”Luovuus nähdään kilpailukyvyn keskeisenä osana, silti suomalainen luovuuskeskustelu on lähes aina ennakkoluuloista ja asenteelista. Suomessa luovuus yhdistetään kuvaamataidon opettajiin tai hassuja leikkejä rakastaviin konsultteihin, kun taas englannin kielinen sana creativity yhdistetään rohkeaan ajatteluun tai ennakkoluulottomuuteen.” Suomessa luovuudesta usein ajatellaan, että se on vain taidehörhöjen höpötystä, eikä kukaan muu tarvitse luovuutta mihinkään. Varsinkaan bisnesmaailmassa.

 

Tässä kirjassa luovuudesta puhutaan uusia ideoita tuottavana ajatteluna, ja sitähän se onkin. Vanhojen ajatusten yhdistämistä uudelleen ja eri tavalla.

 

Niin kuin olen aiemminkin jo maininnut, olen usein ajatellut olevani hyvin EI-luova ihminen, käytännön ja konkreettian liputtaja. Minunkin ajatuksissani luovuus on ollut vain musiikkia, taidetta, kirjallisuutta. Ja näitähän minä en ole. Mutta tarkoittaako se, etten ole luova? Ei, se tarkoittaa vain, etten ole kovinkaan taiteellinen.

 

Luovuus on vanhojen ajatusten yhdistämistä eri tavalla. Kuinka kävellä ruokakaupan läpi, niin, että saat kaikki ostokset kerättyä, kävelemättä ylimääräisiä matkoja? Kuinka suoriutua viikon ruoka-asioista niin ettei niitä tarvitse joka päivä miettiä. Kuinka hoitaa raha-asiat niin että selviää koko kuukaudesta kunnialla?

Nämä esimerkit ovat hyvin käytännönläheisiä, mutta esimerkiksi omassa elämässä erittäin oleellisia. Vihaan käydä ruokakaupassa, enkä jaksa joka päivä miettiä ”mitä tänään syötäisiin”, niin olen luovasti suunnitellut kauppareissut niin että pääsen sieltä mahdollisimman nopeasti pois ja ostoslistat ja ruoat ovat valmiiksi mietittynä. Tämähän ei kuullosta kovin luovalta, mutta sitä se kuitenkin on. Arkipäivän luovuutta.

Olen muutenkin luonteeltani tehokas ja aikaansaava, joten yritän aina keksiä uusia tapoja tehdä samat asiat nopeammin ja jotenkin paremmin. Luovuus ei kuitenkaan ole tehokkuuden synonyymi, joskus on luovaa vain pysähtyä ajattelemaan, ennemmin kuin keksiä enemmän tehokkuutta.

 

”Luovuutta on nähdä itsestään selvä, jota kukaan muu ei ole nähnyt.”

 

Luovuus on työtä, jota ei kuitenkaan nähdä työnä. Kirja kehoittaakin varamaan kalenterista aikaa ajattelemiselle. Mutta ”miten sitä voi kuluttaa firman kallista aikaa vain ajattelemiseen”, moni ajattelee? Mitäpä jos käytätkin, edes tunnin viikossa, ja keksit sen tunnin aikana jotain mikä tuo firmalle moninkertaisesti sen rahan, mikä olisi tullut pelkällä silmät ummessa tekemisellä.

 

Niin kuin jokainen tietää, paljon aivotoimintaa vaatineen päivän jälkeen on yleensä aivan takki tyhjä, täysin voimaton ja tuntuu, ettei aivoissa liiku enää mitään. Eikö silloin ajatustyö ole aika vaativaa ja kuluttavaa? Raskasta työtä, vaikkei se ulospäin näy. Jos et koskaan anna aivoillesi aikaa pysähtyä ajattelemaan, missä välissä ehdit tutustua siihen mitä päässäsi liikkuu?

 

Luovuudessa ei ole kyse lahjakkuudesta, toisin kuin yleisesti ajatellaan. Luovuutta voi oppia. Miten? Ajattelemalla. Sitkeydellä. Periksi antamattomuudella. Ja tietenkin intohimolla. Edellä mainittuja ei ole jos ei ole intohimoa ja innostusta asiaa kohtaan.

 

Itsellä tämä näkyy kirjoittamisessa.  Eräänä aamuna tajusin rakastavani kirjoittamista. Nyt olen lukenut asiaan liittyvää kirjallisuutta ja tietenkin kirjoittanut. En missään nimessä ole mikään aiheen asiantuntija, enkä varmastikaan koskaan niin pitkälle pääse, mutta se ei olekaan minulle tärkeää. Minulla on intohimo kirjoittamiseen, ja paras tapa yllä pitää sitä ja oppia lisää, on lukea aiheesta enemmän, kasvattaa omaa tietouttaan. Luovuus perustuu tietoon, osaamiseen ja oman alan hallintaan. Ja minä, kun haluan kehittyä kirjoittajana paljon.

Intohimon lisäksi luovalta ihmiseltä pitää myös löytyä uskoa itseensä. Usein luovat ajatukset torjutaan, ja niitä epäillään, siksi se vaatii asian sanojalta vahvaa uskoa itseltään omaan asiaansa.

 

”Luova ihminen on oman alansa ja asiansa hallitseva ihminen.”

 

Toisin sanoen mitä enemmän sinulla on taustatietoa asiasta, sitä enemmän sinulla on materiaalia, mistä yhdistää uusia ajatuksia.

”Good artists copy, Great artists steal.” -Pablo Picasso

Internet on tuonut ihmisille enemmän luettavaa ja informaatio ”höttöä”. Kun tietoa on paljon tarjolla tai somessa paljon luettavaa esillä, ei ihminen jaksa enää keskittyä lukemaansa. Vaikka joskus ”hyödyttömän” lukeminenkin saattaa muuttua hyödylliseksi, niin siihen hyödyttömäänkin pitäisi keskittyä, jotta siitä jäisi jotain mieleen. Joskus siitä sinun tietämästä ”hötöstä” saattaa olla jollekin toiselle apua luovuudessa.

 

”Kun ajattelet enemmän, sinun tarvitsee tehdä vähemmän. Kun teet vähemmän, saat aikaan enemmän.”

 

Luovuus vaatii aikaa. Aikaa ajatella. Mutta missä välissä sinulla on aikaa ajatella, jos et sitä koskaan järjestä. Tämä on näkynyt itsellä viime aikoina erittäin selkeästi näiden esseiden kirjoittamisessa. En ole järjestänyt itselle aikaa ajatella lukemiani asioita tai aikaa alkaa kirjoittamaan näitä, kun olen vain kiireellä yrittänyt lukea kirjoja eteenpäin, uusien kirjapisteiden toivossa. Olenkin viime päivinä useasti todennut tiimiläisille, että olen kyllä lukenut paljon kirjoja, mutta kun niistä ei ole mitään jäänyt mieleen, niin en ole voinut reflektioita kirjoittaa. Mutta onko sekään sitten ihan koko totuus? Vai olisiko niistä ehkä jäänyt jotain mieleen, mikäli olisi antanut itselle aikaa siihen?

 

”Luovuus vaatii ulkopuolista tukea, muttei viihdy suurissa ryhmissä.”

 

Itse tunnistan tämän myös. Usein oma luovuuteni syttyy parhaiten pienessä porukassa, kehen luotan niin, että uskallan heittää ilmoille tyhmemmätkin ajatukseni. Usein juuri SE ajatus ei ole se lopullinen, mutta kun ryhmässä ideaa lähdetään kehittämään, päästään usein nopeastikin hyviin lopputuloksiin. Yksin kun on niin vaikea pallotella ideoita ja heitellä niitä ilmoille.

 

”Ongelman asettaminen on usein sen ratkaisemista tärkeämpää.”

Miksi Devetassa ei hommat etene tai ongelmiin ei löydy ratkaisuja? No siksi kun ongelmia ei ole tarpeeksi tarkasti määritelty. Heitellään ilmoille asioita ja sanoja, kuten ”meillä ei ole tarpeeksi projekteja / liikevaihtoa” mutta ei määritellä oikeasti sitä ongelmaa mistä tämä kaikki johtuu. Kun ”oikea” ongelma on löydetty, sen ratkaiseminen voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Uskon, että meillä on useampikin tiimiläinen, kenen kanssa pitäisi jutella siitä, miksi projekteja ei ole. Kun juurisyy kaivetaan esiin, siihen varmasti löytyy helposti myös ratkaisuja.

 

Koen, että tämä kirja oli minulle itselle erittäin hyödyllinen, varsinkin oman kirjoittamisen suhteen, mutta siitä en ole varma hyötyykö myös tiimini tästä. sehän selviää sitten tulevaisuudessa.