Kirjailija ja teoreettisen filosofian professori Åsa Wikforss käsittelee kirjassaan ”Vaihtoehtoiset faktat” tiedon luonnetta, mistä yhä lisääntyvä fakta- ja tiedevastaisuus johtuu ja miten voimme vastustaa valheellisia ja perusteettomia väitteitä.

Suurin osa tiedostamme tulee muilta ihmisiltä ja siksi voimme kerryttää tietoa tavalla, johon mikään muu eläin ei kykene. Tiedon sosiaalisuudesta johtuen olemme hyvin alttiita valheille, misinformaatiolle ja propagandalle. Tätä saamme nykypäivänä todistaa maailmalla tapahtuvissa uutisissa, ja joidenkin valtioiden uutisointi perustuu lähes täysin propagandaan. Suomi ja muut pohjoismaat ovatkin maailman luotetuimpia tiedon välittäjiä.

Tieto luokitellaan teoreettiseen ja käytännölliseen tietoon. Teoreettinen tieto löytyy kirjoista ja sillä on aina väitesisältö, joka seuraa ilmausta ”tiedän että…”. Käytännöllinen tieto ymmärretään ennemmin kykynä. Esimerkkinä aiempaan verrattuna ”minä osaan…”.

Olen itse huomannut varsinkin sosiaalisen median tuovan valheiden kynnyksen vaarallisen lähelle tiedon jakoa. Hyvin usein vastaan tulee tunnepohjalta kirjoitettuja tekstejä, joissa nostetaan yksittäisiä otoksia täysin kontekstin ulkopuolelle ja näin saadaan mahdollisesti alkuperäisen tekstin luoja hyvin huonoon asemaan tietyissä ryhmittymissä. Wikforss kirjoittaa kuinka hänen mielestään on kummallista nähdä miten vailla koulutusta olevat tutkijat ovat omaksuneet radikaaleja teorioita vaikkei heillä olisi siihen resursseja. Hänen mukaansa he ovat unohtaneet hyvän tieteellisen tavan, jonka mukaan täytyisi edetä varovasti aloilla, jonka asiantuntija et itse ole.

Kirjassa isossa osassa on sen 5. luku, joka käsittelee koulumaailman asioita varsinkin Wikforssin kotimaassa Ruotsissa. Ruotsissa koulutusjärjestelmään iskostunut konstruktivistinen pedagogiikka nousee kirjasta hyvin pintaan. Konstruktivistinen pedagogiikka ei ole aivan yksiselitteinen suuntaus, vaan sillä voidaan tarkoittaa psykologista väitettä siitä, miten yksilö oppii omien kokemusten perusteella rakentamalla itse tietonsa tai sen sijaan näkemystä, että tieto itsessään on rakennelma eli konstruktio. Konstruktivismin keskeinen idea onkin, ettei tieto siirry tässä tapauksessa opettajalta oppilaalle vaan oppilas itse konstruoi eli muodostaa tiedon oma-aloitteisesti. Tässä mallissa ongelmakohdaksi tulee tieto siitä, että oppimiseen ja aiheen tulkintaan vaikuttaa todella paljon oppilaan aikaisemmat tiedot, käsitykset ja kokemukset opittavasta aiheesta.

Mielestäni konstruktivistinen pedagogiikka ei ideana ole missään nimessä huono sillä itseohjautuvuus, ja ajattelemisen taito ovat hyvin tärkeitä taitoja jokaiselle. Toki pidän konstruktivistiseen oppimisteoriaan kuuluvaa väitettä ”Faktat ovat ymmärtämisen este” täytenä sontana. Oma näkemykseni on, että tieto täytyy perustaa fakta peräiselle pohjalle, josta voidaan lähteä sen jälkeen luomaan uusia havaintoja ja ajatuksia. Pohjan täytyy olla siis kunnossa, sillä ethän sinäkään rakenna taloasi huonolle perustalle. Wikforss on myös asiasta samaa mieltä, ja sanoo ettei faktatietojen ja ymmärtämisen välillä ei ole mitään vastakkainasettelua. Päinvastoin pyrkimys itsenäiseen ajatteluun on lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu, mikäli oppilaalla ei ole hallussaan faktatietoja.

Kirjassa myös kerrotaan internetin vaikutuksesta nykypäivän faktojen vääristämiseen. Internet tuo meille valtavan määrän tietoa, joka ei aiemmin ole ollut mahdollista. Internetin tuoman tiedon mukana tulee valitettavasti myös tietoa ja faktoja rikkovia tekijöitä, jotka pohjautuvat julkaisijoiden mielipiteisiin. Ongelma ei siis ole se, että saamme paljon tietoa vaan se, että saamme samaa tahtia vahingollisen paljon väärää informaatiota. Nykypäivän ongelmaksi onkin muodostunut se, että ihmiset voivat muodostaa omia näkemyksiä liiankin helposti, sillä aivan varmasti jokaiseen mielipiteeseen löydät komppausta internetistä.