Kirsti Paakkasen tarina

Tämän kirjan lukemisen jälkeen minulla oli eniten muistiinpanoja tehtynä sitten viime kevään. Ei ole tullut tänä syksynä paljoa muistiinpanoja kirjoiteltua kirjoista, sillä koen, että parilla päämuistiinpanolla olen pärjännyt tosi hyvin ja saanut rakenteen aina kasaan. Muistikin on ilmeisesti vielä varsin hyvä, sillä en ole kaivannut tällaisia muistiinpanoja. Nyt kuitenkin tämän kirjan kohdalla huomasin kirjaavani muistioon todella paljon asiaa (yli neljä A4 sivua). Tässä taitaa käydä niin, että kaikki asiat eivät ehkä pääse enää tähän lopulliseen esseeseen, sillä näitä asioita on paljon, todella paljon.

Kirja kertoo Kirsti Paakkasen tarinaa ja voi kuinka se on mielenkiintoista luettavaa. Olin alkuun hieman pohtinut, että noinkohan tässä tulee olemaan oppia minulle, kun tämä on elämänkerta. Olin kyllä aivan väärässä, sillä kirja oli kuin täynnä oppia. Kirstin tarinan työuran osuus on se, mihin tässä esseessä nyt painotan, sillä pakko rajata asiaa hieman. Koko Kirstin elämä ja varsinkin kirjan alkupuolella mainittu ero elämänsä rakkaudesta on todella traagisen oloista. Kirsti olikin vahvasti omistanut elämänsä suurimmaksi osaksi työlle. Koiria totta kai unohtamatta.

Kirjan varrella tulee useaan otteeseen kuvauksia siitä, millainen Kirsti on. Näitä määritelmiä oli todella paljon ja tässä muutama, jotka minulla oli ylhäällä: huumorintajuinen, valloittava, pelottava, kurinalainen, tunteella elävä ja armoton itselleen. Näiden lisäksi kuvailisin itse Kirstiä maanläheiseksi kaupunkilaiseksi. Hän on kotoisin maalta, joka näkyy hänen arvoissaan mielestäni läpi koko kirjan, mutta hän on samaan aikaan todella kaupunkilaistunut, enkä usko, että hän olisi voinut millään muotoa enää lähteä kaupungista. Taidettiin kirjassakin näin mainita. Kirjan alkupuolella puhuttiin myös siitä, kuinka Kirsti on luonut ympärilleen illuusion, johon on alkanut itsekin täysin uskoa. Jos olen oikein tulkinnut niin illuusio sanaa käytetään juuri siksi, että Kirsti on varmasti kokenut sisimmässään olevansa se tyttö Saarijärveltä. Onneksi itseänsä ei ole pakko kadottaa, vaikka elämä veisikin kauas juurista. Näin ymmärsin, että Kirstinkin elämässä on tapahtunut ja oli ihana lukea, kuinka hän oli laittanut vanhan kotitalonsa uuten uskoon, jotta pääsi sinne samoille synnyinseuduille aina välillä lomailemaan.

Mustavalkoisuus säästää aikaa ja rahaa

Mielestäni yksi parhaista ilmauksista koko kirjassa oli, että Kirsti koki olevansa eniten perillä silloin, kun hän oli päätepisteiden välillä. Hänellä tuo väli oli Helsinki – Saarijärvi. Hänelle parasta oli aina tieto, että pääsee sinne, mikä hänellä on kohteena. Mielestäni tuo on todella hyvin ilmaistu, sillä olen jossain kohtaa elämässä kokenut itse tuota aivan samaa. Olen elänyt Jyväskylän ja Suonenjoen välillä yli neljä vuotta. Aina on kiva lähteä, kun molempiin paikkoihin tahtoo mennä. Tai juuri se, että saattaa Jyväskylässä ollessa olla tunne, että oi kohta pääsee Suonenjoelle ja toisinpäin. On se kyllä välllä ollut niinkin päin, että voi kun ei tarvitsisi lähteä Jyväskylästä ja tämäkin toisinpäin. On tämä ihmismieli kyllä kummallinen. Koenkin tuon vertauksen, että on perillä siellä jossain näiden päätepisteiden välillä, todella paikkaansa pitäväksi.

Oli mahtava lukea noin kiehtovan ihmisen elämästä ja esimerkiksi Kirstin periaate siitä, että jos suosii mustavalkoisuutta, niin pääsee elämässään helpommalla sekä vähemmillä valinnoilla, kun tulee säästäneeksi aikaa ja rahaa, kun kaikki sopii hyvin yhteen keskenään. Pieni asia itsessään, mutta tuo mieleeni esimerkiksi Steve Jobsin, joka suosi mustia poolopaitoja juurikin samasta syystä, että hänen ei tarvitse kuluttaa aamuisin aikaa siihen, että hän valitsee vaatteitaan. Pääsee aina helpommalla.

Vaativa johtaja

Kirjan toivo- kappaleessa Kirstistä sai hieman jyrkän kuvan johtajana. En tiedä oliko häntä kuvattu tarkoituksella alussa vielä jyrkemmin, vai oliko se vain oikeasti niin, että hänestä tuotiin johtajana parempia puolia esiin vasta pidemmällä kirjassa. Kuitenkin itselleni kumpusi alkupuolelta vain ajatus, että en kyllä ikinä tahdo olla tuollainen tai toivottavasti en ole tuollainen. Olisi kamalaa, jos joku kokisi, että minulle ei uskaltaisi puhua asioista. Toivon, että koskaan ei tule sellaista tilannetta elämässä vastaan.

Toinen negatiivinen puoli, joka Kirstistä mainittiin työuran alkupuolelta, oli se, että Kirstin firmassa Womenassa työntekijöitä olisi vaihtunut tiuhaan. Sekään ei kuulosta kovin imartelevalta, jos työntekijät eivät kestä yrityksessä. Samaan aikaan Kirstillä oli kuitenkin yrityksessä olemassa henkilöitä, jotka pysyivät Womenalla pitkään. Eli tästä voisi varmaan päätellä, että osa ihmisistä kesti hyvin Kirstin tyyliä tehdä työtä ja osalle se ei sitten sopinut. Tähän varmasti on vaikuttanut se, että Kirsti on ollut jopa ehkä liian työorientoitunut. Toki on ymmärrettävä, että hänellä on ollut työuralle enemmän aikaa, kuin naisille, joilla on esimerkiksi parisuhde ja perhe. Tätä Kirsti ei välttämättä ole aina ottanut täysin huomioon, sillä kaikilla ei ehkä ole ollut mahdollisuutta tehdä töitä yömyöhään, eivätkä he ole sillä tarkoittaneet sitä, että he eivät arvostaisi työtä tai haluaisi sitä tehdä. Tilanne on vain toisilla elämässään ollut niin erilainen.

Nykypäivän maailmaan verratessa tuo kuulostaa jopa aika hurjalta. En usko, että meidän sukupolvemme ihmiset olisivat valmiita tekemään työtä noin paljon, sillä arvotamme myös vapaa-aikamme ja muun elämän todella tärkeäksi elämässämme. Eikä meistä ketään varmaan houkuttele ajatus burn outista, jolta tuo työmäärä jossain kohtaa kirjaa kuulosti. Toki täytyy muistaa, että kirjassa mainittiin myös, että työnteko Womenassa on muistuttanut hyvin vahvasti nykyään pinnalla olevaa Start-up kulttuuria. Työmoraali on Kirstillä ainakin ollut yhtä korkealla. Totta kai sitä itsekin ymmärtää, että jos on yritys, jonka tahtoo saada toimimaan ja siinä on omilla rahoillaan kiinni, niin kyllä siinä vaiheessa tehdään töitä, vaikka yömyöhällä.

Kirsti tosiaan vaati itseltään todella paljon. Hänen ajatusmaailmaansa kuului myös se, että jos vaatii itseltään voi vaatia sitä myös muilta. Tässä on puolensa ja puolensa. Johtajan on hyvä olla esimerkkinä kaikille muille, sillä se ruokkii intoa muihinkin. Toisaalta taas Kirstinkin tapauksessa on näkyvillä se, että jos Kirsti on itse paiskinut kokoajan töitä 120% ei hän voi vaatia, että muut antaisivat työlleen yhtä paljon. Kaikilla ei ole aina antaa edes sitä 100% ja sekin on täysin ymmärrettävää. Toki näistä olisi varmaan tuohonkin aikaan ollut hyvä puhua myös Womenalla. Olisi varmasti saattanut parantaa työilmapiiriä ja työn motivaatiota, jos kaikki olisivat olleet samalla viivalla. Tosin, mikä minä olen sanomaan mitä olisi pitänyt tehdä, sillä on tuo Womena kuitenkin hyvin pyörinyt yrityksenä. Toki aina voi ehdottomasti parantaa ja kehittyä.

Uranuurtajankin on levättävä

On kiehtovaa lukea henkilöstä, jolla on tuntunut riittävän energiaa aina. En tiedä miten äärirajoilla Kirsti on ollut, mutta ilmeisesti hän on saanut hyvinvointiaan ylläpidettyä juuri koiriensa avulla. On tärkeää, että sitä omaa aikaa ottaa itselleen, vaikka väkisin, sillä ei kukaan jaksa tehdä töitä koneen lailla. Kirjassa tuli ilmi, että Marimekon aikaan Kirsti piti heinäkuut lomaa ja lähti kuukaudeksi aina Ranskaan. Ei ollenkaan huono idea katkaista työkierrettä täysin ja irroittautua arjesta. Tosin kirjassa myös mainittiin, että Kirsti ei lomaillut paljoa, mutta heinäkuut oli pyhitetty lomaksi. Eihän tuo loma kerran vuoteen varmaan kovin pitkälle vie, sillä vuosi on aika pitkä aika tehdä töitä putkeen. Toisaalta, Kirsti on elänyt työnteosta niin voiko toista kieltää tekemästä sitä, mistä pitää.

Omalla kohdallani jos miettisin sitä, että lomailisin kerran vuoteen, niin olisin kyllä varmasti uupunut aina ennen lomaa. Tällä hetkellä oma lomailemattomuus alkaa näkyä tekemisessä ja joululoma tulee enemmän kuin tarpeeseen. Siksi pyhitänkin sen täysin lomaksi, jotta saan ladattua akkuja keväälle. Tämä on ensimmäinen yli viikon loma itselleni sitten viime joululoman. Tähän kyllä täytyy henkilökohtaisestikin alkaa puuttumaan, jotta tässä jaksaa tulevaisuudessakin paiskia töitä. Puhuimme Tiimiakatemian piinapäivissä omassa synnytyksessämme siitä kuinka tärkeitä lomat ovat oikeasti pitää. todellisuudessa olen itsekin hieman huono esimerkki tästä, mutta tänä syksynä syysloma oli oikea loma ja nyt tämän joululoman pidän oikeana lomana. Kai tässä voin siis todeta itsekin olevani menossa kuitenkin oikeaan suuntaan.

Asiakkaan ymmärtäminen

Kirjassa puhuttiin, että Kirsti on opettanut ihmisille asennetta työntekoon, määrätietoisuutta ja miten asioita hoidetaan. Kuulostaa aika määrätietoiselta ainakin minun korvaani. Kirstin kerrotaan ymmärtäneen myös B to B ja B to C myynnin jo todella aikaisin ja ihan vain maalaisjärjellä. En osaa sanoa, onko noita käsitteitä edes ollut olemassa siihen aikaan. Kirstin kyky kohdata asiakas aina henkilönä on mielestäni ihailtavaa, sillä asiakas on varmasti aina otettu, kun hänestä muistetaan hieman muutakin, kuin firman asiat. Ylipäätään Kirsti on ymmärtänyt tunteiden ja tarinallistamisen tärkeyden jo kauan ennen, kuin niistä on edes aloitettu keskustelemaan bisnesmaailmassa.

Kirsti tosiaan eli tunteella ja se on näkynyt hänen tekemisessään puoleen ja toiseen, mutta asiakkaiden parissa se on ollut varmasti todella arvostettava kyky. Hän on myös osannut markkinoinnin saralla oikeasti ymmärtää, mikä vetoaa ihmisiin. Tätä kautta tarinat ovat tulleet mukaan jo varhaisessa vaiheessa. Kirstiltä on löytynyt tuohon aikaan bisnesälyä, vaikka muille jakaa. On hienoa, että näitä on käsitelty kirjan muodossa, jotta esimerkiksi minun kaltaiseni oppijat voivat saada arvokasta oppia hänen urastaan.

Kirsti on ollut sanojensa mittainen nainen. Ei saa luvata mitään mitä ei pysty toteuttamaan. Tämä on ihan hyvä neuvo ja olen pyrkinyt itsekin tätä noudattamaan omassa elämässäni. En yleensä suostu lupaamaan, jos en ole aivan varma, että saan tehtyä lupaamani.

Mielenkiintoisia nostoja

Mielenkiintoisia asioita Kirstin uran varrelta on esimerkiksi se, että hän on saattanut esittää bisnesasioissa ”boheemisti”, kuin ei seuraisi keskustelua tai ymmärtäisi mistä puhutaan, mutta on kuitenkin aina ollut tilanteesta kartalla. Minusta tuo on mielenkiintoista, sillä en itse näe esittämistä omassa tekemisessäni millään tasolla mahdolliseksi. Olisi kyllä joskus hauska jossain tilanteessa koittaa, jos esittäisikin, ettei ymmärrä mitään esimerkiksi markkinoinnista. Mitähän siitäkin tulisi. Toinen mielenkiintoinen huomio oli, että Womenassa ei ollut ollenkaan palaverikulttuuria. Siellä kokoonnuttiin, jos oli tarve. Kirsti myös oli varsin tietoinen siitä, että hänen tulisi tehdä raportteja, muttei silti tehnyt niitä itse. Mielenkiintoista toimintaa toimitusjohtajalta. Mitenköhän tuo toimisi nykyään tässä läpinäkyvässä kulttuurissamme?

Kirsti johti aina tunteella ja se on tosiaan näkynyt hyvänä ja huonona kuten, jo tuolla yllä mainitsinkin. Tämä on sellainen asia, johon en itse osaa sanoa suoraa mielepidettä. Olen lukenut tai kuullut jostain, että osa kokee, ettei johtajan kuulu näyttää tunteita työssä sen takia, että johtaja ei tuo omaa huonoa päiväänsä työntekijöiden näkyville ja huoleksi. Tämäkään ei kuulosta minusta täysin oikealta. Pitäisikö johtajan sitten aina näyttää siltä, että kaikki olisi hyvin vaikkei olisikaan? Ei minun mielestäni. Sanoisinkin, että oma kantani on, että johtamisen tulisi olla jotain näiden kahden väliltä.

En ole mainittiinko tästä suoraan kirjassa, mutta tällainen ajatus minulle kuitenkin kirjasta heräsi. Olisi mahtavaa tulevaisuudessa, jos satun olemaan johtoroolissa, että voisin antaa vastuuta nuorille ja sellaisille henkilöille, joilla ei ole vielä olemassa mahtavia työkokemuksia. Mielestäni tämä maa tarvitsee uskoa tulevaan ja olen aivan varma, että niissä, joilla ei ole vielä kokemusta on todella paljon osaamista, jota ei ole vielä päästetty näkyviin ja kuuluviin. Olisi ihana mahdollistaa työkokemuksia niille, jotka sitä eniten kaipaavat.

Marimekon suunta nousuun

Marimekon tarina on todella mahtava ja minusta on hienoa, että joku on oikeasti lähtenyt nostamaan yritystä, jolla ei ole mennyt hyvin. Siinä on aina olemassa riskinsä. Toki kirjan perusteella sain sen kuvan, että epäonnistuminen ei ollut edes mahdollista, kun Kirsti on ollut puikoissa, mutta kyllä se riski siellä on aina ollut olemassa. Uskon on pitänyt olla todella luja, sillä jos miettii, että edellinen yritys Amer ei ollut saanut Marimekon suuntaa käännettyä, mutta Kirsti sen teki ja vielä lyhyessä ajassa. Eihän tuota voi kuin arvostaa. Aikamoinen muutosjohtamisen prosessi on kyllä pitänyt Marimekon tuossa kohtaa käydä. Oli myös ihana lukea, että Marimekolla ei leikattu työntekijöiden määrissä alussa. Kaikki saivat pitää työpaikkansa, mutta töitä oli paiskittukin sitten ihan urakalla.

Minua lämmittää suuresti se, että Kirsti on Marimekolla aloittaessaan käynyt kättelemässä kaikki työntekijät läpi. Kertonut heille, että jokaista heistä tarvitaan. Mikä muu voisi motivoida työntekijää paremmin? Usko yhteiseen tekemiseen on kyllä pitänyt olla koko talossa luja. On ollut varmasti tärkeää tuoda esille, että jokainen on osallisena prosessissa. Kirsti oli kiertänyt myös reilusti Marimekon myymälöitä ympäri Suomen, jotta näkee itse myymälöitä ja ymmärtää asiakkaita sekä tutustuakseen valikoimiin ja henkilökuntaan. Nämä kaikki kertovat siitä, että hän on tuonut itsensä oikeasti työntekijöiden luo, jotta heidän olisi helpompi tuntea olonsa varmasti kuulluksi. On varmasti ollut todella tärkeää kiertää myymälöitä, jotta ymmärtää koko paletin.

Ei tavoitteita, vaan unelmia

Minusta kirjassa oli hienosti sanottu, että Kirstillä ei ollut tavoitteita vaan unelmia. Itsekin näen, että tavoitteita tulisi asettaa, jotta saavutetaan unelmia. Eli käytännössä tavoitteet ovat unelmien alapuolella pienempinä välietappeina. Onkin tärkeää muistaa, että tavoitteet vievät kohti unelmia.

Kirsti on ymmärtänyt urallaan eskapismin päälle ja esimerkiksi Marimekon näytöksistä on haluttu tehdä oikeasti elämyksiä. Niissä ei ole ollut vain malleja ja vaatteita, vaan myös tanssijoita ja julkisuuden henkilöitä ja kaikki on tehty visuaalisesti todella kauniiksi. Tämä on mielestäni noussut tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi nykyään. Ihmiset halajavat elämyksiä ja Kirsti on Marimekon kanssa niitä tuottanut.

En voi myöskään arvottaa tarpeeksi sitä, kuinka Kirsti on ymmärtänyt monessa kohtaa, että omat taidot eivät riitä ja on hankkinut silloin apua ympärilleen. Tällaisena esimerkkinä toimii hyvin ainakin Marimekon aikana järjestetyt hengennostatussessiot, jotta he saivat työstettyä kulttuurin huonoja piirteitä ja yrityksen ilmapiiriä on saatu muutettua vahvaksi ja positiivisemmaksi. Kirstille on ollut tärkeää, että henkilökunta uskoo tulevaisuuteen, sitoutuu ideoihin ja uuden rakentamiseen. Hän on itse ymmärtänyt, että hän on yrittänyt olla rakentaja, mutta myös ymmärtänyt sen, että on, joka toinen päivä paha ja joka toinen päivä Äiti Teresa. Tätä varten hän oli hankkinut ulkopuolisen henkilön tähän tehtävään. Rakentamaan yhteishenkeä.

On mielestäni todella tärkeää huomata, missä kohtaa omat taidot eivät riitä. On aina mahdollista saada tällaisiin kohtiin etsittyä henkilöitä, jotka täydentävät omat puutteet. Tähän varmasti kaipaisi välillä itsekin muistutusta, että onko pakko lähteä itse hakkaamaan päätä seinään, jos toisella on vasara.

Pohdintaa

Tämä essee jatkuisi varmaan vielä vaikka, kuinka, mutta olen yrittänyt koota tähän nyt niitä asioita, jotka minulle jäivät päällimmäisinä käteen tästä kirjasta. Tavaraa jäi harmittavan paljon myös esseen ulkopuolelle, mutta tärkeimpänä varmasti se, että olen ne itselleni saanut opeiksi. Enemmän oli pohdintaa, mutta näissä on varmasti ainesta tulevaisuudessa päästä käytäntöön.

Kirja oli todella mielekäs lukea ja olenkin todella hämmentynyt, kuinka paljon asiaa minulla oli tähän esseeseen. Kiehtovasta ihmisestä on helppo kirjoittaa ja saada peilattua sitä omaan näkökulmaan. Oli ihana päästä lukemaan tällainen tarina henkilöstä, joka on käytännössä tehnyt oman tiensä ”ryysyistä rikkauksiin” tällaiset kiehtovat ja motivoivat todella paljon.