Vaurastu kuin nainen

Kirjoittaja: Elina Korhonen

6 tammikuun, 2022

Lähdeteos: Vaurastu kuin nainen

Lähdeteoksen kirjoittaja: Moona Laakso

Teoriapisteet: 2

Laakson kirjassa tuodaan esiin 12 suomalaisen naisen tarinat siitä, kuinka he ovat vaurastuneet. Kirjassa naiset kertovat sijoituksista, omaisuudesta, yrittäjätarinoitaan ja erilaisista urapoluistaan. Mielestäni on hyvä, että kirjassa puhuttiin niin avoimesti rahasta ja rikastumisesta, sekä yritettiin rohkaista muitakin ottamaan oma taloutensa haltuun. Jokainen tarinansa kertonut antoi lopuksi vinkkejä siihen, kuinka menestyä niin kuin he. Sain itselleni ylös todella monta vinkkiä, ja aion laatia niiden pohjalta jonkinlaista suunnitelmaa ja uusia tavoitteita. Kirjan tarkoituksena oli ajatusten herättely ja muiden inspiroiminen, ja siinä se onnistui!

Tavoitteet

Olen aina unelmoinut, että sitten kun olen vanhempi ja varakkaampi, omistan omakotitalon järven rannalta. Olen tiedostanut, että se vaatii paljon työtä ja pääomaa. Aloin kuitenkin kirjan myötä ajattelemaan sitä, etten ole vielä tehnyt mitään pienempiä välitavoitteita asian saavuttamiseksi. Tavoitteet auttavat saavuttamaan itselle tärkeitä asioita, ja luovat tietynlaista suuntaa. Suuret tavoitteet voi olla haastavia saavuttaa, jolloin välitavoitteet taas auttavat rakentamaan pienempää polkua isoa tavoitetta kohti.

Aloinkin siis miettiä realistisesti sitä, milloin haluan talon omistaa. Jos 10 vuoden kuluttua haluan nauttia aamukahvia omalla laiturilla kesäaamuna, niin väliin mahtuu monta vuotta ja pienempää tavoitetta. Ensin pitää laatia säästösuunnitelma. Sen voi joko tehdä suoraan laittamalla asuntosäästötilille joka kuukausi/palkasta tietyn prosenttimäärän, tai sitten sijoittamalla eri osakkeisiin. Omalla kohdalla säästäminen kuulostaa järkevämmältä. Jos vuosittain säästän 1000 €, niin kymmenen vuoden päästä summa olisi 10 000 €. Tämä ei riitä, joten täytyy vielä laskea vuosittainen säästösumma, joka on tarpeeksi kattava. Varmasti myös summa suurenee mm. valmistumisen myötä, kun pääsee joko hyppäämään yrittäjäksi tai työelämään. Silloin varmasti on suuremmat tulonlähteet kuin nyt vielä opiskeluaikoina.

Sijoittaminen

Olen jo pitkään ollut kiinnostunut sijoittamisesta, mutta en vain ole ajatellut sen olevan minua varten, tiedä sitten miksi. Haluan kirjan myötä ehdottomasti tutustua aiheeseen lisää, ja etsiä siitä tietoa. Kenties voisin seuraavaksi lukea aiheeseen liittyvän kirjan. Olen tänä vuonna Hohkeen talousvastaava, ja vaikka sijoittaminen ei suoranaisesti pestiini liitykään, niin tämän vuoden oppimisen teemat liittyvät minulla taloushallinnon ja rahan puolelle. Aionkin keskittyä pääpainotteisesti niihin tulevana keväänä, ja olen alkanut myös miettiä jo kesän suunnitelmia ja mahdollisuuksia.

Niin pörssi- kuin asuntosijoittaminen, ja muukin omaisuuden kasvattaminen, vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Koen olevani perusluonteeltani pitkäjänteinen rauhallisuuteni ansiosta, joten uskon, että asiaan vielä perehtymällä tulen olemaan hyvä siinä.

Riskin ottaminen

Koen, että olen suht huono ottamaan riskejä. Se johtunee siitä, että pelkään asioiden menevän ei-toivotulla tavalla. Tällöin en tiedä mitä tekisin, mutta tilanteeseen voisi laatia back up -suunnitelman, jolloin häviäminen ei enää pelottaisi. Kirjassa monet naiset olivat ottaneet riskejä osakkeiden kanssa. Osa asuntosijoittajista oli ostanut asunnon huonolta asuinalueelta, jolloin se ei tehnyt niin paljoa voittoa, kuin olisi haluttu. Vaikka näistä riskeistä seurasikin epäonnistumisia, niin kyseiset naiset oppivat niistä valtavasti. Ja niinhän se yleensä menee, epäonnistumiset ovat rikkaus oppimisen kannalta, kunhan ne käy huolella läpi ja tiedostaa, että missä meni vikaan. Näin seuraavalla kerralla on järkevämpi ja osaa toimia kannattavammalla tavalla.

Asenne ja rohkeus

Kirjaa kuunnellessa tuli niin hyvä mieli, kun kuuli muiden onnistumisia vuosien yrittämisen jälkeen. On mahtava tietää, miten kova työnteko palkitaan. Jotta kirjan naiset pääsivät nykyisiin asemiinsa, on tarvittu huimasti rohkeutta ja päättäväisyyttä, sekä tietenkin osaamista ja taitoa. Mieleeni jäi Minna Parikan tarina siitä, kuinka hänen lapsuudessaan hänen vanhempansa jäivät varhain eläkkeelle. Parikan vanhemmat olivat säästeliäitä, mutta he silti matkustelivat usein, josta jäi paljon käteen. Vaikka Parikka ei saanutkaan vanhemmiltaan esimerkkiä työnteosta, niin hän otti mallia isosiskostaan, joka oli yrittäjä. Tällöin Minnakin halusi luoda itselleen menestyksekkään uran. Ja niin hänestä tulikin maailmalla tunnettu kenkäsuunnittelija, joka lopetti huipulla. Tämän jälkeen hän on etsinyt luovalla tauolla inspiraatiota uuden luomiseen.

Niin Parikan, mutta myös muiden tarinoista huokui upea asenne. Yritteliäisyys, rohkeus, päättäväisyys ja intohimo oli kaikilla yhdistävä teema. Ilman asennetta monen menestys olisi varmasti jäänyt saavuttamatta. Tämä sai miettimään omaa asennetta vaurastumiseen ja työntekoon. Aion olla jatkuvasti enemmän ja enemmän päättäväisempi työtäni kohtaan, sekä oppia arvostamaan vielä enemmän omaa työpanosta. On upea tunne, kun näkee mitä omalla työllä on saavuttanut, ja näitä hetkiä aion haalia lisää.

Monien menestystarinoiden jälkeen jäi olo, että joko seuraavaksi on minun vuoroni. Aion jatkaa aiheesta lukemalla sijoittamisesta, laatimalla välitavoitteita sekä kokonaan uusia tavoitteita, ja lisäämällä entisestään rohkeaa asennetta omaan työntekoon.

You May Also Like…

Kasva tai kuihdu

Yrityksen on kasvattava tai se ei pysy muun maailman mukana. Miten tämä on toteutettavissa, kirjassa kerrotaan ison...

Asiakastutkimus

Valitsin luettavaksi seuraavan kirjan Asiakastutkimuksen perusteet ja käytännöt. Kirjan lukemisen tarkoituksena oli...

0 kommenttia

Lähetä kommentti