Aito, vahva ja inspiroiva. Nuo sanat minulle tulee mieleen, jos pitäisi kuvailla Michelle Obamaa. Kirjassa pääsi jotenkin todella lähelle häntä ja pystyi helposti samaistumaan moniin ajatuksiin. Sain uudenlaista voimaa ja energiaa itselle hänen tarinastaan.

Michelle kertoi paljon taustoistaan, kuinka kouluttautui, löysi vapaaehtoistyön ja muiden auttamisen, tapasi Barckin ja heidän lapsiensa tulosta elämään. Hän kertoi myös heidän elämästään valkoisessa talossa ja sen luomasta muutoksesta. Kirja ei ollut kiiltokuva elämästä vaan Michelle kertoi huonoistakin hetkistä.  Michelle osoitti tarinallaan, että kun tavoittelee aidosti itselle tärkeitä asioita, ne myös saa.

Isoin asia mikä minulla jäi käteen, oli kuinka voi yhtä aikaa menestyä uralla, tehdä vapaaehtoistyötä ja saada perheen. Mikään ei sulje toista pois, vaikka se voikin olla välillä raskasta. Hauska yksityiskohta oli, kun hän oli saanut toisen lapsensa ja meni työhaastatteluun. Hän otti lapsen mukaan ja oli asenteella, tässä olen minä ja minun vauvani, joten tarvitsen joustavat työajat. Michelle sai työn eikä kyseinen tilanne estänyt sitä mitenkään. Olen tse aina ihmetellyt miten voin yhdistää tulevaisuudessa kaiken, mutta Michelle todisti kirjassa, että sen voi tehdä, kunhan omistautuu. Meidän yhteiskuntamme on edelleen asiassa vähän jäljessä valitettavasti ja edelleen helposti ajatellaan, ettei nuoria naisia kannata ottaa töihin koska he kumminkin jäävät pitkälle äitiys lomalle. Tokihan on kiellettyä esimerkiksi kysyä perheen lisäyksestä, mutta miten valinnan tekoa voi seurata. Se miten aiheesta muutenkin puhutaan aiheuttaa paineita nuorille naisille työpaikan saannista ja rahasta.

Käytä ääntäsi. Se sanoma toistui paljon kirjassa. Michelle pyrki aina auttamaan muita teoillaan ja äänellään. Hän on yksi äänitorvi niille, joita ei kuulla. Tarvitsemme lisää tällaisia ihmisiä, jotka todella haluavat kuulla ja auttaa. Olen kuunnellut Michellen podcastia, lukenut hänen elämänkertansa ja muutenkin seurannut somesta ja uutisista hänen elämäänsä. Hän ei ole missään vaiheessa nostanut itseään millekään jalustalle tai tehnyt asioita egonsa vuoksi. Tuntuu, että me ihmiset olemme nykyään todella helposti melko itsekkäitä ja keskitymme omiin saavutuksiimme sekä statukseemme. Elämme jatkuvan kilpailun maailmassa ja olemme aina kuin kilpajuoksu radalla. Se, että osaa pysähtyä kuuntelemaan sivusta katsojaa ja keskeyttää oman juoksunsa on arvokas taito, johon minä haluan oppia. Välillä muutenkin on hankalaa pysähtyä edes omaan elämään, koska olen melko suorittaja ihminen. Miten pystyn vielä pysähtymään muidenkin vuoksi.

Se kuinka löytäisi täydellisen tasapainon kaikelle ei ole varmaan edes mahdollista. Tällä hetkellä minulla on taas aika monta rautaa tulessa (yllättäen) ja aikataulutan päiviäni. Ennen akatemialle tuloani elämässäni oli myös melko tiukka aikataulu, kun tein kahta työtä ja valmensin. Välillä tuntui, että voisi vain jättää kaiken ulkopuolelle ja sulkeutua kotiin. Ihmisen ei tarvitse suorittaa elämäänsä, mutta entä jos tavallaan pitää siitä. Jostain syystä hakeudun aina siihen tilanteeseen, että on paljon kaikkea. On ihanaa, kun saa tehdä paljon asioita, joista nauttii ja varsinkin jos niillä luo lisäarvoa muille. Olenko itselleni vähän vaaraksi.

” Halusin ehdottomasti olla ihminen, joka puhuu totta, haluisin auttaa äänelläni niitä, joiden ääntä ei kuunnella, enkä kadota apua tarvitsevien luota. ” – Michelle Obama