Voittamisen anatomia- 2

Kirjoittaja: Annika Jokinen

5 marraskuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Miten minusta tuntuu, että kaikki kirjat mitä luen, liittyy tähän samaan asiaan. Ja kaikissa loppuen lopuksi sanotaan sama asia eri sanoilla.  “Määritä arvosi ja elä niiden mukaan!” Sehän ei sitten olekaan enää niin helppo homma. Mutta onneksi Aki Hintsa oli määrittänyt muutaman kysymyksen mikä saattaa auttaa omien arvojen määrittämiseen.

 

Tiedätkö kuka olet?

Minä olen… ja siihen se ajatus sitten loppuikin, tämä asia näköjään vaatiikin vähän pidemmän mietinnän. Puoli vuorokautta myöhemmin: olen vahva ja itsenäinen nainen, jolle tytär on kaikista tärkeintä maailmassa.

Työnteko tulee arvoasteikolla seuraavana, jotta pystyn tarjoamaan lapselleni kaiken tarvittavan ja vähän enemmän. Olen aina määrittänyt itseni ahkerana ja aikaansaavana, ja vaikka nämä adjektiivit viittaavat vahvasti työntekoon, en silti kuitenkaan määrittele itseäni jonkun tietyn ammatin tai työn kautta, vaan millainen ihminen olen. Työpaikan voi ottaa ihmiseltä pois mutta luonteenlaatua ei.

 

Jonkun mielestä voi olla kamalaa, että työnteko on arvomaailmassa näin korkealla, mutta minulle se on hyvä kontrasti kotielämälle. Kotona olen äiti, työssä saan olla Annika ja näyttää mihin minä pystyn. Kun onnistun työssä ja saan aikaan asioita mitä en välttämättä olisi uskonut, nostaa se tietenkin itsetuntoani ja lisää onnellisuuttani.

Monet käyvät töissä vain rahan takia, saamatta siitä kuitenkaan minkäänlaista onnea tai iloa. Minulle on tärkeää, että työstä saa muutakin kuin rahaa, koska siellä kuitenkin viettää niin ison ajastaan. Sen takia arvotan työni esim parisuhteeni edelle, ja olen tällä hetkellä valmis tekemään paljon työtä opintojeni eteen, jotta tulevaisuudessa saan tehdä työtä, josta todella nautin.

Parisuhde tulee sitten vasta vapaa-ajalla.

 

 

Tiedätkö mitä haluat?

Haluan valmistua Tiimiakatemiasta hyvin tai ainakin kohtalaisin arvosanoin ja kerätä opintojen aikana semmoisen pääoman itselleni, että pystyn viemään tyttäreni Australian ympärysmatkalle. Haluan löytää työasioissa oman intohimoni ja tulevaisuudessa työllistyä sen parissa.

En halua tehdä mitään 10- vuotissuunnitelmaa elämääni, kun eihän sitä tiedä onko hengissäkään niin kauan, joten jos nyt 2,5 vuoden päähän vain suunnittelee asioita.

 

Pidempänä elämän tavoitteena on joskus muuttaa ainakin hetkeksi johonkin ulkomaille ja työskennellä sieltä käsin.

 

Hallitsetko itse elämääsi?

KYLLÄ hallitsen. Luultavasti lapsuuden ja nuoruuden elämän takia minulle on erityisen tärkeää, että minun elämäni on MINUN käsissäni, eikä kenenkään muun. Sen takia varmasti parisuhteenikaan ei onnistu. Parisuhteissa pitää tehdä kompromisseja ja antaa aikaa toiselle ihmiselle, ja tietyissä määrin se on ihan kiva asia. Mutta minä olen ihminen, joka nauttii työnteosta ja käytän siihen paljon aikaani, jolloin toiselle ihmiselle ei vain riitä aikaa niin paljon, kuin hän ehkä haluaisi. Kun toinen alkaa vaatimaan lisää aikaa itselleen ja pitää alkaa toteuttamaan hänen tahtoa, minusta tuntuu, että elämäni ei ole enää omissa käsissäni ja se ahdistaa. Kun minä itse päätän omasta elämästäni, se näyttäytyy toiselle hyvin itsekkäänä toimintana ja sitä on vaikea monen ymmärtää.

 

Menestyksen ympyrässä olevat asiat eivät olleet minulle mitenkään uusia. Jotenkin jopa yllätti, että tämmöinen on pitänyt “keksiä”. Itselle on jo vuosia ollut päivän selvää, että hyvä uni, ruoka ja fyysinen kunto vaikuttaa kaikkeen olemiseen. Ehkä näistä asioista vain ei silloin niin paljon puhuttu, kun tämä ympyrä on kehitetty.

 

Kuinka otan nämä asiat omaan elämääni?

 

-Riittävä lepo minulla on aina ollut kunnossa. Olen ollut lapsesta asti kova nukkumaan ja tarvitsen paljon unta. En ymmärrä miten jotkut voivat elää 4-6 tunnin unilla.

 

-Ruokavalio on kunnossa. Keittiön kaapin ovesta löytyy parikin eri ruokavaliota, joiden mukaan syön. Toki säännöllisempää syömiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, tämä korona-aika sekoitti vähän senkin.

 

-Fyysistä aktiivisuutta saisi olla enemmän. Kun puntari alkoi taas näyttää järkyttäviä lukemia, päätin alkaa käymään 3 kertaa viikossa 4km lenkillä, ainakin näin aluksi. Pyrin saamaan lenkit nyt tavaksi.

 

-Biomekaniikka on kohtalaisen kunnossa, kun pitää fyysistä aktiivisuudesta vain tarpeeksi huolta.

 

-Henkinen energia on tällä hetkellä aika lopussa. Olen jo kaksi kertaa kokenut loppuun palamisen, enkä todella sitä enää haluaisi kokea. Tai periaatteessa koin vain yhden koska en koskaan päässyt yli siitä ensimmäisestäkään, jatkoin vain hammasta purren eteenpäin, lyhyen sairausloman jälkeen.

Alkaessani lukemaan kirjaa “Munkki, joka myi Ferrarinsa”- tajusin etten koskaan saanut ladattua akkuja täyteen tai edes puolilleen, näiden väsymisien jälkeen ja sen huomaa, kun vastoinkäymisiä kertyy useampia lyhyeen aikaan, tulee mitta aika nopeasti täyteen. Aloin haaveilemaan, että pystyisin nyt akatemian aikana opetella työn, jota voisi tehdä pelkästään tietokoneella, mistäpäin maailmaa tahansa, niin ottaisin tytön kainaloon ja lentäisin johonkin kauas hieman pidemmäksi aikaa. Saamaan irtiottoa tästä arjesta.

 

Koska henkinen energiani on ollut vähissä pidemmän aikaa, on se tietenkin vaikuttanut muihinkin osa-alueisiin; fyysinen aktiivisuus jäi vähemmälle, kun ei vain ollut jaksamista ja ruokavaliossakaan ei jaksanut enää olla ihan niin tiukka. Nämä toivat mukaan “muutaman” lisäkilon, jotka nyt saavat mielen ahdistuneeksi. Varmaan seuraava fiksu teko olisi varata aika johonkin terapiaan ja alkaa käymään säännöllisesti jonkin aikaa, jotta saisin henkisen energiani takaisin, mutta toisaalta en halua enää yhtään lisästressiä kalenteriini ja aikatauluihini. Selkeästikään oma hyvinvointi ei ole arvolistoillani kovin korkealla, vaikkakin ”Menestys on hyvinvoinnin sivutuote” mutta

ehkä vanhojen kokemusten perusteella en luota, että saisin sieltä tarvitsemani avun. Pitäisi varmasti alkaa etsimään semmoista terapiamuotoa mikä sopisi minulle.

 

Selkeästi minulla on itseni johtamisessa haasteita juuri tällä saralla ja tämän asian kanssa pitää jäädä nyt pohtimaan, kuinka edetä. Näinkään tämä ei voi vuosia enää jatkua…

You May Also Like…

Vastuullisuus kannattaa lopettaa

Vastuullisuus kannattaa lopettaa

Vastuullisuus kannattaa lopettaa Jokaisen suomalaisen yrityksen ydintehtävä ja -päämäärä on tuottaa arvoa osakkeen...

Alkemisti

Jonkun aikaa sitten elämässäni oli haastavampi jakso. Tuntui, etten päässyt eteenpäin, vaan junnasin paikallani ja...

0 kommenttia

Lähetä kommentti