Syksyn viimeiseksi kirjaksi valitsin Exit vol. 2. Olisin halunnut aloittaa ensimmäisestä osasta, mutta sitä ei ollut kirjastossa saatavilla, joten hyppäsin suosituksesta tähän seuraavaan osaan suoraan. EXIT kertoo 16 henkilötarinaa eri yrittäjistä. Minua henkilökohtaisesti eniten inspiroi Miia Riekin ja Gugguun tarina. Minulla olisi pieni haave joskus tehdä urheiluvaatemallisto, joten kun luin tämän henkilötarinan ja miten hekin ovat lähteneet nolla tietämyksellä brändiä luomaan niin pieni kivi vierähti sydämeltä, että ehkä minäkin joskus. 

Kirjaa lukiessa pistin yhden asian merkille. Henkilöt eivät pyöri vain oman navan ympärillä vaan ylistivät ulkopuolista apua ja etenkin läheisiä ja ystäviä. Kukaan heistä ei välttämättä olisi siinä missä he ovat nyt ilman läheisiä, työntekijöitä ja muita apukäsiä, jotka ovat auttaneet heitä matkan varrella. Tiimiakatemialla meillä on ainutlaatuinen yhteisö, jossa apua saa milloin vain ja sitä ei aina edes ymmärrä hyödyntää tarpeeksi. Osaamista löytyy talosta laidasta laitaan ja on kiva huomata, että ei tarvitse kuin yksi WhatsApp -viesti laittaa ja apu löytyy parissa minuutissa.

Minusta on ihailtavaa myös, että vaikka nämäkin yrittäjät ovat yrityskaupan tehneet ja rahaa varmasti löytyy omiin tarpeisiin niin he eivät ole jääneet aloilleen makaamaan. Vaikka jokainen heistä on kulkenut pitkän ja kivisen polun niin päämäärä ei olekaan ollut se pääasia vaan matka sinne. Hetkessä asiat voi tuntua vaikealle ja suosta ei pääse ylös kirveelläkään, mutta matkan aikana koetut onnistumisen tunteet ja oppi ovat vieneet näitä yrittäjiä eteenpäin. Matkan aikana huomaa myös, että sinnikkyys palkitaan. 

Olen paljon itse miettinyt, että mihinhän tämä oma matkani oikein kuljettaa, sillä minulla ei ole mitään selkeää päämäärää mielessäni tällä hetkellä mihin haluan päästä. Pääsääntöisesti nautin elämästäni tällä hetkellä ja oppia tulee aivan huomaamatta ihan joka päivä. Välillä tuntuu, että elämälläni ei ole mitään suuntaa ja hapuilen aivan omiani, mutta uskon, että se vähän myös kuuluu asiaan. Jos menisin putkinäöllä vain yhteen suuntaan tässä elämässä, luulen, että seinä tulisi jossain vaiheessa vastaan ja sitten tiputaan korkealta ja kovaa. 

Miia Riekki on lastenvaatebrändi Gugguu oy:n yksi perustajista. Hän sai idean lähteä suunnittelemaan omia lastenvaatteita, kun nettikaupoista ei löytynyt mieluisia. Hänellä oli selkeä visio millaisia vaatteita hän haluaisi lapsilleen pukea, mutta mistään ei tuntunut löytyvän oikeanlaisia, joten hän päätti lähteä suunnittelemaan ja tekemään niitä itse. Aluksi yritys pyöri kerrostaloneliöstä käsin, mutta tänä päivänä heillä on monen sadan neliön varastohalli. 

Riekin tarinaan oli jotenkin helppo samaistua. Hän on suunnilleen samoista lähtökohdista, kuin minä. Yrittäjäperheessä kasvanut, mutta ei ole kuitenkaan syntynyt kultalusikka suussa. Työhön on totutettu jo pienestä pitäen ja, jos on haluttu jotain, on työtä täytynyt myös tehdä sen eteen. Olen monesti itsekin kuullut, että minusta on puhuttu, että olen syntynyt nimenomaan tuo kyseinen kultalusikka suussani, mutta moni ei tiedä, että olen aina joutunut tekemään töitä asioiden eteen. Minulle on opetettu, että raha ei kasva puussa ja vaikka olenkin ollut mielestäni todella etuoikeutetussa asemassa, kun olen saanut nähdä maailmaa ja vanhempani ovat mahdollistaneet minulle asioita niin se ei poista sitä faktaa, että töitä on tehty. Olen elämäni asunut isossa maalaistalossa, joten kotitöitä löytyy niin sisältä, kuin ulkoa. Nuorena mietin, että miksi joudun tekemään paljo enemmän kotitöitä, kuin oikeastaan kukaan ystävistäni, mutta näin vanhemmiten olen ymmärtänyt, miten se on vaikuttanut omaan työmoraaliini. Varsinkin vieraalle ja uudelle töitä tehdessä haluan aina tehdä parhaimpani ja antaa kuvan hyvästä työmoraalistani. 

Mainitsin kirjoitukseni alussa omasta haaveestani lähteä toteuttamaan omaa urheiluvaatemallistoa. Minulla on vähän sama ongelma urheiluvaatteissa mikä Riekillä oli lastenvaatteiden kanssa. Tuntuu, että yksien jumppahousujen ulkoiluhousuista puhumattakaan löytäminen on työn ja tuskan takana. Yhdet hyvät olen löytänyt ja niitä minulla onkin jo se kolme paria. Minulla on jotenkin ollut mielessäni, että eihän musta nyt miksikään vaatesuunnittelijaksi ole, mutta tämän tarinan luettuani hieman, ehkä jopa innostuin nyt tästä mahdollisuudesta ja siitä, että ei minunkaan tarvitse olla alan ammattilainen. Tarvitsee vain apua ja sitä kuuluisaa suomalaista sisua kehiin.