Oona ja Kiia pitivät meille täpitys treenit Uskalla rikkoa rajasi kirjan pohjalta. Oli kyllä melko filosofiaa osa, kun esimerkiksi käsiteltiin autoritääristä ja dikotomista ihmistä, mutta todellakin ajatuksia herättävää asiaa. Pääviesti oli kuinka olla rajoittamaton...
Anna-Sofia Jarva
Tiimi:
Julkaisut: 43
Teoriapisteitä: 80
Camilla Tuominen – Johda tunteita, menesty työelämässä
Tunteiden johtaminen on tärkeää , koska se mahdollistaa paljon. Se, että tunnistaa tunteet on todella vaikeaa joillekin. Henkilökohtaisesti koen, että olen melko tunneälykäs. Kaikkien ihmisten kanssa se ei ole kumminkaan yhtä helppoa tunnistaa tunteita, vaikka onkin...
Johtamisen ristiriidat- Alf Rehn
Kirja kuuluu siihen joukkoon, jossa moni ajatus oli itselle jo tuttuja mutta niistä tarvitsi muistutusta, jotta ne voi oppia. Pidin paljon Rehnin tarina esimerkeistä, koska se toi johtajuuden ns lähemmäs. Kirja muistutti siitä, että ei tarvitse osata vaan voi oppia....
Minun tarinani – Michelle Obama
Aito, vahva ja inspiroiva. Nuo sanat minulle tulee mieleen, jos pitäisi kuvailla Michelle Obamaa. Kirjassa pääsi jotenkin todella lähelle häntä ja pystyi helposti samaistumaan moniin ajatuksiin. Sain uudenlaista voimaa ja energiaa itselle hänen tarinastaan. Michelle...
Alkemisti
Kyseinen Coelhon kirja on ilmeisesti melko tunnettu, mutta en ollut kuullut siitä aiemmin. Olin aika yllättynyt, kun kuuntelin kirjaa. Se oli kaunokirjallisuus tarina paimenesta, mutta sisälsi paljon ajatuksia. Kirja on symbolinen ja jokainen voi tulkita sitä omalla...
The Leader Who Had No Title
Kirja osui ja upposi. Sen tarinnallisuus ei aluksi tuntunut omalta jutulta, mutta kun pääsin punaiseen lankaan, alkoivat ajatukset rullaamaan. Kehitys keskustelussa heräsi kysymys, että haluanko johtaa ja haluanko olla esimerkiksi tiimiliideri jossain vaiheessa. Olen...
Kehitä kokeillen
Epävarmuus on innovatiivisen toiminnan edellytys. Tuo ajatus jäi itselleni päällimmäisenä kirjasta. Monesti haluamme tarkat suunnitelmat, jotka menevät kohti päämäärän saavuttamista. Monesti suunnitelmien teko on kumminkin turhaa, koska emme voi tietää kaikkea...
Permission marketing
Kuuntelin Seth Godinin kirjan Permission marketing ja yllätyin, kuinka kerrankin oli lyhyessä paketissa paljon hyödyllistä, eikä turhaa juuri lainkaan. Vaikka kirja on jo yli 20 vuotta vanha, sen ajatukset istuvat edelleen tähän hetkeen. Kirjassa keskityttiin...
Kaikenkattava sisällöntuotannon opas yrityksille
Paneudun reflektiossa niihin some kanaviin ja keinoihin, joita tulemme käyttämään sisällöntuotannossa projektissamme. Kirjassa oli myös paljon muita vinkkejä ja ajatuksia, mutta en nähnyt niitä hyödylliseksi juuri tähän projektiin. Lyhyesti tulevasta projektistamme,...
The Five Dysfunctions of a team – Patrick Lencioni
Tiimi on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Kaikessa kliseisyydessään tuo lause on täysin totta. Mutta kuinka tiimistä voi luoda kokonaisen ja toimivan. Se ei ole kovin vaikeaa, mutta vaatii paljon työtä ja jokaisen tiimiläisen panoksen. Tätä käsitellään Patrik...
Saatat pitää myös näistä…
Suojattu: 21 oppituntia maailman tilasta
Salasanasuojattu
Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:
21 oppituntia maailman tilasta
Yuval Noah Hararin 21 oppituntia maailman tilasta on ollut jo vuoden päivät lukulistallani ja päätin viimeinkin lukea...
Suojattu: Läpi harmaan kiven
Salasanasuojattu
Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle: