Miten sijoitan pörssiosakkeisiin

Seuraava steppi sijoittajana > Minustako rohkeasti osakesijoittaja? Aloitin sijoittamisharrastuksen pari kuukautta sitten ja nyt päivitin osaamistani toisella sijoitusteoksella. Luin Seppo Saarion kirjan ”Miten sijoitan pörssiosakkeisiin”. Tämä erosi loppujen...

Sijoittajaksi 7 päivässä

Pitkäjänteisin tavoite, jonka olen koskaan luonut akatemian aikana Luin elämäni toisen sijoituskirjan. En olisi ikimaailmassa voinut kuvitellakaan, että voisin olla näin innostunut ja kiinnostunut sijoittamisesta, mitä olen nyt. Tämä toinen sijoitusteos, Merja Mähkän...

Sijoittamisen käsikirja

Nyt tehtiin historiaa! Se on aika hassua, että tässä ollaan kirjoittelemassa vuoden viimeisintä kirjaesseetä aiheesta, jota olen heittämällä eniten vältellyt. Tämä asia on ollut viimeisenä to-do-listallani, mutta kun olen raivannut tieni kohti listan häntäpäätä, olen...

Pieni kirja johtamisesta

Parempi johtamaan Luin tällä kertaa johtamisen kirjoista Teija Rantalan teoksen ”Pieni kirja johtamisesta”. Valitsin jälleen johtamiskirjallisuutta lukulistalleni, mutta se alkaa olla jo tässä vaiheessa aika selkeä, jopa automaattinen valinta, sillä tulevaisuuteni...