääsääntöisesti hyvin ja yritän lähteä mukaan mahdollisimman moneen asiaan. Olen oppinut myös delegoimaan ja kieltäytymään sekä löytämään itselleni toimivia toimintatapoja.