Luova järkevyys

Lähdeteos: Luova järkevyys: arkisen luovuuden ylistys

Lähdeteoksen kirjoittaja: Saku Tuominen

Teoriapisteet: 2

Moni tuntuu pitävän luovuutta jotenkin maagisena asiana, joka liittyy pääosin taiteellisiin lahjakkuuksiin. Itse olen aina yhdistänyt luovuutta enemmän mielikuvitukseen ja kekseliäisyyteen, josta olen synnyttänyt mielikuvat ja kokemukset omaan luovuuteen liittyen. Kirjassa luovuus määriteltiin mm. seuraavasti: Luovuus on rohkeutta ottaa laput pois silmiltä ja kohdata uusia asioita. Luovuus merkitsee omaksuttujen totuuksien kyseenalaistamista. Se on sama asia, kuin jatkuva parantaminen, opitun soveltaminen nyt ja uusissa tilanteissa. Luovuus on arkisen tekemisen kehittämistä. Se on asioiden yhdistämistä.

Kirjailijan mukaan luovuusmääritelmissä esiintyy usein omaperäisyys ja hyödyllisyys. Hän esitti oman näkemyksensä luovuuden ytimelle: halu tehdä eri tavalla, paremmin. Olennaisin sana tässä määritelmässä on halu. Jokainen erottaa ympäriltään asioita, jotka eivät toimi niin hyvin, kuin voisivat. Kuinka moni kuitenkaan tarttuu epäkohtiin ja lähtee kehittämään ratakisua? Ei kovinkaan moni. Kaikkeenhan ei tarvitse puuttua, on ihan yhtä suotavaa tyytyä nykytilaan. Harva kuitenkin tekee peliliikkeitä asioiden parantamiseksi. Ideointi ja valittaminen on hauskaa, mutta usein tekeminen jää, koska se on joko työlästä, pelottavaa tai sekä että. ”Tekemisen aloittamiseen liittyy aina valinnan haaste, koska se, että päättää tehdä jotain, tarkoittaa lähes poikkeuksetta sitä, että jostain muusta täytyy luopua.” Yleensä omia töitä tai vastuita ei voi jättää tekemättä uuden idean toteutukseen tartuttaessa. Silloin vaihtoehdoiksi jää omasta vapaa-ajasta supistaminen. Tai jos ei vapaa-ajasta nipistä, niin väistämättä uni on melkein seuraava. Jos ihminen ei ole valmis luopumaan mistään, vaihtoehdoksi jää silloin tekemättömyys. Tekemättömyys yleisesti ei ainakaan lisää yksilön kehittymistä tai uusien asioiden saavuttamista. Luovuuteen liitetään sana hulluus ja luova hulluus liitetään nerouteen, joka on kirjan mukaan myytti: ”Olemme luoneet fiktion tuottamaan mielenrauhaa. Se on helposti hyväksyttävä syy sille, miksi emme saavuta hienoja asioita tai saa omaperäisiä ajatuksia”. Eli hyväksyttävä tekosyy aikaansaamattomuudelle ja laiskuudelle.

Luovuutta haetaan erilaisilla ideointimenetelmillä. Usein kaivataan laatikon ulkopuolisia ratkaisuja, eli jotain aivan odottamattomia ja hulluja ideoita. Kirjassa heräteltiin aika hyvin ajatuksia tähän mystiseen laatikkoon liittyen. Kun sanotaan ”mene laatikon ulkopuolelle”, mihin suuntaan pitäisi mennä? Ylös? Alas? Oikealle? Vasemmalle? Kuinka pitkälle? Mikä ylipäätään on se laatikko, jonka ulkopuolelle pitää mennä? Milloin ollaan vielä laatikon sisällä? Mikä on ensimmäinen idea, mikä on laatikon ulkopuolella? Onko minun laatikkoni sama kuin sinun laatikkosi? Miten meidän laatikkomme eroaa kilpailijan laatikosta? Ihan aiheellisia kysymyksiä. Kysymyksiä, jotka johtavat samaan mielikuvaan ja hämmennykseen, joka itsellenikin syntyy aina, kun puhutaan laatikon ulkopuolisesta ajattelusta. En vain sitten tiedä, moniko uusista innovatiivisista ratkaisuista päätyy oikeasti käytäntöön. Kirjan mukaan ei kauhean moni. ”Tässä ajassa luovuus on vetäytymistä johonkin vuokrattuun tilaan. Paikkaan, jossa väsyneet ihmiset koittavat keksiä mahdollisimman monta ideaa, joita kukaan ei todellisuudessa halua, koska ne sotkevat arjen ja joista ainuttakaan ei tulla koskaan toteuttamaan.” Rohkeat ajatukset ovat kuolleita jo syntyessään.

Kirjassa esitellyn makkaratehtaan luova prosessi vaikutti hyvin toimivalta prosessilta. Heillä oli seuraavanlainen toimintatapa: Jos joku näkee jonkun ongelman, he kokoontuvat yhdessä valittamaan joka maanantai klo 11. He miettivät, miten ongelman voisi ratkaista. Jos ratkaisu keksitään, he kokeilevat uutta tapaa mahdollisimman pian, mielellään jo tiistaina. Prosessi on mielestäni todella toimiva! Tässä jokainen työntekijä kokee itsensä kuulluksi ja jokainen työntekijä on virittynyt tarkastelemaan, mikä kaikki voisi olla vähän paremmin. Ratkaisut laitetaan heti testiin ja onnistuessaan tekeminen kehittyy valtavan hyvin eteenpäin. Tämä on sitä arkisen tekemisen kehittämistä, jota kirjassa määriteltiin luovuudeksi. Tällainen toimintatapa voisi toimia ensi kesänä Kahvila Myllytuvalla. Se on paikka, jossa koko ajan löytyy kehitettävää ja parannettavaa. Ensi kesänä voisimme toimia siten, että viikon aikana jokainen laittaa ylös asiat, jotka voisivat olla paremmin ja joka maanantai mietimme niihin yhdessä ratkaisua. Jos sellainen keksitään, otetaan parannus kokeiluun heti samalla viikolla. Jos ei keksitä, niin sitten täytyy tyytyä nykytilaan.

Jotta luovaa ajattelua voi olla, pitää ihmisen olla kiinnostunut ympäristöstään. Lapset ovat luonnostaan kiinnostuneita kaikesta ympärillä olevasta ja esittävät paljon kysymyksiä. He ihmettelevät kovasti kaiken toimintaa. Kyky ihmetellä ja kysellä kysymyksiä katoaa aikuiseksi kasvaessa. Kysymysten kysyminen ei lopu siksi, että tietäisimme vastaukset kaikkeen, vaan siksi, että se ei ole yhteiskunnan kirjoittamattomien normien mukaista. Ihmettelyn taito ruokkii luovaa ajattelua ja auttaa näkemään asioita, jotka voisivat olla paremmin. 21 oppituntia maailmasta -kirjassa puhuttiin erilaisista kyvyistä, joita kouluissa tulisi opettaa. Tässäkin kirjassa nostettiin esiin seuraavia: kriittinen ajattelu, kyky ratkaista ongelmia, mielen ketteryys, mukautumiskyky, tieto ja sen hyödyntäminen, aloitteellisuus, yritteliäisyys, uteliaisuus ja mielikuvitus. Nuo kaksi viimeistä, uteliaisuus ja mielikuvitus kuulostavat tosi sympaattisilta, mutta ovat todella tärkeitä! Lasten kasvaessa ympäristötekijät tappavat suurimmalta osalta nämä taidot. Ne olisivat kuitenkin ne luovuuden moottorit, joiden avulla voi parantaa maailmaa ja löytää uusia ratkaisuja. Siksi näkisin niiden ylläpidon tärkeänä.

Toinen kirjasta noussut hyvä käytännönmalli oli 20-malli. 20 sekuntia, 20 minuuttia, 20 tuntia, 20 päivää, 20 viikkoa. Kaikki lähtee ensimmäisestä 20 sekunnista:

  1.  Idean vastaanottajan täytyy kyetä antamaan kuva, että hän on aidosti kiinnostunut ideasta ja kuuntelee. Jos aika ei juuri silloin ole hyvä, tulee kertoa, milloin on.
  2. Idean vastaanottajan tulee antaa ideasta nopea palaute välittömästi, mielellään ensimmäisen 20 minuutin kuluessa rajaamatta turhan paljoa ideoita pois vielä tässä vaiheessa.
  3. Idean vastaanottaja voi vaatia idean antajaa tekemään seuraavan 20 tunnin aikana yksinkertainen toimintasuunnitelma ja sopia lyhyen palaverin heti, jotta asialla on selkeä deadline. Tässä vaiheessa yleensä joko mitään esitystä ei tule, esitys tulee, mutta esittäjä huomaa itsekin ideassaan ongelmia tai esitys tulee ja kaikki innostuvat. Jokainen näistä kolmesta vaihtoehdoista on hyvä, koska jokaisessa tilanteessa idean keksijä voi kokea itsensä aidosti kuulluksi. Uuden idean kehittäminen vain ei saa häiritä nykyisen työn etenemistä. Se on yksi tapa mitata työntekijän aitoa motivaatiota.
  4. Jos ideasta innostutaan, luodaan siitä lyhyt projekti, jossa päätetään, mitä asioita ja miten testataan seuraavan 20 päivän aikana, jotta hankkeen potentiaalista saadaan hieman parempi kuva. Jos 20 päivän päästä into on lopahtanut, niin hanke lopetetaan. Sekään ei ole huono, koska idea on testattu ja ihmisille tulee fiilis, että heitä on kuultu.
  5. Jos idea on edelleen innostava, tehdään vähän parempi projektisuunnitelma ja jatketaan hanketta 20 viikkoa. Joko sen jälkeen se toimii omillaan tai on kuopattu.

Minusta tämä kuulostaa hyvältä mallilta, sillä ensinnäkin heti alussa idean tuoja kokee itsensä kuulluksi. Sen jälkeen testataan, onko ideasta oikeasti mihinkään ja onko idean keksijä itse motivoitunut. Käytännön kokeilu taas näyttää idean kannattavuuden ja kiinnostavuuden ja penkin alle mennessään ihminen voi kokea taas itsensä kuulluksi, ja se on tärkeintä, jotta ideoita syntyy myös jatkossa. Malli antaa jokaiselle mahdollisuuden luovuuteen ja omien ideoiden jalkauttamiseen. Se motivoi yleensä. Tärkeää on, että idean esiin noustessa jotain tapahtuu. Ideointi loppuu nopeasti, jos niitä vain sivuutetaan.

Kirjassa annettiin johtajalle vinkki: ” luota ihmisiin, hyväksy virheet, mutta vaadi ratkaisuja”. Minun korvaani kuulostaa aika kivalta kaikkien osapuolten näkökulmasta. Kaikkein suurimmat ajatukset eivät etukäteen näytä suurilta. Ilman mahdollisuutta ja kokeilua niistä ei voi ikinä tietää. Kirjassa puhuttiin aika paljon siitä, että yleensä ne kaikkein suurimmat ideat ovat niitä, jotka ovat aivan nenämme edessä ja joista moni ajattelee, että joku on varmasti jo kokeillut. Mielestäni on hyvä muistaa se, että epäonnistuminen ei ole epäonnistuminen, jos siitä oppii jotain.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti