mennessä Oona Manninen | joulu 19, 2022 | 1. Ketterä Oppiminen
Hyvät, pahat, milleniaalit Milleniaali on 1980-2000-luvulla syntynyt sukupolvi, johon kuuluu yli puolet tämän päivän työssäkäyvistä. Me milleniaalit haluamme työelämältä eri asioita kuin mitä vanhemmat sukupolvet. Kun mietin esimerkiksi vanhempiani sekä...
mennessä Onni | joulu 19, 2022 | 7. Globaali ajattelutapa
Minusta ei tullut kovamaineinen rahantekijä (ainakaan vielä), vaikka luinkin Jen Sinceron How to be a badass rahantekijä -kirjan. Koen, että kirja toimi ennemmin parisuhdeterapeuttina itseni ja rahan välillä. Sain ajatukseni liikkeelle asiassa, joka on niin arkinen,...
mennessä Ida Sopanen | joulu 18, 2022 | 1. Ketterä Oppiminen
Syksyn viimeiseksi kirjaksi valitsin Exit vol. 2. Olisin halunnut aloittaa ensimmäisestä osasta, mutta sitä ei ollut kirjastossa saatavilla, joten hyppäsin suosituksesta tähän seuraavaan osaan suoraan. EXIT kertoo 16 henkilötarinaa eri yrittäjistä. Minua...
mennessä Elina Korhonen | joulu 18, 2022 | 1. Ketterä Oppiminen
Nappasin tämän kirjan lukuun, sillä vedin Hohkeelle treenit aiheesta hinnoittelu ja oman työn arvon tunteminen. Parantainen on arvostettu kirjailija, sekä varmaan yksi Suomen kovimmista tuotteistajista. Siksi uskoin, että myös tämä kirja on konkreettinen ja kattava,...
mennessä Iida Riipinen | joulu 18, 2022 | 1. Ketterä Oppiminen, 2. Radikaali Luovuus, 3. Kasvun Johtaminen
Moni tuntuu pitävän luovuutta jotenkin maagisena asiana, joka liittyy pääosin taiteellisiin lahjakkuuksiin. Itse olen aina yhdistänyt luovuutta enemmän mielikuvitukseen ja kekseliäisyyteen, josta olen synnyttänyt mielikuvat ja kokemukset omaan luovuuteen liittyen....
Viimeisimmät kommentit