Tylsyys. Ensimmäinen ajatus tästä sanasta vaistomaisesti, jotain negatiivista. Ei kai kukaan halua tylsistyä? Hakala käyttää kirjassa synonyymina tylsyydelle ikävystymistä, sekin herättää vain negatiivisia ajatuksia päässäni. Kirjan alku oli haastava, en kuitenkaan nyt halua sanoa tylsä. Tekstistä oli vaikea saada otetta, kerrontatapa oli jotenkin erilainen, eikä kirja saanut heti minua lukijana uppoutumaan siihen erityisen tiiviisti. Alkukankeuden jälkeen pääsin kuitenkin hyvään vauhtiin kirjan kanssa ja kahlasin sen läpi muutamassa päivässä.

Koen tylsistyväni melko nopeasti, jos käsillä ei ole jotain tekemistä, johon keskittyä tiukasti. Tylsyys ei kuitenkaan erityisesti ole vaivannut minua ikinä. En ahdistu, jos koen oloni tylsäksi. Vaikka ensimmäinen ajatus tylsyydestä on negatiivinen, tämän kirjan luettuani tajusin, ettei tylsyys olekaan välttämättä aina huono asia. Hakala kertoo kirjassa eri tylsyyden vaiheista ja niiden vaikutuksesta ihmiseen.

”On huonoa ja on hyvää tylsyyttä”

Moderni elämä tarjoaa ihmiselle koko ajan enemmän keinoja paeta tylsyyden tunnetta. Digiaikaa elävät ihmiset eivät ole tottuneet vain lojumaan ja olemaan. Koko ajan on väkisin keksittävä jotain ”tekemistä”, joka huolestuttavan usein on älypuhelimen tai jonkin muun ruudun avaaminen. Näiltä ruuduilta kaikki kaivavat jotain asiaa, joka on ”pakko” hoitaa tai tarkastaa nyt. Tilanne, jossa ihminen joutuu olemaan vaikka 15 minuuttia ilman älypuhelintaan tai kuulokkeitaan, vaikka bussissa, koetaan yhä enemmän ahdistavaksi. Tylsyyttä on ollut aina. Ihmisen käytös tylsän ajan koittaessa on kuitenkin muuttunut muun kehityksen myötä. Miksi ihmiset nykyään kokevat tylsyyden niin perin ahdistavana asiana?

Huono tylsyys. Pitkään jatkuva toimettomuus, ikävystyminen ja tylsyys ajavat ihmisen etsimään aivoja stimuloivaa viihdykettä. Joskus tämä näyttäytyy huonossa valossa. Esimerkkinä bussikuski, joka on leipiintynyt työhönsä, bussin ajaminen ei tuo mitään haastetta. Bussikuski ottaakin ratissa ollessaan taskusta esiin puhelimensa ja alkaa katselemaan muka niin tärkeitä uutisia, viestejä ja videoita. Puhelin vie keskittymisen itse työtehtävästä ja bussi ajaa kolarin. Onnettomuuksiin johtava tylsyys on yleistymässä ja siihen pitäisi keksiä ratkaisuja. Tylsistymisen tunne myös tarttuu, joukossa huono tylsyys voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin.

Hyvä tylsyys. Kirjan mielenkiintoisin aihe. Tylsyyden tunteen valjastaminen luovan ajattelun käyttöön kiehtoo minua ajatuksena. Mitä teen ensi kerralla, kun tunnen tylsyyttä? Tylsistyneenä aivot eivät todellakaan lepää, ne etsivät aktiivisesti lisää stimuloivia asioita. Siksi esimerkiksi oppitunnin aikana vihkoon töhertely itseasiassa parantaakin keskittymistä itse tunnin aiheeseen. Myös kävely samalla kun yrität ajatella voi nopeuttaa ajatuksen juoksua ja saada aivosi luovempaan moodiin. Vain sopivan asteinen tylsyys ruokkii luovuutta, mutta miten olisi mahdollista luoda ”sopivan” tasoista tylsyyttä, jotta sitä voisi hyödyntää luovuuden parissa?

Mitä otan kirjasta mukaan?

Jatkossa aion keskittyä puhelimeni käyttöön ”tylsissä” tilanteissa. Pyrin pitämään puhelimen taskussa ja keskittymään siihen mitä ympärilläni on. LÄN henkisesti näissä hetkissä pysähtyä ja ajatella omaa ajatteluani. Haastan itseni tylsissä tilanteissa tunnistamaan tilanteen ja kääntämään ajatukseni pois tylsästä. Mielenkiintoista olisi myös kokeilla elää päivä ilman puhelinta tai muita ruutuja ja katsoa kuinka paljon muka tylsistyn ja mitä ”joutuisin” keksimään. Jos ajatukseni tuntuu harhailevan, yritän lisätä keskittymistäni esimerkiksi juuri vihkoon töhrimällä tai lähtemällä kävelylle.

Yksittäinen lause kirjasta, jota jäin pohtimaan erityisen pitkäksi aikaa:

Jos ei olisi tylsyyttä, tarvittaisiinko viihdettä ollenkaan?