Mokasitko, eikä – kuin hyvä! Tälläistä en ole tainnut kuulla koskaan tehdessäni virhettä, vaan olen saanut torumista, kritiikkiä ja soimannut itseäni. Mitä jos ihmiset ottaisivatkin ilon irti mokistaan ja ei katsoisi taakseen häpeillen vaan olisi ylpeä siitä, että tuli tehtyä virhe! Jos oikein mietin niin onko todella parempaa tapaa oppia, kuin mokaamalla? No on toki, mutta jotta reflektioltani ei katoaisi täysin pohja, sanotaan, että ei tietenkään ole!  

Kirjaa lukiessani sain päähäni monta virhettä, joita olen kerennyt tehdä ihan vain Tiimiakatemian opintojen aikana. Pystyn katsomaan mokiani neutraalista näkökulmasta ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin virheitä on sattunut ja paljon, mutta näin jälkikäteen ne saavat minut hymähtämään ja pohtimaan, että “mitähän hemmettiä Linda sä oot oikein ajatellut”. Minusta on hauska ajatella opintojeni aikana tehtyjä virheitä, sillä tiedän niiden johtaneeni minut juuri tähän pisteeseen, missä nyt olen.  

Mahtavat mokat, jotka olen tehnyt Tiimiakatemian opintojen aikana – top 3

1. Lähdin ostamaan Happy secondia jo heti ensimmäisien Tiimiakatemia kuukausien aikana. Huh, tämä oli moka, jonka tajusin hyvin nopeasti, kun neuvottelut ja kiistat rahasta starttasi. Vaikka pääsin irti Happy secondin projektiryhmästä muutaman kuukauden jälkeen, koen, että projektina se oli yksi haastavimmista, mitä Tiimiakatemian aikana olen tehnyt. Tämä kuitenkin on viestinyt jo heti siitä, että työskentely vaatteiden kanssa on mieluisaa ja tänä päivänä työni stailaajana on varmasti saanut hyötyä tästä.

2. Harjoittelu Spalt pr-toimistossa. Nojoo, tästä ihan hävettää puhua. Koomista ajatella, miten syvällä olen ollut vaikuttajamarkkinoinnin maailmassa. Ajattelin tällöin, että rooli ja työ vaikuttajamarkkinoinnin ja pr:n maailmassa on minun juttuni. Kuten arvata saattaa, maanläheinen romantisoija ei ole tehty Helsingin vaikuttajapiirien sykkeeseen. Opin kuitenkin Spaltilta yllättävän paljon. Sain kontakteja, opin miten pr-maailma toimii, huomasin taitoni ihmisten kanssa ja osaamiseni sosiaalisessa mediassa. Tänä päivänä vastaan Alpan yhteistöistä vaikuttajien kanssa, joten kontaktit ja ymmärrys heidän työstään eivät ole menneet hukkaan!

3. “Minä muutan Helsinkiin!” – ööö, no et vittu muuta. Helsinki on kaupunkina aivan liian hektinen ja en olisi todellakaan viihtynyt siellä. Mikä hauskinta, Vili antoi minun katsella asuntoja ja “sekoilla” rauhassa, tietäen kuitenkin ettei muutto Etelä-Suomeen tulisi tapahtumaan. Tämän tiedostan olleen kuitenkin vain pakokeino. Pakenin omia ajatuksia ja tunteita, sillä en halunnut kohdata niitä.

Mikä näissä mokissa yhdistää, on selkeästi se, että olen etsinyt itseäni ja paljon. Kai ne on nuo kultaiset vuodet 21 vuotiaasta aina 25 vuotiaaksi. Viime syksyn aikana löysin uudenlaisen rauhan ja tiedostin, että kriiseilyt olivat vain prosessi, joka toi minut hieman mutkaista hiekkatietä tähän pisteeseen.  

Koen olevani todella etuoikeutetussa asemassa juuri nyt, sillä työni Alpalla on ollut rehellisesti menestystarina jo muutamassa kuukaudessa. Enkä tarkoita tätä itserakkaasti, vaan rehellisesti voin olla todella ylpeä siitä, miten olen työni sielä tehnyt ja millaiseen kasvuun se on urani jo lyhyessä ajassa saanut. Minulla on työpaikka, jossa kuumeisesti odotetaan, että voin aloittaa kokopäiväisenä markkinointitiimissä ja olen saanut vastuulleni kehittää koko Alpan brändin stailaus kuvalliseen viestintään ja päässyt vastaamaan vaikuttajamarkkinoinnista ja sen budjetista. Ja olen maailman kiitollisin tästä tilanteesta.

Miksi pelkäämme epäonnistumista/mokaamista niin paljon? 

Maailma on luotu siten, että ihmiset pelkäävät epäonnistumista ja kaipaavat hyväksytyksitulemista. Halu miellyttää muita on meissä kaikissa, joillain enemmän ja joillain vähemmän. Se, miten meidät ja virheemme ollaan kohdattu resonoi suoraan siihen, miten pystymme ottamaan vastaan mahdollisen torumisen/kritiikin.  

Olen itse ollut aina miellyttäjäpersoona. Olen halunnut aina tehdä ympärillä oleville ihmisille mahdollisimman hyvän olon ja tämä on johtanut myös siihen, etten ole kuunnellut itseäni ja sitä, mitä minä haluan. Tälläiset hetket ovat saattaneet johtaa äärimmäisyyksiin ja vastareaktioihin. Nyt näin aikuisena ja “viisaampana” olen löytänyt pikkuhiljaa oman ääneeni ja pyrkinyt siihen, että olen hyvällä tavalla “itsekäs”. Tällä tarkoitan sitä, että kuuntelen itseäni, refelktoin tuntemuksiani ja käyttäytymistäni ja pistän itseni etusijalle tilanteissa, joissa niin tarvitsee tehdä.  

Mihin kiltteys ja miellyttämisen tarve on vienyt minut? Väsymykseen, uupumukseen, stressiin ja mitä näitä nyt on. Huomasin Portugalissa, miten paljon tarvitsen omaa tilaa ja hiljaisuutta. Sain ensimmäistä kertaa pitkään aikaan aidon halun kirjoittaa. Ihan oikeasti vain istua alas hiljaisuudessa ja kirjoittaa – tämä oli aika ihana kokemus.  

Ote päiväkirjastani:  

“Otan Portugalista osaksi elämääni haahuilun. Sen, että voin haahuilla ja nauttia elämästä. Kellään siellä ei ollut kiire ja jos myöhästyi, sille hymyiltiin ja todettiin, että  ”we are in Portugal, there’s no rush”. 

Olen tulevaisuudessa tietoisesti ilman puhelinta paljon. Huomasin tarvitsevani tilaa ja rauhaa. Rauhaa ajatella ja olla luova. Sellaista tilaa, jota en ole osannut ottaa tai pyytää. Tai kentoes edes kaivata. Haluan olla hyvällä tavalla itsekäs. En halua pyydellä anteeksi, että tarvitsen aikaa olla ja ajatella. Vähennän työmäärääni. Haluan pois suorituskulttuurin paineista.  

Haluan nauttia ruuasta, jota syön. Haluan nauttia keskuskeluista, joita käyn. Ja haluan nauttia elämästä, jota elän.  

Elämä on tässä, vain ja ainostaan juuri tässä.” 

Se, mitä haluan sanoa on, että virheet kuuluvat elämään ja niitä ei tule hävetä! Reflektoi ja mene eteenpäin ajatuksella ”mokasitko, eikä – kuin hyvä!”