Mikä tiimi? Hyvä vai huono?

Kävin viime sunnuntaina Jes ry:n brunssilla ja matkaani tarttui yhden lauseen pituinen oppi. Maailman vetovoimaisimmalla työpaikalla Googlella riittää työntekijöitä kymmenien tuhansien ihmistä edestä. Google on hyvin tiimiorganisoitunut työyhteisö eli Googlen sisällä on lukuisia tiimejä. Koska työntekijöitä on yli 50 000, Google voi suorittaa henkilöstöllään tutkimuksia, jotka ovat luotettavia riittävän otosmäärän takia. Yhdessä tutkimuksessaan Google oli tutkinut, mikä yhdisti tämän organisaation sisällä tehokkaimpia tiimejä. Yksi tekijä yhdisti ylitsevoimaisesti eniten näitä tiimejä. Tiimit ja tiimin jäsenet olivat tehokkaimmillaan, kun tiimissä vallitsi psykologinen turvallisuus. Tämä oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen fakta, koska en olisi itse tätä veikannut ensimmäiseksi tekijäksi.

Koska tämä tutkimus jäi mieleeni ja pyörittelin asiaa vielä pitkään päässäni, keksin samalla, mitä luen seuraavaksi. Päätin, että haluan lukea ja selvittää lisää tiimityöstä. Kärjistetysti nykyisin riittää vain, kun poistun kotoa kynnyksen yli, niin törmään aina ”tiimihössötyskeskusteluihin”. Tiimi sitä ja tätä, tiimi voittaa aina yksilön jne. Ajatukseni ovat muuttunut akatemian aikana valitettavasti yksilöpainotteisiksi, koska lähestulkoon aina tuntuu, että tiimin kanssa työskennellessä kestää loputtomuus. Kun tekee yksilönä töitä, ei tarvitse stressata, kuluttaa pinnaa puhki, pyytää liian monta kertaa, hengittää niskaan ja vahtia toista kuin lasta. Olen nähnyt rehellisesti vain liian monta epäonnistumista, jotka olisi voitu estää hyvinkin helposti. Vaikka minun ei tarvitse jatkossa työskennellä kenenkään kanssa, ellen itse halua, mutta tulen joka tapauksessa törmäämään silti näihin ”tiimihössötyskeskusteluihin”. Päätin sunnuntaina, että välttelemisen sijaan minun kannattaa tutkia asiaa lisää ja siksi valitsin seuraavaksi tutkimuskysymyksekseni, miksi melkein kaikki ajattelevat, että tiimi voittaa aina yksilön?

Mihin olemme menossa?

Koska halusin lukea jotain tiimeistä, niin ensimmäisenä löysin Ida Hakolan, Ilona Hiilan ja Maaretta Tukiaisen teoksen ”Tiimiäly: Opas muuttuvaan työelämään”, joten tässä esseessäni käsittelen, onnistuiko tämä kirja muuttamaan ajatusmalliani yksilöstä tiimiin.

Tiimit ja yritysyhteiskunta ovat olleet jo jonkin aikaa pinnalla olevia suuntia, joita kohti olemme väistämättä menossa. Suomalaisen tutkimuksen Future scoren mukaan tulevaisuuden kymmenen tärkeimmän työelämätaidon joukkoon kuuluu ennen kaikkea itsetuntemukseen, vuorovaikutukseen ja muutoskykyyn liittyviä taitoja Ei siis yhtään teknistä erityistaitoa, ei koodausta, ei edes markkinointia tai tuotteistamista. Pelkkiä ihmistaitoja – yksin ja yhdessä muiden kanssa toimimista!

Tämä kirjahan lähti heti hyvin käyntiin. Tämänhän perusteella Tiimiakatemia on hyvä paikka ponnistaa työelämään. Aloituskappaleessani kommentoin, että joskus haluaisin vain unohtaa tiimin ja vältellä tiimityöskentelyä, niin tästä ajatuksesta minun on päästävä pois. En ole muutosvastainen ihminen, enkä siksi halua mennä eri suuntaan kuin valtavirta. Onneksi valitsin tämän tutkimusaiheen, koska eihän se muu auta kuin perehtyä ja kasvattaa sekä omaa osaamista että tuntemusta tässä asiassa.

Kirja ottaa kantaa, mikä on oleellista tiimiälyssä: ”Kaikkein tärkeintä tiimiälyssä on sen skaalautuvuus. Yksi plus yksi ei ole kaksi, vaan kolme tai enemmän. Älykäs tiimi on enemmän kuin osiensa summa.” Tavallaan ymmärrän tämän. Tätä näin DreamUp -projektitiimissä, mutta tällaiseen työskentelyyn en voi sanoa, että olisin vielä törmännyt täysin akatemialla.

Tiimin johtaminen

Vaikka itse ajattelen ja olen jäänyt ”jumiin” kapeaan, perinteiseen johtamisen malliin, jossa tiimissä yksi ihminen johtaa, tiedän silti, että tulevaisuudessa johtaminen alkaa olla lähempänä jaettua vertaisjohtamista. Vertaisjohtajuudessa kunkin yksilön pystyttävä yhä vahvemmin ohjaamaan omaa työtään ja priorisoimaan omia tehtäviään. Haluaisin oikeasti nähdä tämän toimivan, mutta olen henkilökohtaisesti ollut sitä mieltä, että oman tiimini työskentely ei suju ollenkaan, jos raamit asetetaan näin. Kun yksi johtaa asioita tiimissä, niin silloin jopa asiat saattavat edistyä. Toivottavasti vertaisjohtajuutta alkaisi näkyä enemmän akatemian tiimeissä ja projektiryhmissä, koska nykypäivän nopeasti muuttuvat tilanteet työpaikoilla vaativat, että yksilöt ottavat vastuuta oman työnsä etenemisestä ja tekevät itsenäisiä päätöksiä, jotka ohjaavat tiimiä kohti tavoitetta.

Miksi sitten tämä itseohjautuvuus työntekemisessä on sitten niin vaikeaa? Oman työn hallinta ja tehtävien priorisointi on yksi haastavimmista työelämään liittyvistä kyvyistä, joita työntekijän täytyy hallita.

Kiinnostavia metodeja tiimityöhön

Kirjassa esiteltiin kolme eri metodia, joita tiimin johtaja voi hyödyntää nykyaikaisessa tiimijohtamisessaan. Valitsin yhden näistä malleista, johon syvennyin enemmän. Mallin nimi on Scrum-malli, jota käytetään itseohjautuvissa tiimeissä. Scrum-metodissa iso projekti pilkotaan pienempiin osiin eli sprintteihin, jotka kestävät 2-4 viikkoa. Sprinttien aikana sekä suunnitellaan että tehdään loppuun asti pieni osa kokonaisprojektista.

Sprintti alkaa suunnittelulla, jossa tiimi määrittelee, mitä haluaa saada aikaan ja mitä sprintin aikana tehdään. Tavoitteena on, että sprintistä syntyy konkreettisia lopputuotteita. Halutut tavoitteet kirjataan seinätauluun, josta jokainen tiimin jäsen näkee, mitä on saatava valmiiksi. Seinätaulun tehtäväjono on tarpeet, tehtävälista, työstössä ja tehty. Tiimi käy läpi päivittäin tai viikoittain, missä vaiheessa projekti etenee. Sprintin päätteeksi tiimi esittelee tekemänsä työn projektin muille osapuolille. Sprintin etu onkin se, että hankkeen tarpeet ja tilanteet joka tapauksessa muuttuvat matkalla. Koska projektia ei suunnitella alussa loppuun asti, voi tiimi paremmin reagoida tilanteisiin ja näin varmistaa, että muuttuvista tilanteista huolimatta hankkeen kokonaistavoite toteutuu.

Tykkäsin tästä metodista paljon. Huomasin samalla myös sen, ettemme ole koskaan kokeilleet tällaista mallia. Tai oikeastaan olemme, mutta meille sprintti on vastannut koko projektia, vaikka se olisikin ollut pidempi projekti ajallisesti. Koska projekteissa ja hankkeissa tulee väkisinkin aina juuri näitä muutoksia ja haasteita matkan varrella, niin silloin tämä koko ”sprinttimme” eli projektimme kaatuu pahasti jo pelkästään yhteen haasteeseen. Sen jälkeen kukin on enemmän tai vähemmän hukassa. Totta kai tällainen vaikuttaa silloin automaattisesti motivaatioon, luottamukseen ja psykologiseen turvallisuuteen tiimissä. Ihmisille on tyypillistä hakea turvaa työn teossa rutiineista ja suunnitelmasta, ja jos näitä ei enää yhtäkkiä ole, niin psykologinen turvallisuus on todellakin vaarassa tai sitä ei pahimmassa tapauksessa enää ole. Sitten kun aikataulut painavat ja psykologinen turvallisuus on rikkoutunut, katastrofin ainekset ovat käsillä. Psykologista luottamusta ja hankkeen edistämistä ei voi tehdä yhtäaikaisesti ilman, että toinen näistä asioista ei kärsisi. Kun hyppään vuoden vaihteessa Jes:n tiimin puikkoihin, aion ehdottomasti kokeilla tätä mallia. Vuosi on pitkä aika ja tiimiä rakennetaan pala palalta, eikä mitään tiimin mitään rakentamisen vaihetta voi jättää välistä.

Tiiminvetäjän avaintaidot

Tiiminvetäjän tärkeimmät tiimiälytaidot kirjan mukaan ovat salliva ilmapiiri, lupa ja vastuu toimia sekä rikastava vuorovaikutus. Ilman sallivaa ilmapiiriä tiimeissä ei synny flow-tilaa. Sen synnyttäminen on tiiminvetäjän vastuulla, sillä hänen pienetkin sanattomat eleensä voivat saattaa tiimin jäsenet tilaan, jossa he eivät uskalla tuoda omia ajatuksiaan ja oivalluksiaan julki. Toiminnan luvallistaminen on myös tiiminvetäjän vastuulla. Kun jokainen tietää, että kaikilla tiimin jäsenillä on lupa ja vastuu toimia, on helppo keskittyä tekemiseen virheiden pelkäämisen sijaan.

Äskeiset asiat olivat minulle kultaakin tärkeämpiä. Ne ovat minun ensisijaisia, tärkeitä työtehtäviäni, joita haluan jatkossa vaalia paremmin. Tämän kirjan ja esseen tavoitteena oli uuden oppiminen. Valitsin kirjan, jota en olisi ensisijaisesti valinnut, koska halusin oppia jotain täysin uutta ja ymmärtää asioita paremmin. Tämä essee ehkä meni enemmän omien ajatuksieni reflektoimiseksi, eikä niinkään oman toiminnan. Mutta ei se haittaa, koska tärkeintähän on, että opin jotain uutta, mitä voin tuoda käytäntöön myöhemmin omassa toiminnassani. Lisäksi olen nyt huomattavasti toiveikkaampi kuin esseen alussa, ja sen varmasti välittyi, kun tämä essee eteni.

Odotan ensi vuodelta sitä, että pääsen näkemään hyvin vanhan sanonnan käytännössä: Yksin pääset nopeasti, mutta yhdessä pidemmälle.