Juha T. Hakalan kirja käsittelee ikävystymistä, mistä se syntyy, miten nykyihminen siihen suhtautuu, ja kuinka tylsyys on alku luovuudelle. Kirja herätti paljon ajatuksia ja tunnistin omia taipumuksiani kirjaa lukiessani. Aloin analysoimaan omaa toimintaani siinä hetkessä, kun mielessä pyörii yksi ja sama lause ”tylsää, mitä tekisi?” Olen ollut aina herkkä tylsistymään ja kirja sai itseni pohtimaan tylsistymisen syitä ja myös näkemään sen hyviä ja huonoja puolia. Kirja oli todella psykologia painotteinen, eikä pureutunut innovointiin niin syvälle kuin odotin. Siitä huolimatta koin oivalluksia siitä, miksi tylsät hetket elämässä ovat tärkeitä.

Miksi tylsyyttä on niin monenlaista? Jos et tee mitään, tylsistyt. Jos teet jotain pitkään, tylsistyt. Nämä olivat ristiriitaiset ajatukseni ennen kuin olin päässyt kirjassa vauhtiin. Vasta kirjan lopussa Hakala avaa sitä, kuinka rutiininomaisessa kuplassa moni elää ja toiston takia se rupeaa monesti kyllästyttämään. Rupesin miettimään omaa arkeani, joka hyvin pitkälle on rutiininomaista. Herään aamulla, teen tutut aamutoimet, lähden akatemialle… mutta tässä tuleekin akatemian hyvä puoli: Siellä harvoin on tylsää, koska jokainen päivä on hieman erilainen. Toistaiseksi minulla on vielä paljon opittavaa eikä asiat tapahdu luonnostaan. Ne vaativat taustaselvittelyä ja palaamista taas siihen samaan työkaluun, jonka kävin läpi myös edellisellä viikolla. Ja taas hoksasin siitä jotain uutta. Rutiinit tuovat itselleni turvaa ja pidän ajatuksesta, että kun rutiinina hoidan hoidettavat asiat, käytän aikani tehokkaasti ja kerkeän tekemään jotain muuta.

Itse tylsistyn monesti siinä vaiheessa, kun minun pitäisi keksiä tekemistä ajalle, jolloin en tee mitään. Tunne on silloin tällöin jopa polttava: ”Nyt on pakko keksiä tekemistä”. Tarve tekemiselle tuntuu pakolta ja petyn monesti, jos en keksi tekemistä. Tämä kirja tarjoaa helpottavan ja valaisevan tunteen siihen, jos ei syystä tai toisesta keksikään tekemistä. Jatkossa osaan ajatella armollisemmin ja ymmärrän, ettei aina tarvitse konkreettisesti saada jotain aikaan.

Digitaalinen media pitää ihmisen kiireisenä

Hakala vaahtoaa loppukirjan ajan siitä, kuinka hektistä ja suorituskeskeistä nykyihmisen elämä on. Etenkin digitalisaation myötä kaikki on muuttunut kiireiseksi ja ”monella tavalla ilmenevän valppaana olon lisääntymiseksi”. Tylsyys on hetki, jolloin ajatuksilla on aikaa vaeltaa vapaasti ja parhaimmassa tapauksessa niistä syntyy aivan uusi idea. On kyllä totta, että elämme digitaalisen median myötä todella kopioitua elämää ja olemme suorastaan tappaneet kykyämme luoda uutta. Itsekin olen tehnyt sitä. Se, että koetan täyttää tylsät hetkeni jollain tekemisellä – monesti jopa jollain aivottomalla elokuvan katsomisella – ei jätä ajatuksilleni aikaa haahuilla ympäriinsä ja oivaltaa mieleni sisältä uusia asioita. Se on surullista. Hakala puhuu lasten kyvystä luoda jotain uutta. Lapsilla ei välttämättä ole paljoa virikkeitä, jolloin niitä pitää keksiä itse. Luovuus alkaa kukkimaan ja idea johtaa toiseen. Tiimin kanssa pitäisi joskus koittaa toden teolla tylsistyä. Lähteä lappiin erämökkiin ja olla tekemättä mitään. Ei puhelimia, ei läppäreitä. Maksimissaan kynä ja paperi. Sitten ruvetaan heittelemään ideoita siitä, miten voisimme viihdyttää itseämme. Ehkä tällaisesta voisi alkaa sitten rakentamaan ajatusta: ”Minkälaista palvelua lähtisin nyt käyttämään, jos sellainen tuotaisiin mökin ovelle.”

Jälkeen päin ajateltuna monet tylsät hetket ovat olleet jonkin tylsän tekemisen välttelyä. Tai jonkun ei-niin-kivan: esim. esseiden kirjoittaminen, kotityöt… Monesti tylsyys saa liikaa valtaa ja se estää tarttumasta tekemiseen. Suorastaan heittäytyy aivan marttyyriksi itsensä edessä ja ei sitten saa mitään aikaiseksi. Tylsän hetken koittaessa aion kysyä itseltäni ”Kaipaanko jotain uutta? Kaipaanko jotain mullistavaa? hauskaa? Jotain syvällisempää? Tuntuuko tekeminen nyt liian turhalta, kuinka saisin siitä merkityksellisempää?”

Kirja sai ajattelemaan myös tylsyyden näkyvyyttä, sen sosiaalista puolta. Kun olemme ryhmässä, aistimme monesti toisen ikävystymisen ja se kyllä tarttuu muihinkin. Itse liitän tämän myös kunnioitukseen. Ikävystymistä ei saisi näyttää epäkohteliaasti esimerkiksi treenien vetäjää kohtaan. Ääneen huokailu, kattoon katsominen, kellon vilkuilu ja muu vastaava toiminta viestii treenien vetäjälle kuin myös muille tiimiläisille omasta pitkästymisestään ja saa helposti aikaan negatiivisen ilmapiirin. Aihe on huono. Olisi parempaa tekemistä…

Markkinointi kikkana tylsyys?

Voisiko todella olla, että vaatemainosten malleilla on tylsistynyt ilme, koska osaamme samaistua siihen? Onko tätä todella käytetty markkinointikeinona joskus? Mahtavaa, että jotkut ovat lähteneet tutkimaan aihetta TYLSYYS ja TYLSISTYMINEN, koska se on selvästikin lähes jokaista ihmistä koskettava asia. Senhän voisi melkeinpä lisätä Paul Ekmanin tutkimien perustunteiden: ilo, viha, suru, inho, pelko, yllättyneisyys ja tylsistyminen. Tätä voisi testata käytännössä siten, että tekee asiakastutkimuksen siitä, onko iloinen vai tylsistynyt kuva vaikuttavampi.

Kirja antoi opetuksen siitä, että kun ikävystyy, kannattaa antaa itselleen ja ajatuksilleen aikaa. Eräässä kokeessa koehenkilöt olivat kirjoittaneet alkuperäisten vastausten jälkeen vielä vaikka ja mitä luovaa, kun olivat kyllästyneet odottamaan ajan loppumista. Yrittäminen ei ole koskaan huonosta, kun lähdetään ideoimaan jotain uutta.

Seuraavalla kerralla, kun tunnen itseni tylsistyneeksi:

• Lähden ulos kävelylle. Kirjassa sanottiin hyvin ”Käveleminen on kulkutapa, johon ei tarvitse keskittyä, jolloin ajatukset saavat vaeltaa vapaasti uudessa asennossa”. Päivät pitkät tulee istuttua työpöydän ääressä, joten miksi ei välillä kävisi maaten tai lähde kävelylle. Samalla pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja jaksaa paremmin.

• Annan itseni tylsistyä. Olen vain. Haluan kokeilla joku päivä sitä, että jätän puhelimen kokonaan pois. En käynnistä televisiota. Elän VAIN PÄIVÄN ilman minkään laista näyttöä silmieni edessä, ja keksin itse omat virikkeeni. Toisaalta olen vain, ja kirjoitan ylös ajatuksia, jotka nousevat mieleeni. Kirjassa oli hieno sitaatti ”Hiljaisuudesta syntyy ajatus”

• Kaivan esiin jonkun vanhan tavan, millä olen tappanut tylsyyttä. Olen itsekin sortunut ns. tylsyys shoppailuun. Hankin impulsiivisesti itselleni jotain uutta, mikä antaa aivoilleni dopamiinia uuden kokemisesta. Kun uusi on koettu, en enää haluakaan hankimaani tavaraa. Tällainen toiminta ei ole taloudellisesti kannattavaa eikä kestävää.