Epävarmuus on innovatiivisen toiminnan edellytys. Tuo ajatus jäi itselleni päällimmäisenä kirjasta. Monesti haluamme tarkat suunnitelmat, jotka menevät kohti päämäärän saavuttamista. Monesti suunnitelmien teko on kumminkin turhaa, koska emme voi tietää kaikkea etukäteen ja ennustaa lopputulosta. Kehitä kokeillen pureutuu siihen, kuinka prosessissa keskityttäisiin tuotteet kehittämiseen kokeilujen kautta.

Perinteisesti projekteissa tehdään suunnitelmat, joiden mukaan lähdetään etenemään. Suunnitelmallinen kehittäminen toimii silloin kun päämäärä ja polku sinne on jo etukäteen tiedossa. Pitää olla myös tietoinen, että matkan varrella ei ole muuttuvia tekijöitä. Tällaiset tilanteet ovat todella harvassa ja välillä suunnitelmia tehdään vaikksa edelliset tiedot eivät ole varmalla perällä. Tämä johtaa siihen, että suunnitelmia joudutaan jatkuvasti muuttamaan matkan varrella. Tämän kehitysmallin rajat tulevat siinä vastaan, kun ollaan uusien sekä epävarmojen asioiden parissa. Otetaan käyttöön siis kokeilemalla kehittäminen. Tämä monesti unohtuu varsinkin työympäristössä ja ihan kuin meiltä katoaisi luovuus aikuistuessamme  ja haluamme mennä sääntöjen mukaan. Huomaan, että itsekin vaadin tarkkoja suunnitelmia projekteista joissa ei voida olla oikein varmoja lopputuloksesta. Meidän pitäisi välillä vaihtaa mielen mallimme ja vain lähteä kokeilemaan sekä hulluttelemaan jopa.

Kirjassa oli mahtava esimerkki missä verrattiin aikuisten ja lasten käyttäytymistä tilanteessa, missä ei pitäisi asettaa oletuksia ja suunnitella niiden perusteella, vaan kokeilla ja sen kautta löytää ratkaisu. Kyseessä oli lämmittelyharjoitus, jota kirjan kirjoittajat olivat käyttäneet, kun he olivat valmentaneet kokeilemalla kehittämiseen organisaatioissa ja korkeakouluissa. Harjoituksessa osallistujat jaetiin pienempiin ryhmiin, joille annettiin raakaa spagettia, pätkä narua, teippiä ja yksi vaahtokarkki. Näistä raaka-aineista oli tarkoitus rakentaa tietyssä ajassa mahdollisimman korkea torni, jonka päällimmäisenä on vaahtokarkki. Poikkeuksetta kaikki ryhmät suunnittelivat ensin pitkään mitä he tekisivät ja piirsivät jopa rakennelman. He olettivat heti esimerkiksi, että spagetti on kestävää ja vaahtokarkki on kevyttä ja näiden oletusten pohjalta suunnittelivat. Kun aika alkoi vähenemään, alkoi tornin kokoaminen, jolloin suunnitelmat osoittautuivat turhiksi, koska ne eivät toimineet. Yhtäkkiä huomatiin, että vaahtokarkki olikin painava ja spagetti taipui. Ei ollut enää aikaa suunnitella uudelleen, joten oli pakko koota jotain. Lopputulos on jotain suunnitelman ja hätäratkaisujen summan väliltä. Tämä kuulostaa jotenkin tutulta. Samaisen tehtävän tehneet päiväkoti ikäiset osoittautuivat oikeiksi neroiksi tehtävässä. He lähtivät vain kokeilemaan eri variaatioita ilman minkäänlaisia olettamuksia materiaaleista. Joka kokeilun jälkeen he olivat viisaampia ja ymmärsivät esimerkiksi nopeasti jo, että vaahtokarkki on yllättävän painava. Näiden oivalluksien avulla he ehtivät paljon nopeammin kehittämään rakennelmaa kuin aikuiset. Lapset ovat luonnostaan kokeilijoita ja ehkä meidänkin pitäisi heittäytyä virran mukaan eikä turhaa suunnitella.

Kirjassa oli paljon erilaisia tarinoita kokeiluista ja niistä sain oikeastaan eniten irti kirjassa.  Oli mahtavaa kuulla miten illanvietossa heitetystä ideasta voi tulla maailman laajuinen ilmiö. Näissä kaikissa tarinoissa mentiin juuri kokeilemalla kehittämisen kautta. Suurimassa osassa ei ollut edes hirveää pääomaa tai resursseja vaan pyrittiin minimoimaan kaikki, jota voidaan edetä step by step ja saada koko ajan lisää tietoa. Monessa tapauksessa olisi alussa voitu mennä aivan mönkään jos olisi suunniteltu kaikki etukäteen ja sijoitettu paljon aikaa sekä rahaa. Esimerkkinä yhdessä haluttiin vähentää yksityisautoilua apilla, johon tulee reaaliaikaiset tiedot julkisista kulkuneuvoista ja näin helpottaa niiden käyttöä. Kokeilu toteutettiin halvalla tavalla, eli tehtiin viestiketju, josta ihminen näki kaikki muutokset julkisessa liikenteessä. Kokeilun tekijät itse seurasivat pysäkeillä ja julkisissa kulkua ja näin päivittävät tietoja.  Ihmiset, jotka yleensä kulkivat yksityisautoilla, kokeilivat tätä ja kokivat että reaaliaikaiset tiedot helpottivat kulkua. Käytännössä kokeilu vaati 0€ resurssit ja vei vain aikaa ryhmältä. Hyvä näin esimerkiksi tässä kokeilussa, koska todettiin ettei tällainen appi vaikuttaisi kumminkaan vakituisiin autoilijoihin. Hyvä esimerkki siitä, että jos olisi heti alettu kehittämään appia, kuinka paljon olisi hukattu aikaa ja rahaa turhaan.

Välillä minäkin mietin pelkästään mikä voi mennä pieleen, miten se voidaan välttää ja onko lopputulos esimerkiksi tarpeeksi tuottoisa, jotta projektia kannattaisi alkaa tekemään. Mitä jos joskus vain kokeilisi. Kukaan meistä ei ole ennustaja ja ehkä sain taas itse siitä muistutusta. Kokeilemiseen ja käytännössä testaamisen suunnitteluun pitäisi käyttää se aika, joka yleensä käytetään asian pureskeluun ennen kuin se on lähtenyt edes liikkeelle. Jatkossa pitää lähteä rohkeammin kokeilemana. Ei ikinä tiedä mitä tapahtuu. Pidin kirjassa yritysten kehittämis tarinoista, mutta muuten kirja ei oikein sykähdyttänyt. Olisi ollut hyvä, jos olisi ollut joku projekti, johon eri työkaluja olisi voinut soveltaa. Sen takia jäi sellainen fiilis, ettei saanut kaikkea irti kirjasta. Ehkä palaan siihen, kun on joku projekti, johon sitä voisi hyödyntää.