Voita markkinoinnilla

Kirjoittaja: Oskari Vettenranta

13 huhtikuun, 2022

Lähdeteos: Voita markkinoinnilla

Lähdeteoksen kirjoittaja: Timo Rope

Teoriapisteet: 2

Timo Ropen kirja Voita Markkinoinnilla oli erinomainen teos minun kaltaiselleni ensimmäisen vuoden Tiimiakatemia opiskelijalle. Kirja käsitteli laajasti markkinoinnin erilaisia osa-alueita ja vinkkejä siitä, kuinka markkinoinnilla on mahdollista onnistua. Kirja oli helppolukuinen sekä asiapitoinen, Rope käytti myös selkeitä esimerkkejä ja käsitteli kirjassaan asioita paljon virheiden kautta. Konkreettinen asiapitoinen sisältö tarjosi paljon hyviä vinkkejä tulevaan markkinoinnin näkökulmasta. Täytyy toki myöntää, että ala on minulle suhteellisen vieras ja jonkun mielestä saatan reflektoida aihetta kohtalaisen sinisilmäisesti.

Ensimmäisenä haluan nostaa esille ajatuksen, jonka mukaan ihmisille kaupataan ennen kaikkea mielikuvia. Olen toisaalta tiedostanut tämän asian pitkään, mutta vasta kirjan luettuani koin ymmärtäväni tämän asian merkityksen. Samalla paljastin itselleni, että monet ostopäätökset, joita olen elämässäni tehnyt ovat olleet vain mielikuvia hyvästä tuotteesta. Joitakin tuotteita myydään puhtaasti tunteisiin vetoamalla ja samalla olen ajatellut, että joitakin toisia tuotteita taas saatetaan myydä puhtaasti järkeen vetoamalla.

“Tämä tuote on kestävä ja laadukas, eli se on hyvä sijoitus”. Mistä moinen mielikuva sitten yleensä tulee? Vastauksen antaa onnistunut markkinointi. Ymmärsin, että loppupeleissä mitään absoluuttista laatu tuotetta ei ole olemassakaan, mutta onnistunutta markkinointia on. Rope totesi myös, että hyvä ja halpa on mahdotonta tiivistää yhdeksi tuotteeksi. Siinä ei olisi markkinoinnillisestä tai kaupallisesti välttämättä järkeä, koska kun ihmiset tulevat ostamaan jotain “hyvää”, he ovat yleensä valmiita myös maksamaan siitä. Kun ihmiset ostavat “halpaa” laatu ei ole etusijalla. Toiseksi, jos puhutaan hyvästä tuotteesta, silloin absoluuttinen hinta (esim. Valmistus- ja raaka-aine kulut) on myös korkeampi, jolloin se pistetään vaikuttamaan myös suhteellisen hinnan nousuun (lopullinen myyntihinta sis. esimerkiksi katteen). Siispä mielikuva siitä, että jokin tuote on samaan aikaan hyvä ja halpa on käytännössä pikemminkin ihmisen omaa mielikuvitusta. Toki pitää muistaa se, että mitä hyvällä tarkoitetaan, on ostajalle tai asiakkaalle subjektiivista. Tästä syystä markkinointi ja tuotteen imago sekä brändi ovat ne avain tekijät, jotka vaikuttavat suurelta osin ostopäätökseen.

Markkinointia kehotettiin harjoittamaan erottuvasti. Olen pohtinut tätä aikaisemminkin, mutta sain kirjan myötä vahvistusta omalle käsitykselleni siitä, että tehokkain tapa onnistua on monessa mielessä se, että erottuu muista. Huomiosta kilpaileminen on internetin ja hyperkilpailun myötä erittäin ajankohtaista. Huomiosta kilpaileminen on myös musiikin saralla tärkeää. Viime aikoina nämä asiat ovat olleet minulle ajankohtaisia, sillä julkaisemme piakkoin uutta musiikkia Roasted Onion -yhtyeen kanssa. Meillä ei ole samanlaisia resursseja mainostaa itseämme kuin isoilla yhtyeillä, joilla on levytyssopimus, mutta meillä on mahdollisuus erottua underground bändien joukosta nokkelalla ja onnistuneella markkinoinnilla. Tulemme esimerkiksi lähettämään yhteyden ottoja somessa yksityisille Spotify listojen omistajille ja suoramarkkinoimaan singleämme tapahtuma- ja keikkajärjestäjille. Budjettimme on pieni tai miltei olematon, mutta panoksemme suhteessa toimintamme tuloksellisuuteen kantaa varmasti hedelmää. Tässäkin pitää muistaa toki se, ettei huonokaan tuote myy, vaikka kuinka markkinoisi sitä. On siis tärkeää kulkea muista erottuvaa, mutta samalla itselleen sopivaa polkua. Samalla normaalista poikkeavia markkinointi ratkaisuja on myös hyvä miettiä kriittisesti, ettei astu harhaan. Jos itse keksii omasta mielestään hyvän idean, jota kukaan muu ei ole vielä tehnyt niin se ei automaattisesti tarkoita sitä, että idea olisi toimiva.

Projektitoimistomme kohdalla olen pohtinut monesti asiakaskuntaamme, mitä teemme ja kenelle? Tiimiakatemian tapa tehdä kauppoja on varsin erikoinen ulkopuolisen näkökulmasta, sillä projektien kirjo on niin laaja. Silti koen, että hinnoittelun tärkeydellä on sama rooli, olipa yritys millainen hyvänsä. Kirjaa lukiessani jäin pohtimaan erityisesti pakettihinnan ja pilkotun hinnan eroavaisuuksia. Kirjassa esimerkkinä käytettiin autokorjaamoa, joka käyttää pilkottua hinnoittelua, sillä toiset remontit ovat työläämpiä kuin toiset. Pakettihinnoittelulla taas voidaan tarjota, vaikkapa etelän matkoja. Ihmiset eivät aina jaksa varailla lentoja, takseja ja hotelleja itse, joten on helppo tarjota pakettia mihin sisältyy nämä kaikki. On sanomattakin selvää, että autokorjaamon olisi järjen köyhyyttä veloittaa jokaisesta tehdystä remontista tai tunnista sama summa. Lukiessani kirjaa, ajatus tuntui aluksi itsestään selvyydeltä, mutta myöhemmin tajusin kuinka suureen kiveen tässä onkaan mahdollista kompastua.

Voi olla, että tulevaisuudessa keksin hyvän projekti idean, joka lähtee hyvin liikkeelle. Kaikki sujuu mainiosti, kunnes huomaan hinnoitelleeni projektini aivan väärin tai väärällä tavalla ainoastaan siksi, että en ole tajunnut pohtia asioita, jotka ovat tuntuneet siinä hetkessä täysin itsestään selviltä. Ajatukseni ei rajoitu tässä pelkästään kyseiseen hinnoittelu esimerkkiin, vaan se voi koskea mitä tahansa yrittäjyyden ja liiketoiminnan osa-aluetta esimerkiksi segmentointia tai sopimuksen tekemistä. Kirjassa tulikin monesti vastaan sellaisia asioita, mitä olin aiemmin kuullut, mutta ymmärsin ne vasta lukiessani aiheesta. Kaltaiseni nuoren yrittäjäopiskelijan on tärkeää muistaa myös maltti ja johdonmukainen toiminta. Vaikka intoa riittääkin ja halu menestymiselle on kova, suurpiirteisempien asioiden ei pidä antaa liikaa mennä tärkeiden seikkaperäisten yksityiskohtien edelle.

Timo Ropen Voita Markkinoinnilla kirja oli mieluisa lukukokemus, josta jäi käteen paljon uutta ja syventävää tietoa markkinoinnista kokonaisuutena. Aihe alkoi kirjan myötä myös kiinnostamaan enemmän. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin onnistun lopulta käytännössä soveltamaan opittua teoriatietoa.

You May Also Like…

0 kommenttia

Lähetä kommentti