Koen, että tiimityöskentely on tärkeä kilpailuetu nykyajan työmarkkinoilla. On kuitenkin vaikeaa määritellä mikä tekee tiimistä loistavan, ja vielä vaikeampaa on, miten sellaiseksi tullaan. Tiimityöskentely rakentuu luottamuksella, joten tiimin jäsenten ei tulisi...
Elina Korhonen
Tiimi: Hohke
Julkaisut: 34
Teoriapisteitä: 80
Itseohjautuvuus
Itseohjautuvuus on melko uusi termi, joka on yleistynyt työelämässä yhtenä johtajuusmallina. Ennen työpaikoilla oli selkeästi luokiteltu arvojärjestys, jossa ylhäällä oli johtoryhmä ja pomot, jotka käskyttivät alaisiaan ja antoivat ohjeita, joita oli noudatettava....
Merkityksellisyyden löytäminen tiimistä
Olen tavallaan koko kevään ensin tiedostamatta, sitten tietoisesti miettinyt tätä aihetta. Olen tuskastellut sen kanssa, että mitä minä oikeasti haluan tehdä, ja miksi. Tuntuu, että mitä enemmän asiaa pyörittelee ja pallottelee vain omassa päässä, niin siitä tekee...
Keskittymiskyvyn elvytysopas
Kirja vaikutti oikein hyvältä tähän väliin, kun tuntuu, ettei saanut oikein mitään aikaiseksi. Huomasin että minulla on jatkuvasti monta asiaa yhtäaikaisesti kesken, ja to do -listat kasvoivat kilometrin mittaisiksi. Kaikki tämä johtuu kiireen tunnusta, joka on...
Sijoittajaksi 7 päivässä
Kirja on jaettu seitsemään eri lukuun, jolloin voi lukea luvun per päivä. Tällöin viikon aikana on kerennyt lukea koko kirjan, ja valmis aloittamaan sijoittamisen; niin kirjan nimi lupaa. Lukemisen jälkeen pitäisi siis olla valmis ostamaan ensimmäiset osakkeensa tai...
Viisas pääsee vähemmällä 2.0
Viime syksyn teemana minulla oli hyvinvointi. Loin itselleni parempia rutiineja, ja kiinnitin hyvinvointiin ja terveyteen ihan uudella tavalla huomiota. Sama teema jatkuu myös tänä vuonna, sillä hyvinvointi on niin tärkeä osa-alue, että sen jatkuva kehittäminen on...
Unelmahommissa
Ihana ja inspiroiva kirja siitä, kuinka pystyy luoda rakastamastaan jutusta työn ja uran itselleen. Valtari ja Rämö työskentelevät itse molemmat luovalla alalla, ja haluaa jakaa muillekin tarinansa, kuinka he onnistuivat tekemään intohimostaan ja harrastuksestaan...
Kuinka puut kasvavat
Luin Tuomisen toisen vastikään ilmestyneen ja kehutun kirjan heti perään, sillä halusin tietää, josko tämä kirja olisi itselle sopivampi. Ja olihan se. Mielestäni Tuomisella on kirjan taustalla hieno ajatus, josta voitaisiin puhua enemmänkin. Hän ajatteli, että meillä...
Kaikki on hyvin, riippumatta siitä miten kaikki on
Kirjan kuuntelua aloittaessani olin hämmentynyt, sillä en saanut kiinni kirjan tarkoituksesta. Ja sama tunne oli jäljellä, kun lopetin kirjan kuuntelun. Tuominen kertoo kirjassa omasta elämästään, asenteistaan ja ajatuksistaan. Ilmeisesti kirjan tarkoitus on tuoda...
Vaurastu kuin nainen
Laakson kirjassa tuodaan esiin 12 suomalaisen naisen tarinat siitä, kuinka he ovat vaurastuneet. Kirjassa naiset kertovat sijoituksista, omaisuudesta, yrittäjätarinoitaan ja erilaisista urapoluistaan. Mielestäni on hyvä, että kirjassa puhuttiin niin avoimesti rahasta...
Saatat pitää myös näistä…
Suojattu: Strateginen ajattelu
Salasanasuojattu
Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:
The 4-Hour Work Week
Escape the 9-5, live anywhere and join the new rich Houkutteleva tarjous, eikö? Timothy Ferrissin kirja The 4-Hour...
Suojattu: Fundamentals of digital marketing
Salasanasuojattu
Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:
