Isoimpana positiivisuuden esimerkkinä minulle on ollut edesmennyt sukulaiseni Kaarina Staudinger-Loppukaarre. Hän oli taidemaalari, joka eli elämänsä loppuun saakka positiivisuuden voimalla. Hän eli 102-vuotiaaksi ja uskon sen osittain johtuneen hänen elämänilostaan ja asenteestaan.
Muistan ikuisesti hänen sanansa hänen 100-vuotissynttäreillään kello neljältä aamulla. “Mitä te ootte menossa jo nukkumaan? Tänään oli tarkoitus tanssia ja juhlia aamuun asti.”
Kaarina oli aina valmis nauttimaan elämästään täysillä, ja hän on omalla elämisellään paljolti määritellyt myös minulle, mitä onnellisuus ja positiivisuus tekee ihmiselle. Uskon hänen muovanneen minulle myös positiivisen elämänasenteen. 
Tässä kirjassa yhdistyy positiivisuuden pohdiskelu sekä psykologia sen taustalla. Ajattelin, että tämä kuulostaa kirjalta, joka voisi kiinnostaa minua ja toivoin saavani tätä kautta lisää tietoa omista vahvuuksistani. Kirjassa puhuttiin myös paljon onnellisuudesta, joten keskityin myös sen pohtimiseen paljolti reflektiossa.

Onnea ei voi mitata. Ei ole olemassa vedenpitäviä raameja onnellisuudelle, etkä voi testata omaa onnellisuuttasi nettitestin avulla. Onnellisuus on tunne ja sen määritelmä on jokaisella oma. Kaksi ihmistä voivat olla kokeneet täysin samat asiat ja olla täysin samassa tilanteessa elämässään ja silti he voivat vastata eri tavalla kysymykseen ”Oletko onnellinen?”. Tämän vuoksi myöskään raha ei tuo onnea. Tämä on hyvin kiistelty aihe. Monet sanoo, ettei raha tuo onnea, mutta edesauttaa onnellisuutta. Silti köyhissä maissa on globaalisti keskimääräistä onnellisempia ihmisiä. Onko totta, että keksimme ongelmia oman onnemme tielle, jos meillä ei ole muutakaan mistä murehtia? 
Itse voin opiskelijana sanoa, että jos minulla on tiukkaa rahallisesti, se saattaa ahdistaa ja aiheuttaa stressiä. En koe olevani niin onnellinen, mitä voisin olla, jos minun ei tarvitsisi huolehtia rahallisista asioista. Jos minulla taas on taloudellisesti vakaa tilanne, en kuitenkaan koe saavani ”ylimääräisestä” rahasta todellista onnea. Enkä halua nyt esittää tekopyhää sanomalla, ettenkö haluaisi rahaa tai ettenkö tulisi iloiseksi asioista, joita pystyisin rahalla saamaan. Totta kai tulisin. Mutta se ei määritä minulle suoranaisesti onnellisuutta. Minulle ilo ja onni on eri asia. Onni on pitkäkestoisempaa ja tulee syvemmistä asioista kuin uusista tavaroista. 

Akatemia vaatii paljon itseohjautuvuutta sekä motivaatiota. On kuitenkin tärkeää huomata, mitkä ovat sisäistä ja mikä ulkoista motivaatiota. Itse haluaisin ainakin keskittää energiani sisäiseen energian, koska se ruokkii onnellisuuttani. Haluan lähteä tavoittelemaan asioita, jotka ensisijaisesti innostavat minua ja vie minua eteenpäin. Huomasin esimerkiksi syksyllä, kun keräsimme tiiminä rahaa learning circukselle, että melkein kaikki projekteissa/työtehtävissä oli ulkoisena motivaationa raha. Siksi sen jälkeen minulle jäikin olo, etten saanut siitä itse mitään.
Kirjassa esitellään, että ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta, jotka mahdollistavat sisäisen motivaation synnyn. Nämä ovat vapaaehtoisuus, kyvykkyys sekä yhteenkuuluvuus. Jos mietin tätä akatemiaan liittyen, koen nämä isona osana onnistuneen projektin saavuttamiseksi. 

Vapaaehtoisuutta tarvitaan siihen, että henkilö itse haluaa lähteä mukaan projektiin. Näin saadaan hänen täysi panostuksensa projektiin ja hän on itse valmis myös oppimaan projektista uutta. Hän hakee projektilla nimenomaan esimerkiksi uutta osaamista ja kehittymistä ihmisenä, ei niinkään juokse pelkkien merkattavien tuntien (=opintopisteiden) perässä. Itse koen, että kaikki tekemäni projektit tähän mennessä on ollut sellaisia, mihin olen itse vapaaehtoisesti halunnut ja se onkin lisännyt projektin merkityksellisyyttä minulle itselleni. Vaikka paljon puhuttua unelmaprojektia ei ole itselläni vielä ollut, se ei tarkoita, etteikö projektini olisi silti olleet minulle mieluisia.
Kyvykkyys sen sijaan tuo henkilölle itseluottamusta ja varmuutta tekemiseen. Projekti ei etenisi, jos henkilö ei uskoisi pystyvänsä mihinkään projektin osa-alueisiin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että henkilön täytyisi osata asiat jo etukäteen, vaan nimenomaan itsevarmuus siitä, että hän pystyy opetella sen projektin ohella, riittää onnistumiseen. Tämä on minulle ollut vaikeinta sisäistää projekteissa. En uskalla vielä tarpeeksi rikkoa oman osaamiseni rajoja, vaan saatan tyytyä turhan pieneen. Jos uskaltaisin kokeilla jotain suurta, onnistumisen tunne olisi kaksinkertainen.
Yhteenkuuluvuus on yleisestikin iso osa Tiimiakatemiaa ja täten myös iso osa projekteja. Eikä se rajoitu vaan projektiryhmän sisälle, vaan ihan yhtä lailla voin kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta koko yhteisöltä. Esimerkiksi järjestäessämme Prisman lastenpäivää meillä oli hyvin tiivis ja luotettava projektiryhmä. Saimme tukea ja apua toisiltamme aina, kun pyysimme ja osasimme jakaa työtä sujuvasti. Saimme tukea ja apua kuitenkin myös Artelta. Moni artelainen oli mukana itse päivässä työntekijöinä auttamassa päivän kulussa ja saimme koko projektin ajan vinkkejä ja tsemppauksia toisilta tiimiläisiltä. Tämä ei jäänyt kuitenkaan tähän. Saimme apua myös koko akatemialta. Muista tiimeistä tuli ihmisiä töihin lastenpäiville ja olivat innokkaina auttamassa meitä koko päivän ajan. Jos kysyimme apua esimerkiksi tarjoukseen liittyen ihan keneltä tahansa akatemialaiselta, me myös saimme apua. Ihmisiä tuli myös Prismaan meidän pisteillemme asiakkaiksi osoittaakseen tukea meille. Sama näkyi myös Lettupysäkillä ja oikeastaan missä tahansa projektissa, jossa olen ollut mukana akatemian aikana. Ikinä en ole joutunut kokemaan olevani asioiden kanssa yksin.

Arten palautetreeneissä kohdallani otettiin aiheeksi kiltteys, myötätunto ja positiivisuus. Se toisaalta nähtiin heikkoutena, mutta myös vahvuutena. Itse olen sitä mieltä, että oikein käytettynä, se voi olla hyvinkin tärkeä valttikortti työmarkkinoilla. Oli positiivista, että myös kirjassa puhuttiin siitä, kuinka antajat menestyvät lähes aina ottajia paremmin työelämässä. Minusta on kurjaa, että nykyään usein toitotetaan sitä, miten sinun täytyy olla itsekäs ja juonitteleva, jotta voit menestyä ja kiltteydellä toimit vain ovimattona muiden menestykseen. Itse koen saaneeni paljon jo sillä, että asenteeni on ollut positiivinen töissä tai esimerkiksi Tiimiakatemialla. Olen saanut hyviä työtarjouksia tai minut on haluttu uudestaan töihin, sillä positiivisuuteni on jäänyt mieleen. Vaikka osittain tähän on varmasti liittynyt myös se, että olen yleisesti hoitanut hommani hyvin, uskon myös sen vaikuttaneen paljon, että minun kanssani on ollut miellyttävä tehdä töitä positiivisen asenteen ansiosta.
Positiivisuus ja innostus myös tarttuu. Olen kohdannut monia tilanteita, missä oma, tai jonkun toisen, positiivisuus on tarttunut muihinkin. Kun muut ei ole oikein tiennyt, miten asiaan pitäisi suhtautua, innostuva ihminen on saanut muutkin innostumaan asiasta. Tämä toimii myös vastapäin. Vaikka porukka ihmisiä olisi innoissaankin jostain asiasta, voi negatiivinen asenne yhdellä henkilöllä myrkyttää koko ilmapiirin. Tämä sama pätee myös työpaikalla tai esimerkiksi tiimissä. Siksi onkin tärkeää, että tiimissä on ihmisiä, jotka luovat positiivista ilmapiiriä.

Yksi lempiaineistani on aina ollut psykologia ja se on kiinnostanut minua paljon. Oli mukava päästä pitkästä aikaa lukemaan kirjaa, mikä ei niin suoranaisesti liity liiketalouteen (kuten myyntiin tai markkinointiin), mutta sitä pystyi kuitenkin rinnastamaan Tiimiakatemian arkeen. Kirjan myötä opin, mitkä asiat ovat minulle itselleni tärkeitä ja mitä minun tulisi priorisoida, jotta voisin edesauttaa omaa onnellisuuttani.
Itsekin ymmärrän, että ei positiivisuudellakaan loputtomiin porskutella. Joskus elämä tuo tullessaan asioita, mitä on vaikea käsitellä ja niistä on mahdotonta selviytyä pelkän positiivisen ajattelun kautta. Positiivisuus ei myöskään tarkoita sitä, etteikö voisi ikinä pettyä. Näen positiivisuuden kuitenkin voimavarana, jota on hyvä vaalia ja arvostaa.