K21- Tahdonvoiman käyttöohje- 2

Lähdeteos: Tahdonvoiman käyttöohje

Lähdeteoksen kirjoittaja: Frank Martela

Teoriapisteet: 2

Tahdonvoimalla on kaksi eri tarkoitusta; voimaa sanoa EI väärille asioille, sekä voimaa sanoa KYLLÄ oikeille asioille. Joku voisi tässä kohdassa miettiä miksi tai mihin tarvitsee voimaa sanoakseen kyllä oikeille asioille. Usein oikeat asiat ei välttämättä ole yhtä kuin kivat asiat. Oikea asia voi tarkoittaa salille menoa, vaikka ei yhtään tekisi mieli. Se voi tarkoittaa työtä, mikä pitää saada tehdyksi, jotta päästään lähemmäksi omia tai yrityksen tavoitteita, vaikkei sen tekeminen sillä hetkellä kaikista mukavinta olisikaan. ”Tahdonvoima mahdollistaa omaan tulevaisuutemme panostamisen.”

Tiesitkö, että tahdonvoima kuluu käytössä? Mikäli joudumme koko päivän taistelemaan jotain yksittäistä houkutusta tai mielitekoa vastaan voimamme kuluvat ja on helpompi illalla antautua houkutuksiin. Se vie voimia myös fyysisesti, niin ettemme välttämättä jaksa illalla suoriutua urheilusta niin hyvin, kuin ilman päivän taistelua. Hyvä esimerkki on tupakoinnin lopettaminen ja ”siitä johtuva lihoaminen”. Ei ihminen oikeasti liho sen takia, että lopettaa tupakoinnin, vaan koska joutuu päivän taistelemaan tupakanhimoa vastaan, on helpompi antaa periksi suklaan houkutukselle tai palkita itsensä hyvin suoritetusta kieltäytymisestä. Entäpä kaupassa kassan vieressä olevat herkut? Olet jo kiertänyt koko kaupan, tehnyt valintoja niin hedelmä-, vihannes-, liha-, kuin juustohyllylläkin ja kuluttanut tahdonvoimasi täysin loppuun, on erittäin vaikea enää vastustaa kassalla olevaa suklaapatukkaa.

Mutta tahdonvoiman väsymistä voidaan estää myönteisillä tunteilla ja vahvalla motivaatiolla. Tahdonvoima on siis myös asennekysymys. Usein annamme itsellemme luvan lipsahtaa, koska ”huono sää”, ”muutenkin jo pilalle mennyt päivä” tai jokin muu epämääräinen selitys. Mikäli tavoite siintää tarpeeksi kirkkaana silmissä ja asenne on kohdillaan, on paljon helpompi taistella lipsahduksia vastaan. 

Motivaatio on tahdonvoiman aisapari. Motivaatio ei pärjäisi ilman tahdonvoimaa. Kun olet motivoitunut, tehtävä vetää sinua puoleensa. Mutta, kun jokin tehtävä ei itsessään ole innostava, mutta se pitää kuitenkin hoitaa alta, tahdonvoima työntää sinua sitä kohti, tai vastaavasti pois jostain houkutuksesta.

Tahdonvoiman vahvuus alkaa perusasioista, kuten tasainen ruokailurytmi, jottei verensokerit heittelehdi, ja kunnon yöunet. Näiden lisäksi kannattaa opetella tunnistamaan milloin tahtosi on väsynyt, jottei ajaudu tekemään vääriä päätöksiä.

Keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan ja fokusoimalla toimintasi on tahdonvoimasi vahvimmillaan. Tästä johtuen useimmiten ihmisten ”elämäntaparemontit” eivät onnistu. Aletaan tekemään liian montaa uutta asiaa yhtä aikaa, ja nämä syövät aivoista liikaa kapasiteettia, eivätkä voimat riitä kaiken toteuttamiseen. Hyvänä esimerkkinä toimii, kun ihminen lopettaa tupakoinnin, aloittaa urheilun ja muuttaa ruokavaliotaan kaikki yhtä aikaa. Kesken urheilusuorituksen, jonka oikeasti haluaisi lopettaa kesken, mieli alkaa jo miettimään tulevaa ruokailua. Ajatuksissa pyörii, että pitäisi syödä jotain terveellistä, vaikka oikeasti himoitsee grillikylkeä ja, kun kaikkien näiden taisteluiden jälkeen vielä tupakanhimo nakuttelee takaraivossa, on päivänselvää, että tahdonvoima on aivan liian suurella kulutuksella. Mikäli onnistuu suoriutumaan treenin loppuun saakka ja salilta kauppaan ilman tupakkaa, on todella helppo antaa itselle lupa sortua yhteen suklaapatukkaan. 

Tahdonvoimaa pystyy kuitenkin onneksi kehittämään. Pitää pyrkiä ottamaan pienin askelin eri elämän osa-alueet haltuun. Kun tuntee onnistuvansa jollain alueella, onnistumisesta tullut itsevarmuus leviää muihinkin osa-alueisiin. Meditaation opiskelu auttaa vahvistamaan mielenhallintaa, joka auttaa myös tahdonvoimaa. Itseään ja tahdonvoimaa voi myös kasvattaa tekemällä pieniä haasteita, näihin on jopa kehitetty puhelin applikaatioita. 

Mikäli kuitenkin joskus pääsee lipsahtamaan ja antaa periksi pikku kiusauksille, ei siitä kannata itseään loputtomasti soimata.  On tutkittu, että mikäli pystyy olemaan armeliaampi itseään kohtaan, menestyy tulevissa haasteissa paremmin. On siis todella tärkeää huomata, että virhe tapahtui, mutta päästää siitä mahdollisimman nopeasti irti ja suunnata katse eteenpäin. 

Tahdonvoiman kehittämisessä omien tunteiden hyväksyminen on yksi erittäin olennaisista asioista. Tunteita pitää oppia kuuntelemaan ja tunnustelemaan. Näin ne eivät saa valtaa meistä ja menevät nopeammin ohi. 

Tämä on ollut itselle yksi erittäin iso oppi. Olen ihminen, jonka tunteet ovat aina olleet isoja ja vyöryneet päälle tsunamin lailla. Nyt, kun olen oppinut tunnustelemaan missä ruumiinosassa, sillä hetkellä tunne tuntuu, on tunnetta helpompi käsitellä. Esimerkiksi kiukku alkaa ensimmäisenä tuntumaan käsitaipeissa ja kun pysähdyn tuntemaan ja hyväksymään sen, kiukku yleensä hieman laantuu. Jännityksen tunnen kiihtyvästä pulssista ja käsien tärinästä, mutta kun näihin yksittäisiin fyysisiin tapahtumiin kiinnittää huomion, sitä ymmärtääkin, että tunne on vain minun kropassani, eikä niinkään mielessä. Tällä keinolla olen viime aikoina onnistunut rauhoittamaan itseni useasti, kun on tuntunut, että nyt alkaa tunteet kuohuamaan. 

Kirjasta löytyi myös toinen hyvä oppi omaan elämään. Tämä on nimeltään Kyllä/ei – haaste. Eli esimerkiksi, kun haluaa lopettaa tupakanpolton, ei kannata miettiä, että joutuu sanomaan EI tupakalle, vaan ennemminkin miettiä mille kaikelle saa sanoa sen myötä KYLLÄ. Esimerkiksi sanot KYLLÄ niille asioille mihin voit ne rahat käyttää, tai sanot kyllä paremmalle terveydelle ja toivottavasti ainakin pidemmälle elämälle. 

Tavoitteiden asettaminen ja niiden pilkkominen tarpeeksi pieniksi paloiksi auttavat myös kehittämään tahdonvoimaa. Jos asettaa liian suuren tavoitteen peittää se elämäsi auringonpaisteen kuin suuri vuori, jota et voi voittaa. Mutta kun tavoitteesi on pienempiä, ehkä jo huomenna saavutettavissa olevia asioita, saa tahdonvoimalleen vahvistusta, joka auttaa etenemään kohti seuraavaa haastetta. Tämä on auttanut itseäkin uimapukumalliston suunnittelemisessa. Haaveeni ja tavoitteeni on päästä mallistoa joskus esittelemään Pariisin muotiviikoille, mutta mikäli en pilkkoisi haavettani pienempiin osiin, en sinne koskaan tulisi pääsemään. Olen ymmärtänyt, että on aloitettava materiaali- ja henkilöstövalinnoista. On saatava ensin edes muutama proto valmiiksi, jotta pääsee etenemään. Tavoitteiden asettamisessa myös aikarajat ovat tärkeitä. Itse olen päättänyt, että kesän aikana etsin kankaat ja ompelijat ja yritän saada myös itse ommeltua jotain kasaan, jotta syksyllä saadaan homma kunnolla käyntiin. Lähitulevaisuuden tavoitteena on saada joitain malleja myyntiin ensi kesään mennessä.  

Kirjassa kerrotaan myös 20 sekunnin säännöstä. Toisin sanoen rakennat itsesi ja houkutuksesi väliin aikamuurin. Mikäli puhelin häiritsee keskittymistä, se kannattaa kuskata pidemmän matkan päähän, jottei sitä tule koko ajan kurkittua. Tai jos laihtuminen on mielessä mutta kaapissa olevat suklaat houkuttavat, kannattaa ne nostaa ylimmälle hyllylle, jonne ei yltä muuta kuin hakemalla keittiötikkaat.  Itse olen tätä sääntöä käyttänyt usein juurikin puhelimeni kanssa, mikäli pitää todella keskittyä johonkin. Toisin sanoen, poissa silmistä, poissa mielestä. Suosittelen ehdottomasti kaikille. 

Ohje numero 19 on nimeltään: ”Toimintasi on sinua ympäröivien ihmisten summa”. Ja tämän olen oppinut huomamaan erittäin vahvasti viime aikoina. Tässä siis käytännössä neuvotaan miettimään tarkkaan kenen kanssa kannattaa aikansa viettää. Viekö ympärilläsi olevat ihmiset sinua eteen- ja ylöspäin vai pelkästään vetävät alaspäin?

Toisaalta tämä on todella surullinen ajatus, mikäli henkilö on esimerkiksi lähtöisin kurjemmista lähtökohdista, missä jo kotona on opetettu ja opittu siihen, ettei ”tästä perheestä tule korkeasti koulutettuja/ menestyjiä/ muuta kuin duunareita/yrittäjiä”. Ihminen kuvittelee pienestä pitäen, ettei hänestä voisi tulla mitään enempää kuin vanhempansakaan. Vaikka totuuden nimissä meistä jokainen luo oman polkunsa.

Omassakin lähipiirissä on ollut ihmisiä, jotka ovat nauraneet, kun olen tulevaisuudestani puhunut ja sitten on ihmisiä, jotka uskovat tekemiseeni täysiä. Olen joutunut paljon miettimään, että haluanko pitää vähätteleviä ja aliarvoivia ihmisiä lähelläni, vai mielummin pelkästään kannustavia, tsemppaavia ihmisiä, jotka aidosti uskovat minuun. Ainakin olen huomannut miten suuri voima niin vähättelyllä, kuin kannustuksellakin voi olla.

Kaiken kaikkiaan hyvä kirja, josta jäi jopa muutamia vinkkejäkin käteen, mutta uskon, että kirja on vielä hyödyllisempi semmoiselle henkilölle, jolla on heikompi tahdonvoima. Itse koen kuitenkin olevani aika vahvoilla tässä asiassa.

You May Also Like…

Markkinointia rakkaudella

Markkinointia rakkaudella on kirja, joka kannustaa ajattelemaan raamien ulkopuolelta ja olemaan rohkea yrittäjä, joka...

Rakastan ja vihaan vaatteita

”Vaatteita tuotetaan aivan liikaa, aivan liian nopeasti ja aivan liian halvalla”, tämä on asia johon olen itsekin...

0 kommenttia

Lähetä kommentti