Ihana ja inspiroiva kirja siitä, kuinka pystyy luoda rakastamastaan jutusta työn ja uran itselleen. Valtari ja Rämö työskentelevät itse molemmat luovalla alalla, ja haluaa jakaa muillekin tarinansa, kuinka he onnistuivat tekemään intohimostaan ja harrastuksestaan jatkuvan tulonlähteen. Kirjoittajat pyrkivät antamaan neuvoja omien kokemustensa kautta, jos itsekin haluaa tavoitella unelmahommaansa.

Harrastus ja/vai työ

Päädyin Tiimiakatemialle opiskelemaan, sillä en tiennyt mikä ala minua eniten kiinnostaisi. Tiesin vain sen, että haluan tulevaisuudessa työllistää itseni, ja luoda oman näköiseni uran. Koen, että olen jo hieman päässyt kulkemaan sitä kohti, kun perustettiin syksyllä Aivakoru. Projektissa olen päässyt toteuttamaan itseäni keksien luovia ratkaisuja koruihin, brändiin, markkinointiin ja verkkokauppaan. Meillä on pieni kolmen hengen projektiryhmä, joten on hienoa, että kaikkien ideoita päästään toteuttamaan, ja luomaan vielä rikkaampia ideoita yhdessä. Oli mahtava tunne, kun päästiin joulumessuille myymään korujamme ensimmäistä kertaa. Oikeat ihmiset olivat kiinnostuneet meistä, ja saatiin ensimmäiset tulot. Pelkästään sillä, mitä olimme itse luoneet ihan tyhjästä. Oli todella kannustavaa, kun päästiin laskuttamaan luovasta projektista ensimmäistä kertaa. Silloin tuli fiilis, että tätä haluan tehdä jatkossakin. Vaikka Aivakoru onkin ensimmäinen projekti, jossa olen todella päässyt käyttämään visuaalista silmää ja kädentaitoja, se ei todellakaan tule olemaan viimeinen. Haluan akatemian aikana toteuttaa vielä jonkinlaisen vaateprojektin, mutta antaa idean vielä jäädä hetkeksi hautumaan.

Kirjassa mietitään sitä, kuinka intohimo ja ammatti kulkevat samassa paketissa. Sehän on tavallaan edelleen normien vastaista, että tekee intohimostaan itselleen työn, joskin monien silmissä ihailtavaa. Ainoa huolenaihe, joka itselleni herää aiheeseen liittyen on se, että missä sitten menee työn ja vapaa-ajan raja, vai onko sitä ollenkaan. Tuntuisiko silloin, että on jatkuvasti töissä. Ja jos tekee rakasta harrastustaan työksi, niin alkaako siitä jossain pisteessä tulla enemmän kuluttavaa kuin innostavaa. Pohdin myös sitä, kuinka innon saa pysymään tekemisessä jatkuvasti mukana. Kenties rohkeasti ja säännöllisesti kokeilemalla uusia tapoja ja ideoita, jotta työ ei käy liukuhihnamaiseksi ja samanlaiseksi päivästä toiseen.

”Saat aikaa harrastukselle, kun teet siitä työn.”

Todella moni käy arkena työssään, ja sitten vapaa-ajalla harrastuksien kautta pääsee toteuttamaan itseään. Jos työ on niin harmaata ja tasaista eikä yhtään intohimoista, miksei silloin tekisi harrastuksesta työtä, jos se on mahdollista? Tällöin työ nimenomaan olisi myös innostavaa, ja koko arki oli mieluisampaa, kun pääsee käyttämään viikosta enemmän aikaa itsensä toteuttamiseen.

Raha ja hinnoittelu

Kun haluaa muuttaa harrastuksesta itselleen työn, voi hinnoittelu olla todella haastavaa. Mielestäni järkevin tapa on ensin laskea mm. tuotantokulut ja verot, jonka jälkeen miettiä, paljonko tuotteelle/palvelulle haluaa katetta. Katteen määrän tulisi olla riittävä, jotta yritystoiminta on kannattavaa. Hinnoittelussa kannattaa myös ottaa huomioon alan yleinen hintataso, jotta ei tarjoa jotain liian halvalla tai vastakohtaisesti ylihinnalla. Yleinen hintataso on nykyään varmasti helppo löytää nopeasti vain googlaamalla, mutta hyvä tapa on hankkia alalta itselleen verkosto. Verkoston kanssa pystyy kommunikoimaan avoimesti rahasta ja korvauksista, jolloin keskustelun avulla saadaan kaikkien mielipiteet kuuluviin. Voi nimittäin olla, että enemmistön mielestä työstä tulisi pyytää nykyistä enemmän, jolloin hintatasoon voi tulla muutoksia. On nimittäin hurjasti aloja, jotka ovat alipalkattuja.

Verkosto

Kaikilla aloilla käytetään hyödyksi verkostoja, sillä ne luovat lukuisia mahdollisuuksia. Verkostojen kautta voi saada apua, töitä, asiantuntevuutta, näkökulmia tai vain kahviseuraa, mitä ikinä keksiikään pyytää. Mielestäni on tärkeää, että verkostossa on mahdollisimman paljon monialaisuutta, mutta varsinkin oman alan asiantuntijoista on iso hyöty. Jos työskentelee samalla alalla, on helppo kysyä arkisiinkin asioihin vertaistukea, sillä omalla alalla yleensä osataan kertoa asiasta mahdollisimman tarkasti. Esimerkiksi Aivakoru -projektissa ei olisi mitään hyötyä kysyä koruosien maahantuojista käyttökokemuksia kattomyyjältä, vaan nimenomaan toiselta koruyrittäjältä. Vaikka kilpailua samalla alalla olevilla onkin, niin silti olen huomannut, miten lähes kaikki on aina valmiita auttamaan. Nimittäin mikä onkaan parempaa, kuin auttaa muita menestymään, ja saada joskus vastapalveluksia.