Viisi toimintahäiriötä tiimissä

Kirjoittaja: Elisa Häkkinen

9 lokakuun, 2021

Lähdeteos: Viisi toimintahäiriötä tiimissä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Patrick Lencioni

Teoriapisteet: 2



Kirjoitin tämän tekstin jo aikaisemmin keväällä, ihan tiimin rakentumisen alkumetreillä. En ollut tätä tekstiä silloin vielä mihinkään palauttanut, nyt monia asioita osaa peilata paremmin tiimin toimintaan. Teksti jäi vähän pintapuoliseksi, vaikka ymmärsin kyllä kirjan tärkeimmät pointit. Puolessa vuodessa asiat ovat edenneet, mutta samalla uusia ongelmia on tietysti myös syntynyt. Oman Tiimin toimintaa katsoo myös vähän eri kulmasta, kuin ensimmäisten kuukausien aikana. Uskoisin, että suurin osa toimintahäiriöistä on näkyvissä myös meidän tiimissämme, vaikka ilmenemismuodot vaihtelevat. Luottamuksen rakentaminen on edennyt pidemmälle, vaikka välillä tuntuu, että ongelmia aiheen ympärillä on paljonkin. Oman tekstin lukeminen on toiminut hyvänä muistutuksena. Olemme käsitelleet lähiaikoina paljon suoraa puhumista ja konfliktien kohtaamista tänä syksynä. Kissat on aika nostaa urakalla ja yhteisvoimin pöydälle. Haluan viedä nämä asiat uudelleen tiimin käsittelyyn ja tietoisuuteen, vaikka asioita on sivuttu jo aikaisemmin keväällä.


Viisi toimintahäiriötä on Patrick Leocinin kirjoittama kirja tiimin yleisimmistä ongelmista, jotka estävät tiimiä kasvamasta ja kehittymistä. Hän lähestyy toimintahäiriötä fiktiivisen tarinan kautta, jonka avulla lukijan on helppo verrata ongelmia oikean elämän tiimien haasteisiin. Tarinassa oli ehkä välillä vaikea muistaa, kuka tiimin henkilöistä oli missäkin roolissa. Lencioni kuitenkin toi esiin selkeimmät ongelmat ja kitkat kuvitteellisen tiimin välillä. Toimintahäiriöistä oli hyvä lukea ensimmäisten kirjojen joukossa. Tiimin alkutaipaleella on kannattavaa pohtia työkaluja toimintahäiriöiden ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn.

1. Luottamuspula


Ensimmäinen toimintahäiriö on luottamuspula. Ilman luottamusta ei voi rankentaa vahvaa ja tehokasta tiimiä. Luottamus on jokaisen ihmissuhteen perusta, eikä ilman sitä voi rankentaa avointa ja turvallista suhdetta. Luottamuspula johtaa myös moniin muihin ongelmiin, jos vaikeuksista ja tunteista ei uskalleta puhua avoimesti tiimin sisällä. Oma tiimi on vasta aloittanut ja paljon aikaa menee siihen, että opimme tuntemaan toisemme. Olemme kuitenkin jo ottaneet ensimmäisiä askeleita kohti luottamuksen rakentamista. Keskustelimme esimerkiksi omista oppimissopimuksistamme ja avasimme kaikki vähän omaa historiaamme toisillemme. Tällainen haavoittuvuus vaatii jatkuvaa harjoittelua, eikä se ainakaan aluksi ole kovin helppoa. Lencioni määrittelee luottamuksen uskoksi siihen, että jokaisen tiimiläisen tarkoitukset ovat hyvät. Luottamus on virheiden ja heikkouksien näyttämistä. Vielä näin alussa tiimin taivalta kaikki ovat osittain varautuneita, eivätkä kaikki varmasti ole uskaltaneet laskea suojamuurejaan täysin. Suojamuurien yli on kurkittu vähän, mutta niiden yli ei ole vielä uskallettu täysin hypätä. Etänä oleminen luo tietysti omat haasteensa luottamuksen rakentamisessa, kun osa sanattomasta vuorovaikutuksesta jää vajaaksi. Luottamuksen rakentaminen vie kuitenkin paljon aikaa ja työtä, eikä se synny yhden kuukauden aikana. Ihmisten välillä on myös paljon eroja, joten jollakin voi viedä kauemmin luottaa omaan tiimiinsä täysin. Luottamuksen puute on ensimmäinen toimintahäiriöistä, koska se johtaa muihinkin ongelmiin ja ilman sitä ei pääse etenemään.

2. Konfliktien pelko


Luottamus ja konfliktien pelko linkittyvät vahvasti toisiinsa. Jos luottamusta ei ole, ei myöskään uskalleta kohdata konflikteja. Lencioni näkee konfliktit hyvänä asiana, kun puhutaan tiimeistä. Luottamuksen rakentuessa varmasti syntyy kitkaa eri ihmisten ja persoonien välille, mutta luottamuspulan takia konflikteja ei uskalleta kohdata. Luottamuspulan takia konfliktit voivat mennä myös persoonien väännöksi, jossa vain manipuloidaan toisia ja oman näkemyksen halutaan voittavan. Tämä johtaa dialogin puutteellisuuteen ja vaisuihin palavereihin, jossa ei todellisuudessa saada asioita aikaan. Omassa tiimissä ei ole vielä ehtinyt syntyä isompia konflikteja. Monessa kohtaa myös tuntuu, että dialogi jää vajaaksi ja ei synny kehittävää keskustelua. Tämä voi johtaa siihen, että muutama voimakkaampi ja puheliaampi henkilö on äänessä useammin. Rauhallisemmat ja hiljaisemmat persoonat eivät välttämättä uskalla ilmaista mielipiteitään ja päätyvät vain nyökyttelemään mukana. Tämän takia luottamuksen rakentaminen on erityisen tärkeää, jotta jokaisella olisi turvallinen olo kohdata konfliktit. Aikaa kuluu myös käyttäytymisen hallintaan ja persoonien väliseen kamppailuun. Toisaalta omassa tiimissä tuntuu, että kaikki ovat harkitsevia ja pohtivia, eikä päätöksiä tehdä hätiköiden. Jokaisella on myös selkeä yhteisymmärrys siitä mitä kohti ollaan menossa. Itse en ole kaikista puhelian tai ulospäinsuuntautunein ja luottamuksen rakentuminen ihmissuhteissa vie enemmän aikaa. Tämän takia on itselle ainakin alussa vaikeaa kohdata konflikteja ja tuoda omia mielipiteitä esille. Konfliktien pelosta pääsee kuitenkin jo osittain yli, kun ymmärtää niiden tärkeyden.

3. Sitoutumisen puute


Sitoutumisen puute juontaa juurensa konfliktien pelosta. Jos tiimissä ei voi antautua konfliktille tai kiivaalle väittelylle kukaan ei todellisuudessa voi sitoutua tehtyihin päätöksiin. Tärkeitä asioita sivutaan ja asioista keskustellaan, mutta kaikkien ideoita tai mielipiteitä ei välttämättä kuunnella. Tämä voi johtaa siihen, että kukaan ei todellisuudessa sitoudu tehtyihin päätöksiin. Sitoutumisen puutetta on vielä vaikea oman tiimin kohdalla arvioida, koska kunnon konflikteja ei ole vielä syntynyt. Toisaalta olemme tähän mennessä olleet suhteellisen yksimielisiä asioista. Täydellinen yhteisymmärrys on kuitenkin harvoin mahdollista, joten yksimielisyyteen pitäisi myös kiinnittää huomiota. Tuleeko yksimielisyys todella siitä, että kaikki ovat yhteisymmärryksessä? Vai onko jonkun näkökulma jäänyt kuuntelematta? Kaikessa näkyy myös vuorovaikutus taitojen ja dialogin opettelun tärkeys, jotta jokaisella olisi tilaa ja rohkeutta puhua. Kun kaikkien mielipiteitä on kuunneltu, jokainen pystyisi asettumaan tehtyjen päätösten taakse, vaikka olisi erimieltä. Tällöin myös edettäisiin tehokkaammin ja päätöksiä tehtäisiin rohkeasti.

4. Vastuun välttely


Vastuun välttely on sitä, kun kukaan ei katso muiden tekemisiä ja huolehtii ainoastaan omista asioistaan. Kukaan ei puutu muiden tekemiseen ja keskittyy vain oman tehtävälistan suorittamiseen. Tämä johtaa siihen, että ketään ei vaadita tilille suorituksista tai käytöksestä. Suoritusvaatimukset voivat olla tiimiläisten välillä myös erilaiset. Tiimin alkutaipaleella kaikki ovat vielä ainakin vähän hukassa, joten vastuu putoaa niiden hartioille, joilla on punaiset langat edes osittain käsissä. Osa saattaa myös pelätä vastaanottaa vastuuta, koska ei vielä täysin ymmärrä mihin lupautuu. Tämä voi johtaa siihen, että enemmän vastuuta putoaa yksittäisten henkilöiden harteille ja kurinalaisuutta työntekemiseen ei ole. Kurinalaisuuden valvominen voi jäädä yksittäisten henkilöiden hartioille. Myös tiimin alussa oleva alkuun pääsemisen epävarmuus ja haparointi asioiden kanssa saa jotkut pelkäämään vastuuta. Alisuoriutujat kulkevat riman ali ja suorittajat joutuvat kiipeilemään valtavien tehtävävuorien ylitse. Itse olen aina ollut hyvin tunnollinen ja vastuullinen, vaikka ainakin näin alussa en ole oikein vielä osannut ottaa vastuuta suuremmista rooleista. On hankala lähteä tarttumaan yksittäisiin asioihin, kun kokonaisuus on vielä epäselvä. Monet kaipaavat usein selkeitä rakenteita toimintaan ja niiden rakentaminen alusta tiimin sisällä on varmasti iso haaste.

5. Tulosten huomiotta jättäminen


Vastuun välttely voi johtaa siihen, että jokainen keskittyy vain oman navan tuijottamiseen. Tällöin tuloksia tai niiden puuttumista ei huomioida. Huomio keskittyy yksilöiden tarpeisiin tain tiettyihin osa-alueisiin, eikä isompiin kokonaisuuksiin. Muiden käytöksestä huolehtimisen lisäksi täytyy kantaa vastuu muiden tekemistä tuloksista.

You May Also Like…

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

21 oppituntia maailmantilasta

Lukiessani Yuval Noah Hararin teosta ”21 lessons for the 21st century” Suomeksi 21 oppituntia maailmantilasta....

0 kommenttia

Lähetä kommentti