Kaikki puhuvat aina verkostoista. Niiden tärkeyden painottaminen etenkin viime vuosina tuntuu ainakin omassa arjessa näkyvän hyvin paljon. Verkosto on ehkä sellainen asia, että sen voimavaraa ja hyödyllisyyttä ei tajua, ennen kuin sen itse kokee. Omatkin liikeideat ja sen palaset ovat lähes aina syntyneet enemmän tai vähemmän verkoston kautta. Satun tutustumaan johonkin henkilöön, jolla on jotain annettavaa mikä minulta puuttuu ja siitä syntyykin sitten yhteistyö. Tai joku henkilö, jonka kanssa olen keskustellut avoimesti liiketoimintaan liittyvistä asioista, tarjoaakin yhtäkkiä minulle työtä tai jonkun aivan uuden mahdollisuuden. Verkostojen tärkeyden tajuaa viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa purkaa esimerkiksi omaa työuraa, opiskelua tai liiketoimintaa paloiksi. Huomaakin hyvin nopeasti, että ”ilman tätä tyyppiä en olisi edennyt tänne ja ilman tuota tapaamista en olisi saanut tätä mahdollisuutta”. Mielenkiintoinen asia on kuitenkin se, että lähes jokaisella ihmisellä onkin yllättävän laaja verkosto. Omalla aktiivisuudella ja uteliaisuudella pystyykin vaikuttamaan esimerkiksi verkoston kokoon. Itse olen enemmän sellainen, että laajennan verkostoa silloin kun tulee hetkiä, että koen sen tuovan konkreettista hyötyä. Verkostot laajenevat yleensä myös erilaisten pienten sattumusten kautta. Pidän verkostoissa kaikista tärkeimpänä kuitenkin verkostojen johtamista. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että olet jatkuvasti avoin, utelias, aktiivinen ja tiedonjanoinen oman verkoston kanssa. Vaikka koen asian tärkeäksi, en ole kuitenkaan itse tähän tarpeeksi panostanut. Minulla on verkosto, jota kyllä hyödynnän, mutta koen verkoston potentiaalin paljon korkeammaksi kuin mitä se on nyt. Tämän takia otin lukuun Timo Järvensivun kirjan Verkostojen johtaminen. Kirja käsittelee verkostoja, verkostotyötä ja sen kehittämistä hyvin laaja-alaisesti. Tässä reflektiossa käsittelen omia oivalluksia kirjasta ja pyrin peilaamaan niitä omaan arkeen. Tavoitteena on myös hyödyntää ja selvittää saatujen oppien vaikutus käytännössä.  

Kirjan alussa keskitytään verkostotyön ytimeen ja käsitellään verkostoissa yhdessä toimimista. Hyvin tyypillistä verkostotyössä on yhteistyön puute. Yhteistyötä tehdään niin sanotusti rinnakkain, eikä yhdessä. Rinnakkain yhteistyö tarkoittaa sitä, että molemmilla osapuolilla on omat tehtävät ja tavoitteet jonkin isomman tavoitteen eteen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kumpikin puurtaa yksin ja työnjako on hyvin selkeää. Tällöin työn teosta ajatusten vaihto, molemminpuoliset opit ja työtä kehittävät näkökulmat jäävät hyvin ohueksi. Tämä voi johtua useista syystä miksi näin toimitaan. Ajatellaan toiminnan olevan tehokkaampaa, kuin työnjako on selkeä ja molemmilla omat asiat mitä tekee. Tai voi myös olla, että osapuolet eivät tiedä tai usko toistensa kykyihin ja osaamiseen tarpeeksi ja kokevat suoriutuvansa parhaiten, kun työskentelevät eri asioiden parissa. Myös ongelmien tullessa koetaan, että ongelmat ovat omia ongelmia, eikä niitä pidä viedä muiden tietoisuuteen turhaa häiritsemään. Usein myös ratkaisuja tehdään paljon omin päin, eikä etenemiseen saada laajempaa näkökulmaa. Yhdessä tekevä verkosto pyrkii olemaan ajan tasalla jatkuvasti toistensa tekemisistä. Tällöin myös ongelmat tulevat nopeammin kaikkien tietoisuuteen ja ne on huomattavasti helpompi ratkaista nopeammin ja oikealla tavalla kun saadaan kaikki tekemään yhdessä. Myös tehtävien visio puolin ja toisin pysyy selkeänä, kun pyritään pitämään avointa yhteyttä. Hyviä tapoja pitää tätä yhteyttä yllä on esimerkiksi hyvät yhteenvedot ja kokoukset yhdessä. Tätä oppia voisin viedä myös omaan liiketoimintaan. Verkkokauppakonsepti koostuu karkeasti kahdesta palasesta. Itse verkkokaupasta ja tavaran toimittajasta. Jos meidän välisemme suhde olisi avoimempi ja aktiivisempi pysyisimme varmasti tarkemmin yhteisessä visiossa kiinni ja tällöin kaikki voittaa.  

Kirja tuo esille karkeat vaiheet, joilla kehittää omaa verkostoa. Kirjan mukaan tutkimuksissa niitä on havaittu olevan jopa satoja. Kuitenkin jos haluamme alkaa kehittää verkostoamme kiireisen arjen keskellä tässä ja nyt, huomiota on mahdoton siirtää satoihin eri asioihin. Siksi kirjassa tuodaan esille onnistumisen ydinelementit. Kirjoittajan tutkimus- ja kehittämiskokemuksen perusteella verkostotyön ytimessä ovat tunteminen, luottamus ja sitoutuminen. Nämä kaikki asiat ovat hyvin vahvasti sidottu toisiinsa verkostotyössä, ja niistä muodostuu verkostotyötä vahvistava kehä. Hyvä kehä lähtee liikkeelle tutustumisesta, jonka myötä opitaan luottamaan ja sitoutumaan. Verkostotyön kehällä ei kuitenkaan aina ole selkeää aloituspistettä. Kehä voi lähteä liikkeelle yhtä hyvin vaikka heti luottamuksesta. Jos esimerkiksi tapaat uuden ihmisen ja vakuutut hänen taidoistaan, saatat alkaa jo suunnittelemaan jotain yhteistä juttua hänen kanssaan. Tällöin luotat häneen jo heti alussa ja tarkempi tunteminen ja sitoutuminen tulee vasta yhdessä tekemisen kautta. Yhteistyössä halutaan aina löytää niin sanottu win-win asetelma, mutta ongelmaksi voi tulla se, että ei esimerkiksi löydetä yhteisiä tavoitteita. Näissä tilanteissa tunteminen, luottamus ja sitoutuminen ovat avainasemassa, jotta yhteiset tavoitteet löydettäisiin. Tämä korostuu itsellä paljon omassa verkostossa  

Tarkka toisen tunteminen on tärkeä askel verkoston ja yhteistyön kehittämistä. Jos ei tiedä mitä vastapuolella on annettavaa, ei myöskään tiedä miten yhteistyössä voit hyödyntää vastapuolta, kun tarvitsee apua. Kun ei tiedä missä asioissa vastapuoli tarvitsee apua, on vaikea olla hyödyllinen ja tukea vastapuolen toimintaa. Tunteminen hankala käsite, koska se voi usein yhteistyössä olla myös pintapuolista, jonka seurauksena siihen ei ehkä keskitytä tarpeeksi. Jos yhteistyötä tekee jonkun kanssa, on hyvä tarkastella osapuolten välistä yhteyttä. Tunteeko osapuolet aidosti toistensa taidot ja tarpeet. Vahva tunteminen myös auttaa erilaisten tilanteiden reagointiin ja asioista suoraan puhumiseen. Nämä auttavat piilevien ongelmien havaitsemisessa ja taklaamisessa. Kirjassa tuotiin ihan hyviä harjoitteita, kuina tutustua työkavereihin paremmin, mutta en ehkä koen niitä kovinkaan tärkeiksi oman verkoston kanssa. Osaksi siksi, että verkostoni koostuu pienemmistä palasista, eli yksittäisistä henkilöistä eikä meillä ole isoa työporukkaa, jossa kaikki työskentelisivät yhdessä. Aion kuitenkin vahvistaa omaa kollegoiden tuntemista ja etenkin tarpeiden ja taitojen selvittäminen oli hyvä vinkki tästä osiosta.  

Luottamus on varmasti hyvin tuttu aihe monelle. Mutta suhtaudutaanko sen merkitykseen tarpeeksi? Luottamus on kaikista keskeisin käsite verkostotyössä. Ilman aitoa luottamusta yhteistyö on erittäin haastavaa ja emme kykene antamaan toisillemme tarvittavaa vastuuta. Luottamuksen rakentamiseen on kuitenkin olemassa hyviä keinoja. Mielestäni, kun avointa keskustelua käydään omista ja vastapuolen heikkouksista sekä osaamisesta on huomattavasti helpompaa rakentaa luottamusta. Sitä tunnistaa tällöin paremmin inhimilliset virheet ja vastapuolen vahvuudet, jolloin myös vastuuta on helppo jakaa. Vastuun jakamisesta tulee hyvä kierre, koska vastuunsaaja kokee, että häneen luotetaan. Tällöin hän haluaa suoriutua annetusta tehtävästä mahdollisimman hyvin.  

Sitoutuminen. Mielestäni jonkin verran sidoksissa luottamukseen, mutta kuitenkin oma aiheensa. Kirjoittajan kiteyttämään tutkimustietoon kirjassa hän on rajannut sitoutumisen neljään keskeisimpään ulottuvuuteen. (1) Toimijan jatkuva halukkuus tehdä lupauksia, (2) toimijan osaaminen ja kyvyt lupausten kiinni pitämiseen, (3) toimijasta riippumattomat rakenteelliset tekijät, (4) lupauksista kiinni pitäminen. Kirjassa sanotaan, että ”Toimijan jatkuva halukkuus tehdä lupauksia rakentuu luontevimmin toimijan tarpeista ja odotuksista”. On siis varmistettava, että toimija kokee työn hyödylliseksi. Silloin hänellä on vasta mahdollisuus tehdä pitäviä lupauksia. Lupausten tekemiseen on hyvät edellytykset, kun hyödyllisyys kohtaa tarvittavan osaamisen ja kyvykkyyden. Jokaiselle toimijalle on siis löydettävä parhaiten hänen taitojaan vastaava tehtävä. Rakenteelliset tekijät taas ovat niitä asioita, joihin toimijoilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Rakenteelliset tekijät kuitenkin vaikuttavat siihen, että lupauksia ei tehdä. Esimerkkinä kirjasta, jos joku työryhmä on ideoinut jonkun hyvän uuden jutun ja tulee vaihe, jossa kysytään kuka siitä ottaa koppia, tuleekin hiljaista. Lupauksen teon haluttomuus voi usein johtua nimenomaan näistä rakenteellisista syistä, joita on useita. Kirjan mukaan rakenteellisia tekijöitä ovat esimerkiksi byrokratia, rahoitus, sopimukset, toimintatavat, johtamiskulttuuri, sekä aikaan ja tilanteeseen liittyvät tekijät. Lupauksista kiinni pitäminen voi taas olla kiinni kaikista edellä mainituista kohdista. Sitoutumisen kehittäminen tapahtuu näihin kohtiin keskittymällä ja tietenkin asiasta keskustelemalla koko verkoston toimesta. Kun ymmärretään oman tehtävän hyödyllisyys ja perimmäinen tarkoitus sekä vaikutus saadaan sitoutumista parannettua.  

Halusin ottaa tähän ylös myös verkostojen kanssa etenemisen vaiheittain. Verkostoa olisi hyvä johtaa seuraavasti. Ensiksi tietenkin verkosto rakennetaan. Mietitään mitkä ovat ne palaset mitä tavoitteiden eteen tarvitaan ja lähdetään sitä kautta tekemään liikkeitä. Jos tavoitteeseen sattuu jo olla valmis verkosto, on hyvä miettiä yhteiset tavoitteet ja muodostaa toimintatavat verkoston kanssa. Seuraava tärkeä vaihe on edetä verkoston kanssa yhdessä. Eli se mistä alussa kerroin. Pidetään jatkuvasti toisemme ajan tasalla siitä, missä mennään eikä eristetä toisiamme liikaa omiin hommiin. Silloin homma pysyy läpinäkyvänä ja emme kärsi niin helposti piilevistä ongelmista. Viimeisenä vaikutuksen arviointi ja levittäminen. Eli omien toimintatapojen tarkastelu ja toimintatapojen aiheuttamat tulokset. Hyviä toimintatapoja levitetään niille osa-alueille missä niitä ei vielä ole ja mahdollisia huonoja kehitetään ja mietitään, mikä meni pieleen.  

Kirjassa puidaan paljon verkostojen johtamista ja pohditaan miten verkostoa tulisi johtaa. Kirjan oppien ja oman kokemuksen perusteella paras tapa on jakaa verkoston johtamista. Eri osapuolille omat asiat, joihin he pääosin keskittyvät ja tekevät päätöksensä. Tämän tulee kuitenkin tapahtua niin, että osapuolet ovat ajan tasalla toisten päätöksistä, jotta mahdollisesti tärkeitä näkökulmia saadaan ratkaiseviin tilanteisiin. Jos ajattelen omaa toimintaa, niin vertaisin tätä siihen seuraavasti. Minä hoidan verkkokaupan pyörittämisen ja vastaan sen visuaalisesta ilmeestä, sekä asiakaspalvelusta. Toinen yritys vastaa tuotteiden tekemisestä, hankkimisesta, lähettämisestä ja mahdollisesta asentamisesta. Teemme päätöksiä paljon itse omilla osa-alueilla, mutta olemme kuitenkin jatkuvasti avoimia erilaisista ratkaisuista. Tuotannon puolelta voi tulla hyviä asioita, mitä minun on hyvä ottaa huomioon ja joskus myös toisinpäin. Näin meidän verkostomme johtaminen pelaa parhaiten.  

Kirja oli hyvä. Siinä oli aika paljon asiaa mitä oli ehkä konkreettisesti hankala viedä käytäntöön. Osaksi siksi, että työskentelen hyvin erilaisessa ympäristössä kuin kirjan esimerkeissä ja osaksi siksi, että suurin osa kirjan käytänteistä on tullut myös jo tehtyä. Sanoisin siis, että verkostoni onkin yllättävän hyvällä tasolla, mutta juuri reflektoimistani kirjan keskeisimmistä opeista on varmasti tulevaisuudessa hyötyä. Etenkin silloin kun laajennan verkostoa tulevaisuudessa.