Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito

Kirjan perusajatus kiteytyy neljään dialogin kulmakiveen: kuuntele, kunnioita, odota ja puhu suoraan. Isaacsin mukaan nykyaikana emme hahmota enää kokonaisuutta vaan jaamme sen osiin, kategorioihin ja luokkiin. Hänen mukaansa myös todellinen ajattelu ei ole enää läsnä...

Storytelling työkaluna

Olen aina tykännyt tarinoista ja hyvin esitetyt tai kirjoitetut tarinat ovat minulle jonkin sortin heikkous. Hyvä elokuva tai kappale saattaa jäädä kummittelemaan moneksi päiväksi ja vaikuttaa ajatteluuni ja toimintaani. Enkä varmasti ole ainut, johon tarinat...

Tunne lukkosi

Kirja oli minulla kuuntelussa, kun kävin lenkillä koiran kanssa tai yksin. Luonnon helmassa kulkiessa ja hiljaisella äänikirjaa kuunnellessa huomasin, että kirjan pointit jäävät aivan eri tavalla mieleen, mutta ongelmaksi tuli se, että ei siinä paljon muistiinpanoja...

Paras

Larssen on Norjassa suosittu puhuja sekä mentaalivalmentaja. Koulutukseltaan Larssen on upseeri, laskuvarjojääkäri sekä ja taloustieteilijä (bazarkustannus.fi). Kirjassa Larssen puhuu mentaalisista taidoista, niiden harjoittamisesta ja ajatuksien voimasta....

Digimarkkinointi – Jorma Kananen

Digimarkkinointi ja sosiaalisen median markkinointi kirjan on kirjoittanut Jyväskylän ammattikorkeakoulun Jorma Kananen. Kirja on julkaistu 2018, mutta minusta tuntuu, että tieto on tätäkin vanhempaa. Sain oppeja suunnitelmien tekemiseen sekä verkkosivuihin, että...