Introvertti vai ekstromortti

Olen introvertti. Yleensä kun mainitsen asiasta, saan osakseni hämmennystä; ”mutta olet kuitenkin niin pirteän energinen ja nauravainen”. Ikään kuin introverttius tarkoittaisi samaa, kuin apaattisuus ja seinäruusuna oleminen. Muistan, kun pohdin hakemista...

Työilmapiiri pieni pyörii

Työilmapiiri kuntoon Tällaiseen aiheeseen liittyvä kirja ei ollut lukulistallani. Olemme kevään mittaan kuitenkin todenneet, että työilmapiirimme ei ole ollut parasta mahdollista, ja asiaa korosti yrityskulttuuritreenit, ja näin ollen ajattelin, että jokin...

Rekrytointi: tehtävään vai yhtiöön?

Mitä onnistunut rekrytointi vaatii? kuinka löydetään oikeat tekijät ja miten löydetään talentit? muun muassa näihin asioihin lukemani kirja pureutuu. Olen itse kovin kiinnostunut rekrytoinnista ja sen moninaisuudesta. Olen jo jonkin aikaa pohtinut, että rekrytointi...

Karhuryhmä

Karmivia tarinoita hieman silotellussa muodossa  Tämä kirja on yksi viimeisimmistä kirjoista, joita Tiimiakatemian aikana tulen opintoihini lukemaan. En edes tiedä miksi minulla kesti näin kauan tarttua kirjaan. Muuta en keksi kuin sen, että kirja tosiaan kertoo...