Työt ovat iso osa nykyihmisen identiteettiä. Siksi varmasti tänä päivänä otetaan niin paljon stressiä oman jutun löytämisestä. Työssä halutaan viihtyä ja se halutaan kokea omakseen. Aki Varamäen Future Proof kirjaa lukiessa kuitenkin huomasin, että on vähän turha miettiä tarkkaa ammattia, mitä tulevaisuudessa haluaa tehdä, koska työ tulee muuttumaan aika paljon. Tekoälyn yleistyminen tulee viemään ammatteja, mutta koko ajan myös uusia töitä syntyy. Minun tulevaisuuden ammattini ei siis välttämättä ole vielä edes olemassa. Tämä suunnittelemattomuus on kuitenkin vähän mahdotonta, koska jos minulla ei ole mitään tavoitetta tai päämäärää, mihin minä sitten muka etenen. Jotain kohtihan on pyrittävä, että kehittyy. On kuitenkin toisaalta lohduttavaa, ettei minun tarvitse tarkkaan tietää, mitä haluan tehdä, vaan se muotoutuu työn muuttuessa ja kehittyessä.

Tekoälyn ja teknologian lisäksi tulevaisuudessa korostuu kestävyys, palvelut, aineettomat hyödykkeet ja inhimilliset taidot. Työtehtävät siis pyörivät tulevaisuudessa todennäköisesti yhä enemmän edellä mainittujen aiheiden ympärillä. Tulevaisuudessa ei tulla näkemään enää montaa koko työelämän mittaista työuraa palkkatöissä samalla firmalla. Palkkatyöt ja yrittäjämäinen toiminta tulevat sekoittumaan paljon ja useimmat mahdollisesti tekevät molempia jossain vaiheessa elämää. Varamäen mielestä myös vaihdantatalouden suosio tulisi kasvamaan ja se olisikin osa palkkatyön ja yrittäjyyden rinnalla. Me saamme siis hyvät valmiudet tältä osin tulevaisuuteen, kun yrittäjämäinen toiminta tulee jo jonkin verran tutuksi. Näin kynnys lähteä yrittäjäksi pienenee ja moni tuleekin varmasti tekemään sitä ainakin ehkä sivutoimisesti.

Varamäki ilmaisee näkemyksensä työn irtoamisesta tietystä paikasta. Etätyö yleistyy ja nyt siinä onkin koronan takia otettu iso harppaus. Itse en ole innostunut etätyöskentelystä itsessään, mutta voin kyllä allekirjoittaa esitetyt hyödyt ajan säästämisestä, kun sitä ei kulu työpaikalle siirtymiseen, ja ilmastoystävällisyyden näkökulmasta, kun ei tarvitse kulkea autolla edestakaisin tai pahemmassa tapauksessa lennetä jonnekin kauemmas työmatkoille. Näistä hyödyistä huolimatta, uskon ihmisten tarvitsevan konkreettista ihmiskontaktia ja sosiaalisia työtiloja ja kirjassakin mainittiin yhteyden kaipaus muihin ihmisiin. Tästä syystä yhteisölliset työtilat kasvattavat suosiotaan varmasti. Tällainen työtila inspiroi ja luo edellytykset työn tekemiselle yksin ja myös muiden kanssa. Tällä hetkellä on jo Suomessakin näitä yhteistyötiloja ja mietinkin, miten se bisnes tulee sitten muuttumaan vai tuleeko niitä ensin vain lisää nykyisillä konsepteilla. Olisiko tässä jo saumaa meillekin lähteä miettimään projektia. Minua voisi ainakin kiinnostaa tämä jollain tasolla.

Kirjassa huomasin, että maailman ja teknologian kehittymisen seuraaminen olisi tärkeää, jotta pystymme kehittämään itseämmekin muuttuvassa maailmassa niin, että olemme tarpeellisia. Muutoskyvykkäille muutos ei ole mikään ongelma, mutta jäin miettimään, että mitä sitten käy muutoskyvyttömille ihmisille. Jäävätkö he työttömiksi ja yhteiskunnan ulkopuolisiksi vai onnistutaanko heidätkin valjastamaan työelämään ja muutokseen. Varamäki antoi ymmärtää, että ammatteja tulisi paljon asiantuntija-alalle ja muihin vaativiin tehtäviin, kun robotit korvaavat rutiinityöt ja fyysisen työskentelyn, kuten tehdas työt.

Varamäki näkee lähitulevaisuudessa robotin hommiksi logistiikka-alan ja kaupan sekä asiakaspalvelun työtehtävät. Tästä näkyykin jo siirtymä malleja, kuten kauppojen ja pikaruokaravintoloiden pikakassat, jossa teet tilauksen ja maksat ostoksesi ilman, että olet asiakaspalvelijan kanssa tekemisissä. Portugalissa söimme ravintolassa, jossa tarjoilija toivotti meidät tervetulleeksi, mutta ruokalista oli tabletissa, josta myös tilaus tehtiin. Näin säästetään tarjoilijalle enemmän aikaa muihin tehtäviin, mutta toisaalta voiko täydellisen asiakaspalvelu kokemuksen saada, jos asiakaspalvelijan kanssa kommunikointi on pelkkä tervetuloa, hyvää ruokahalua ja kiitos hei. Toisaalta tämä asiakaspalvelutöiden siirtäminen sähköisiksi saattaa lopulta johtaa siihen, ettei ihmiset enää edes vaadi ravintolassa tai kaupassa käynniltänsä muuta kuin sujuvaa käyntiä ja maukasta ruokaa tai hyviä ostoksia. Muutoksien keskellä siis myös tarpeet ja mieltymykset muuttuvat ja näin uusia toimialoja ja palveluita voi syntyä näihin uusiin tarpeisiin. Tabletti tilaamisesta ravintolassa tuli kuitenkin heti mieleen lisämyynnin haaste, jos ihmiset otetaan pois siitä tilanteesta. Robotin tai varsinkin ainakin tabletin suosittelema ruokajuoma esimerkiksi ei varmastikaan aiheuta yhtä voimakkaita tunteita ostamisen eduksi vs. että hyvä tarjoilija suosittelee lempiviiniään taidokkaasti. Tabletin näytöltä on helpompi joku valmis viesti ruksia pois, kuin kuunnella oikean ihmisen suosittelu lisämyytävistä asioista. Jotkut saattavat jopa ostaa ihan vain sen takia, että tuote myytiin niin hyvin hänelle.

Aissa Parosen uratarina herätti ihailun tunteita ja inspiroi. Tuollaiseen pisteeseen minäkin haluaisin päästä, jossa yrittäjän vapauksista ja itsemääräämisoikeudesta pystyisi todella sanojensa mukaan nauttimaan. Paronen halusi paikasta ja ajasta riippumattoman työn ja tässä yhteiskunnassa se kuulostaa jopa aika mahdottomalta. Hän kuitenkin on onnistunut siinä ja nykyään matkustelee paljon sekä viettää päivänsä liikkuen. Matkan hän aloitti tehden keikkatöitä, mutta hän omistaa nykyään vastuullisesti tuotettujen urheiluvaatteiden brändin, Weekendbeen. Hän lähti rohkeasti hakemaan sitä mitä halusi ja löysi tavan toteuttaa valitsemaansa elämäntyyliä.

Palataan sitten pilvilinnasta takaisin teknologian kehittymisen pariin. Varamäki kirjoittaa, kuinka tulevaisuudessa teknologian ja sen kehittymisen ymmärtäminen on todella tärkeä taito, sillä sen rooli yhteiskunnassa tulee kasvamaan niin valtavasti. Kaikki työ ei kuitenkaan keskity teknologiaan (huh), sillä teknologia firmassakin edelleen tarvitaan paljon muitakin ammattilaisia, kuten hr-ammattilaisia, myyjiä ja markkinoijia sekä kouluttajia ja valmentajia. Inhimilliset taidot siis erottuvat ja niitä tullaan tarvitsemaan. Tärkeä tulevaisuuden ammattitaito onkin tunnistaa ja hyödyntää robotteja siellä, missä se on viisasta. Robotti ei pysty kuitenkaan korvaamaan kaikkea sitä arvoa, mitä ihminen pystyy tuottamaan. Tarvitsemme ihmisiä, jotka lähestyvät ongelmia eri suunnista ja ovat luovia tai taitavia ihmisten kohtaamisissa. Toivoa siis vielä on itselläkin vaikkei mikään teknologian kehittäminen kuulosta yhtään omalta jutulta.

Varamäki kirjoitti myös paljon siitä, että tulevaisuuden oppimisien täytyy muuttua. Kankeat ja huonosti työelämään valmistavat pitkät koulutukset eivät vastaa työelämän tarpeisiin. Entistä joustavampaa kouluttautumista siis tullaan tarvitsemaan. Varamäen mielestä oppimisen pitäisikin siirtyä enemmän työpaikoille. Työssä pitäisi olla varattuna aikaa oppimiselle ja itsensä kehittämiselle. Yhtä Aava & Bangilaista tavatessani opin, että heillä on viikoittain aina yhteinen aamupalahetki, johon kuuluu myös oppimishetki. He siis kaikki oppivat jotain uutta tietyn aiheen ympärillä erilaisin metodein; joku saattaa olla kertomassa jostakin uudesta asiasta tai he käyvät läpi case esimerkkiä ja oppivat käytännön esimerkin avulla. Olisikohan yritykset jo tässä vaiheessa avoimia ideoille oppimisen lisäämisestä työelämän arkeen? Se voisi olla Sentialle hyvä haaste esim. synnytyksen muodossa.

Varamäen mukaan tulevaisuuden organisaatiot ovat pieniä, mutta niiden verkostot laajoja. Näin joustava toiminta verkostoja hyödyntäen luonnistuu. Vuokratyövoima tulee yleistymään, koska tulevaisuus on niin arvaamaton. Tulevaisuuden taito yrityksissä onkin kyky muuttaa työtä projekteiksi, ja tunnistaa ja löytää niihin tarvittavaa osaamista sekä hallita kokonaisuuksia. Laaja verkosto auttaa oikeiden ihmisten löytymiseen. Yksilöiden muutokseen sopeutumiseen tarvittavia tulevaisuuden taitoja ovat epävarmuuden sietäminen, muutoskyvykkyys, oma-aloitteisuus, oman osaamisen sanoittaminen sekä näkyväksi tekeminen ja myyminen, jotka kaikki ovat sisäisen yrittäjyyden ilmentymiä; taitoja, joita jokaisen kannattaisi harjoitella tulevaisuuden työmarkkinoilla pärjätäkseen. Kirjasta sai taas yhden syyn lisää, miksi verkoston kasvattaminen on tärkeää jo tässä vaiheessa. Sisäisen yrittäjyyden taidot ovat myös sellaisia, joita haluaisin oppia.

Luovuuteen liittyvä kappale kiinnosti minua erityisesti, koska tunnen olevani lukossa oman luovuuteni kanssa. ”Kiire onkin tehokas luovuuden tappaja”, Varamäki kirjoittaa. Se onkin varmaan suurimpana kahleena omalle luovuudelleni. Mainintaa on siitä, että kiireessä ideoidessa mieleen tulee yleensä vain muutama idea ja ne eivät yleensä ole niitä luovimpia yksilöitä. Luovuus siis tarvitsisi aikaa. Siksi tuntuukin vähän naurettavalta ideoida omalaatuisia ajatuksia 8 tunnin synnytyksissä, jossa aikaa täytyy tietenkin käyttää muuhunkin kuin pelkkään ideointi vaiheeseen. Sama koskee innovatiivisten projekti-ideoiden keksimistä. Aika on niin rajallista ja viikkoaikatauluun ei mahdu ajattelu tunteja, niin miten villeimpiä ideoita ehtisi edes syntymään. Kiireen jankkaamiseen en jaksa nyt kuitenkaan tätä esseetäni sen enempää käyttää, niin yksi konkreettinen vinkkikin kyllä kirjasta löytyi. Varamäki kertoi ”joo, ja” säännöstä, jota he käyttävät työpajoissaan. Ideana on siis, että toisten ideoihin ja ajatuksiin vastataan avoimesti ja kannustavasti. ”Joo, mutta” sen sijaan lannistaa tehokkaasti. Tämä olikin itsellekin hyvä huomio, sillä monesti asiat tuo esille niin, että sanoo ensin ajatusta hyväksi, mutta lisää sinne perään juuri kyseisen mutta-sanan. Tämä voisi olla hyvä työkalu seuraavaan ideointihetkeemme.

Kiireen lisäksi väsymys vaikuttaa luovuuteen. Levänneet aivot synnyttävät enemmän ideoita kuin väsyneet. Varamäen mukaan mahdollisuuksia lepäämiseen täytyisi lisätä työpäiviin ja tulevaisuudessa luovuuden merkityksellisyyden kasvaessa lepäämisen mahdollisuuksia täytyisi ehkä pohtia ihan uudella tavalla. Mietin jo, miksei esim. Kankaalla ole mitään lepäämispaikkaa. Iltapäivän väsyn yllättäessä tekemisen voisi saada vielä uuteen nousuun, jos välissä voisi käydä ottamassa pienet powernapit jossakin. 24H synnytysten aikaan ollut lepohuone olisi mielestäni hyvä ihan pysyvämpänäkin kokeiluna. Olen nimittäin huomannut, että kun tulee kotiin ja väsy iskee saman tien, niin haluaa ottaa nopeat päikkärit, ja vaikkeivat ne venyisikään, on silti töiden jatkaminen haastavampaa kotona.

Kirjassa puhuttiin myös kokeilemisen tärkeydestä. Kun ollaan tekemässä jotain ensimmäistä kertaa, olisi tärkeä päästä nopeasti kokeilemaan ja testaamaan, jotta ymmärrys kasvaisi. Varamäki uskoo, että nopea reagointi ja aktiivinen kokeileminen ovat joustavuuden takia parempia kuin jäykät viisivuotistoimintasuunnitelmat. Hän myös huomauttaa siitä, että monesti kyllä yrityksissä kokeillaan asioita, mutta ongelma on se, että kokeilua jatketaan, vaikkei se toimisikaan tai sitten kokeilut lopetetaan hiljaisesti toimimattomana. Kokeilujen pointtihan olisi joko onnistua tai oppia, siksi kaikessa hiljaisuudessa lopettaminen on huono tapa käsitellä tilannetta. Omaan ja tiimin toimintaan täytyisikin saada se rohkeus kokeilla ja rohkeus lopettaa kokeilu, jos huomataan, että se ei toimi, ja tärkeimpänä rohkeus käsitellä epäonnistuneita kokeiluja, jotta opit saadaan talteen. Kirjan mukaan oli tulos sitten mikä tahansa, kokeilua on tärkeä pysähtyä arvioimaan. Toinen hyvä pointti kokeilun hyödyistä oli se, että niiden matkan varrella kasaantuu varmasti mukava määrä verkostoja, kun on ollut monen laisessa jutussa mukana.

Työelämän lisäksi johtajuus muuttuu. Tulevaisuudessa se on työn ja yhteistyön ohjaamista kohti yhteisiä tavoitteita hyödyntäen jokaisen yksilöllisiä vahvuuksia. Tähän on hyvät mahdollisuudet Tiimiakatemialla ja sitä kohti olisi hyvä pyrkiä. Emme ole vielä mielestäni löytäneet tai varsinkaan hyödyntäneet kaikkien potentiaalia. Varamäki kirjoitti myös desing thinkingin hyödyntämisestä organisaation ja johtamisen kehittämiseen. Tavoitteena olisi siis ymmärtää työntekijöiden (meidän tilanteessamme tiimiläisten) tarpeita ja sopeuttaa omaa toimintaa ja johtamista niihin sopiviksi. Lisäksi oli mainittu verkostojen johtamisesta ja oppimisen arvottamisesta työskentelyssä. Minun on vielä vaikea reflektoida johtamistani, sillä tähän mennessä se on ollut vain johtajuuden tyhjiöiden täyttämistä satunnaisissa tilanteissa, ei niinkään harkittua ja suunniteltua. Ehkä niitäkin tilanteita voisi jatkossa silti reflektoida.

Urasuunnittelun sijaan tulevaisuudessa olisi hyvä puhua uramuotoilusta. Uraa ei välttämättä pysty ennustamaan enää kovin pitkälle, mutta sitä voi itse muotoilla, omien halujen, tarpeiden, arvojen yms. mukaan. Asiat muuttuvat niin vauhdilla, että omaa uraa täytyy osata muuttaa ja muotoilla. Toisaalta kirjassa puhuttiin viisivuotissuunnitelmasta, jossa visualisoidaan haaveet viidelle vuodelle. Niiden pohtiminen ja visualisoiminen sekä muille jakaminen auttaa niiden toteuttamisessa. Haluaisinkin siis kokeilla tehdä sellaisen. En toki tiedä missä välissä ehdin sitä pohtia. Ehkä voisimme joskus tiimihetkessä luoda sellaiset ja jakaa toisillemme. Työpäiväsuunnittelu olikin toinen juttu urasuunnittelun lisäksi. Siihen neuvottiin käyttämään luovuutta ja Vain elämää -päivä kuulosti mielenkiintoiselta esimerkiltä, joka jossain yrityksessä oli toteutettu vähäisen yhteisen ajattelu ajan takia. Kyseessä oli siis päivä, jossa jokainen sai päättää, mitä tunnin verran tehdään, esimerkkeinä asiakas-casen läpikäynti tai tiimin toimintatapojen kehittämistyöpaja. Tämä voisi olla mielenkiintoinen idea meillekin kokeilla vaikkapa mökkiviikonlopulle, sillä arjesta poikkeava ympäristö ja hyvä ruoka kuuluivat Vain elämää -päivään myös.

Sekavan ajatuksenvirran jälkeen haluan vielä selventää, että future proof tarkoittaa kirjassa siis mielentilaa ja asennetta, joilla tulevaisuuden myllerryksestä selviää. Siihen liittyy vahvasti muotoilijan taidot eli empatia, radikaali yhteistyö, tuumasta toimeen -asenne, sisu, luovuus ja näkökulman vaihtaminen. Näitä harjoittelemalla eli koko ajan uutta oppimalla ja itseään kehittämällä pärjää tulevaisuuden työelämässä mallikkaasti.