mennessä Antti Kapanen | helmi 24, 2023 | 1. Ketterä Oppiminen
Itsensä ja omien arvojensa löytäminen on nuorelle aikuiselle tärkeä vaihe. Toki ihminen muuttuu jatkuvasti elämänsä aikana, ainakin jossain määrin ja varsinkin jos sitä itse haluaa. Kun kirjassa avattiin ensimmäisen kerran Hintsan kuuluisaa ”Corea”, tiedän tehneeni ja...
mennessä Veeti Leppänen | helmi 24, 2023 | 1. Ketterä Oppiminen
Kolmannen sprintin ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Myyntikapina. Ajattelin, että sprintti hyvä aloittaa mielenkiintoisella ja oman alan kirjalla niin pääsee taas hyvin vauhtiin näiden kirjojen kanssa. Kirjaa on kehutta paljon akatemialla ja varsinkin meidän...
mennessä Elisa Häkkinen | helmi 24, 2023 | 1. Ketterä Oppiminen
Sisältöstrategia, asiakaslähtöisyydestä tulosta Olen alkavan vuoden aikana tehnyt syväsukellusta viestinnän teemoihin. Erilaiset roolit, joissa tällä hetkellä toimin pyörivät myös viestinnän ympärillä. Monipuolinen strateginen työ on pistänyt myös ahmimaan...
mennessä Väinö Lehtimäki | helmi 24, 2023 | Kirjalistan ulkopuolelta
Olen aina pitänyt itsensä johtamista todella tärkeänä. Jos hektinen elämä ei sisällä hyvää itsensä johtamista, tällöin hyvä henkinen ja fyysinen hyvinvointi on jatkuvasti vaakalaudalla. Terveydestä pitäisi kaikessa mitä ikinä teemmekään lähteä ensimmäisenä liikkeelle....
mennessä Annareetta Rautio | helmi 24, 2023 | 1. Ketterä Oppiminen
Mikä meni hyvin? Kurssi antoi hyvän kokonaiskuvan digimarkkinoinnista. Kurssi oli täynnä digimarkkinoinnin perusteita ja antoi hyviä välineitä kannattavan markkinoinnin hahmottamiseen eri alustoilla. Kurssi oli kattava ilmaiseksi digimarkkinointikurssiksi. Digital...
Viimeisimmät kommentit