Kuinka puut kasvavat

Kirjoittaja: Elina Korhonen

8 tammikuun, 2022

Lähdeteos: Kuinka puut kasvavat ja miksi antilooppi ravistaa

Lähdeteoksen kirjoittaja: Saku Tuominen

Teoriapisteet: 2

Luin Tuomisen toisen vastikään ilmestyneen ja kehutun kirjan heti perään, sillä halusin tietää, josko tämä kirja olisi itselle sopivampi. Ja olihan se. Mielestäni Tuomisella on kirjan taustalla hieno ajatus, josta voitaisiin puhua enemmänkin. Hän ajatteli, että meillä on varmasti jotain opittavaa luonnolta, sillä onhan se kasvun ja selviytymisen taitaja. Niinpä hän alkoi tutkia puiden kasvua, jotta osaisi peilata tarinaa myös yrityskasvuun. On hienoa, että kirjan lähestymistapa on maanläheinen ja vastuullinen, jota peilataan yritystoimintaan.

Tuominen tuo kirjassa rehellisesti ja suoraan esiin maailman tämänhetkisen tilanteen. Hän kirjoitti kirjaa pandemian aikana, jolloin hän kävi isoja ja tärkeitä asioita mielessään läpi, joista kirjakin sai alkunsa. Maailmassa on tällä hetkellä miljoonia ongelmia; on nälänhätää, ilmastokriisiä, vastuutonta tehotuotantoa, ylikulutusta, ruokahävikkiä, lukuisien eläin- ja kasvilajien sukupuuttoja sekä mikromuovia maailman merissä. Vaikka Tuominen tuokin ongelmat esiin, ei kirjan tarkoitus ole aiheuttaa ahdistusta. Nimenomaan hänen tarkoituksenaan on, että ihmiset saavat ongelmista lisää tietoa, miten ne ovat saaneet alkunsa, mitä niistä voi oppia ja miten niihin voi puuttua.

Minulle heräsi ajatus siitä, että ihmiset haluavat aina vain lisää kasvua, vaurautta, milloin mitäkin. Ja he hakevat apua kaikenlaisista kirjoista ja luennoista, sillä he eivät saa haluamiaan asioita itse aikaiseksi. Mutta onhan ihmiset saaneet aikaan edellä mainitut ongelmatkin, joten kyse ei lainkaan ole siitä, että ihmiset olisivat aikaansaamattomia. Mitä jos kaikki se energia ja aika, mitä on käytetty maapallon tuhoamiseen, käytettäisiinkin hyviin asioihin. Ihmisten auttamiseen, parempien arvojen mukaan elämiseen, huolenpitoon ja rakkauteen. Miten paljon suurempia ja tärkeämpiä asioita saisimmekaan silloin aikaan?

Luonto on ollut minulle aina rakas paikka, jota kunnioitan. Luonnonhelmassa mieli rauhoittuu, stressi ja huolet häviävät tai ainakin muuttuvat pienemmiksi, se tuo rauhallisuutta ja auttaa palautumaan. Luonnossa on niin paljon tarjottavaa; kauniit maisemat, haastavat patikointiretket, jokamiehenoikeudet, yöpyminen teltassa tai tähtitaivaan alla, liikuntamahdollisuudet, lista on loputon. Meillä kaikilla on varmasti opittavaa luonnosta ja sen moninaisuudesta. Aloin miettiä omia tekojani luonnon hyväksi. Kun käyn retkellä, kerään aina roskat mukaan. Tulen teen huolellisesti luontoa vahingoittamatta. Telttapaikan etsin sellaiselta maaperältä, etten tuhoa ympärillä olevaa kasvillisuutta. Kansallispuistoissa kuljen vain sallituilla reiteillä, jotta maaperä ei kulu suojelluilta alueilta.

Yritän kierrättää parhaani mukaan, mutta siinä voisin olla vielä huolellisempi. Välillä biojätettä eksyy sekajätteeseen, eikä kartongitkaan aina päädy omaan paikkaansa. Yritän silti jatkuvasti kehittyä asiassa parhaani mukaan. Ravinnossa yritän suosia kotimaista ja luomua, enkä ole enää vuosiin ostanut tehotuotettua lihaa. Pyrin vähentämään hävikkiä, välillä tekemällä mitä kyseenalaisempia ruokia. Minulle on tärkeää eettisyys, kestävä kehitys ja vastuullisuus, joten välillä tuntuu tekopyhältä kun ostan edelleen vastuuttomasti tuotettuja vaatteita, ja siitä haluaisin luopua.

Ihmisen ja luonnon yhteys on niin uskomaton, ja välillä jopa käsinkosketeltava. Paras kokemukseni luonnosta on, kun kiipesin Saanatunturille viime talvena. Lähdin lumikengillä kipuamaan kohti korkeinta kohtaa, sillä reitti oli jo entuudestaan tuttu. Valoisaa aikaa oli jäljellä vielä alle pari tuntia, ja lunta tuli niin paljon, ettei meinannut nähdä eteensä. Puolivälissä matkaa lumisade loppui, ja pilvet alkoivat väistyä samalla kun hämärä alkoi laskeutua. Kun vihdoin pääsin huipulle, heitin paksumman takin niskaan, ja istahdin juomaan kuumaa kaakaota. Taivaalla näkyi tähtiä, ja minusta tuntui, etten koskaan ole ollut onnellisempi. Ja en varmaan olekaan.

Joka kerta kun palaan luontoon, pyrin hakemaan tuota samaa fiilistä. Vaikka kotikulmien metsissä ei kiivetäkään kilometrin korkeuteen, niin silti arvostan niitä hetkiä. Olen niin iloinen siitä, että Suomessa on paljon metsää, järviä ja kansallispuistoja, joissa pääsee tekemään vaikka päivittäin pieniä irtiottoja. Se, kun vaan saa hengittää puhdasta ilmaa, on maailman paras tunne.

”Ilman puita emme hengittäisi sekuntiakaan.”

Tuominen kertoo kirjassa yksityiskohtaisesti ja ymmärrettävästi sen, kuinka puut oikeasti kasvavat. Kun pohja on kunnossa, ne pääsevät kukoistamaan. Ne tarvitsevat happea, vettä ja ravintoa. Ihan niin kuin ihmisetkin. Itse ainakin tunnistan sen, jos on esimerkiksi syönyt huonosti usean päivän ajan. Tuntuu että on ihan veto pois, eikä energiaa oikein tehdä mitään. Mutta silloin kun ravinto on kohdillaan, jaksaa liikkua ja tehdä itselle tärkeitä asioita, ja pystyy haastamaan itseään tarpeeksi työnteossa.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti