Minulla on todella hyvät unenlahjat. Voin nukahtaa mihin vain ja milloin vain. Olen aina se kaveri, joka nukahtaa jokaisella junamatkalla ensimmäisen viiden minuutin sisällä, tai se, joka ei herää mökkireissulla kavereiden meluun, vaikka nukkuisi olohuoneen sohvalla....
Inka Rissanen
Tiimi: Arte
Julkaisut: 34
Teoriapisteitä: 80
Pääse pitkälle positiivisuudella
Isoimpana positiivisuuden esimerkkinä minulle on ollut edesmennyt sukulaiseni Kaarina Staudinger-Loppukaarre. Hän oli taidemaalari, joka eli elämänsä loppuun saakka positiivisuuden voimalla. Hän eli 102-vuotiaaksi ja uskon sen osittain johtuneen hänen elämänilostaan...
Elmer Dixon x Tiimiakatemia
Saimme Tiimiakatemialla mahtavan tilaisuuden päästä kuuntelemaan Elmer Dixonia, monimuotoisuus konsulttia. Meillä ei Akatemialla ole turhan paljon ollut puhujia, saati ulkomaalaisia sellaisia, joten halusin ehdottomasti päästä mukaan kuuntelemaan häntä. Elmer Dixon...
Tunteita letuista
Asiakas ostaa meidän palveluamme, käyttää palveluamme ja kertoo siitä eteenpäin. Onko siis ihmekään, että asiakaskokemus on elintärkeää yritykselle. Mutta miten yritys voi omalla strategiallaan luoda siitä positiivisen ja mieleenpainuvan? Tätä kirjaa lukiessani,...
Vaurastu kuin nainen
Naisena kaipaan saada inspiraatioita toisilta naisilta, ja sitä tämä kirja tosiaan saavutti. Kirjaa lukiessani en voinut kuin ihastella näiden 12 naisen saavutuksia sekä tarinoita. Menestys ei ole kenelläkään heistä tullut itsestään, vaan kovan työn tuloksena. Oli...
Tiimini ja sen toimintahäiriöt
Meidän tiimimme on alusta asti toiminut vahvasti ja hommat on lähtenyt rullaamaan hyvällä mallilla. Kuitenkin aina on myös kehitettävää ja keskusteltavaa. Olisi mahdotonta, että tiimimme olisi heti alkuun paras mahdollinen versio. Voisin sanoa, että tiimimme on...
Sisältömarkkinointi somessa
Sosiaalisen median kasvaessa, on se tuonut tilaa myös uudenlaiselle sisältömarkkinoinnille. Jokaiselle sosiaalisen median alustalle on syntynyt erilainen markkinointityyli, jonka takia myös sisältö vaihtelee hyvin paljon riippuen eri alustoista. Tässä esseessä...
Saatat pitää myös näistä…
Verkostotyön merkitys
Kaikki puhuvat aina verkostoista. Niiden tärkeyden painottaminen etenkin viime vuosina tuntuu ainakin omassa arjessa...
Oivallus
Oivallus on kirja, jota en olisi itse ikinä valinnut luettavaksi. Kuitenkin sain tämän kirjan waltari palkintona,...
Kuka menestyy ja miksi
Luin Malcolm Gladwellin kirjan Kuka menestyy ja miksi? Tämä on mietityttänyt minua usein. Uskon myös, että monet muut...