Näin myyt itsesi myyjänä

Myymistä tapahtuu kaikkialla ja koko ajan. Itse sana myyminen liitetään usein tilanteeseen, jossa kahden ihmisen välillä liikahtaa rahaa toiseen ja tuote tai palvelua toiseen suuntaan. Itse myyminen on kuitenkin paljon muutakin. Myymisessä ei aina ole kyse edes siitä...

Miksi minusta tulee yrittäjä

Palomies, opettaja, fysioterapeutti. Kaikenlaista nuori Vatu pystyi kuvitella olevansa isona poikana, tietäen sisimmässään sen, että mikään näistä ei puhuttele häntä täysin. Esimerkit omilta läheisiltä olivat luokkaa ”perusammatit”. Käydään alan koulutus ja...

Hinnoittelu on helppoa ja hauskaa

Ajatuksia Rahasta puhuminen hävettää. Voin kyllä avoimesti kertoa olevani persauki, mutta tinkaaminen ja hinnan nostaminen aiheuttavat häpeän tunnetta. Edellisessä työpaikassani tein vuoden liian alhaisella tuntipalkalla töitä, sillä en kehdannut muistuttaa pomoa,...

5 Toimintahäiriötä Bluumissa

Kirja 5 toimintahäiriötä tiimissä voisi hyvin olla yksi ns ”pakollisista” kirjoista Tiimiakatemialla ja miksei myös muissakin paikoissa, joissa halutaan kehittää ryhmiä. Olen esimerkiksi saanut tästä kirjasta uutta näkökulmaa urheilujoukkueen toiminnan parantamiseksi....

Minun projektini

Projektityöskentely on nykyaikana yleistynyt paljon. Monimutkaisempi pidempi tavoite on helpompi saavuttaa pilkkomalla työskentely pienemmiksi paloiksi eli projekteiksi. Projektin suorittamisen hyötynä on ehdottomasti tehokkuus. Yleensä projektit kestävät tietyn...