Mitä minun tulisi tietää, että ymmärtäisin maailman tilanteesta paremmin vai olisiko parempi, etten tietäisi?

Yuval Noah Hararin kirjassa ”21 oppituntia maailman tilasta” avataan erittäin fiksulla tavalla nimensä mukaisesti maailman historiaa, nykyhetkeä sekä mahdollista tulevaisuutta. Kirja antoi todella hyvin ajateltavaa sekä herätti itsessäni typerän olon, sillä huomasin, kuinka vähän oikeasti tiedän asioista. Se ei toki tullut järkyttävän suurena uutisena, mutta pisti ajattelemaan, kuinka pihalla sitä ihminen onkaan. Tämä tietämättömyys ja sen tiedostaminen on ehkäpä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, jota mielestäni pitää muistaa pitää mielessä.

Se miten maailmassa asiat pyörivät ei tosiaan ole niin yksiselitteistä kuin yleensä luulemme. Näkökulmia ja tilanteita on yhtä paljon kuin on meitä ihmisiäkin, jolloin lähtökohtaisesti asennetta on hyvä tarkastella, miten kaikkeen suhtautuu.

Myös nykypäivänä omat näkökulmani maailman tilanteesta ovat olleet suhteellisen synkkiä, mutta kirjan luettuani osaan katsoa asioita jälleen kerran hieman eri perspektiivistä. En halua yleistää, mutta uskon, että ihmisillä on aina ollut tapana maalailla kauhukuvia seinille ihan luonnostaankin, mutta johtuuko se juuri siitä, koska emme tiedä asioista mitään? Vai johtuuko se siitä, että saamamme tieto eri medioiden kanavista on loppupeleissä hyvinkin suppea, emmekä näe asioita kuin siitä näkökulmasta, mikä meille halutaan antaa.

Ovatko asiat loppupeleissä kuitenkin ihan ok? Todennäköisesti. Kumpi lisää enemmän tuskaa, tieto vai tietämättömyys?

Mikä olisi lähtökohtaisesti paras asenne?

Mielestäni meidän pitäisi osata olla aikuisiällä enemmän niin kuin pienet lapset. Lapset eivät tiedä asioista paljoa ja lähes kaikki mitä heidän eteensä tulee, on uutta sekä kiinnostavaa. Lapset eivät mene paniikkiin uusien asioiden edessä vaan ovat hämmentyneitä sekä uteliaita siitä mikä tämä asia on ja haluavat (toivottavasti) oppia siitä.

Samaan tapaan meidän ihmisten pitäisi oppia vaihtamaan paniikkimielialamme hämmennykseen sekä uteliaisuuteen. Kirjassa olikin mainittu, että paniikki on ylimielisyyden muoto, joka syntyy omahyväisestä tunteesta, että tietää täsmälleen, miten asia on tai mihin esimerkiksi maailma on menossa.

Koska emme monestikaan tiedä asioista juurikaan mitään, kuin korkeintaan sen yhden kaverin kertoman tarinan tai yhden klikkiotsikon perusteesta tehty johtopäätös, menemme synkkiin paniikinomaisiin ajatuksiin ja ajattelemme, että kaikki menee päin vittua. Todellisuudessa asiat eivät ole niin synkkiä, mitä ennakkoluulomme antaa olettaa, emme vain tiedä asioista tarpeeksi. Toki epätietoisuudessa oleminen osittain varmasti tuottaakin ahdistusta sekä puristusta, mutta asennetta pitäisi pyrkiä muuttamaan.

Hämmennyksen (missä ne lapset yleensä ovat) tilassa ihminen on nöyrempi, tarkkanäköisempi sekä ymmärtää, että ei ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Tuolloin hän selvittää asioita mahdollisimman monesta kulmasta, jolloin syntyy laajempaa käsitystä aiheesta sekä paniikinomainen ajattelumaailma häviää. Pitäisikin siis pyrkiä olemaan nöyrempi sekä hämmentynyt.

Tosin sanonta ”tieto lisää tuskaa ja tuska lisää tietoa”, pitää myös mielestäni erittäin hyvin paikkaansa. Joskus voisi olla myös parempi olla tietämättä asioita, sillä maailma on erittäin monimutkainen paikka, eikä liian pitkälle meneminen aina ole välttämättä paras ratkaisu. Joissakin asioissa on vain parempi olla tietämätön paremmasta tai huonommasta.

Teknologia sekä tekoäly

Tekoäly on nyt kaikkien huulilla ja ihan aiheestakin. Keskustelun aiheet kiertelevät laidasta laitaan, joka on myös ihan ymmärrettävää. Mutta niin kuin tässä sekä muissakin asioissa, olisi meidän hyvä pyrkiä näkemään asioita monelta kantilta ja varsinkin sieltä positiivisten mahdollisuuksien kannalta.

Tässä teoksessa oli mielestäni kerrottu innostavimmin sekä positiivisin näkökulmin, mitä tekoäly sekä robotiikan kehittyminen voisi tuoda tullessaan. Toki siinä tulee aina olemaan riskejä, mutta kun katsotaan tilastoja ja realisoidaan tilannetta, riskien kauhistelu hiipuu helposti.

Jos kuvitellaan, että tulevaisuudessa robotiikan sekä tekoälyn myötä saataisiin esimerkiksi suurin osa maailman liikenteestä autonomisiksi, eli autot ajaisivat itsestään omassa järjestelmässään, ensimmäinen pelkokuva on, että kaikki menisi mönkään. Todellisuudessa näin ei välttämättä olisi, vaikkakin onnettomuuksilta ei silti täysin vältyttäisi. Suurin osa maailman onnettomuuksista tapahtuu inhimillisistä virheistä, joten maailmassa, jossa tietokoneet ohjaisivat meitä, vältyttäisiin suurimmilta osin onnettomuuksilta, jos lähdettäisiin ajattelemaan tätä asiaa tilastojen kautta.

Ihminen ei lopettanut shakin pelaamista, kun tietokone voitti ensimmäistä kertaa yhden parhaimmista shakin pelaajista. Ne tekivät sen jälkeen yhteistyötä ja tästä pelaajasta tuli entistäkin parempi.

Game of Datas

Yksi megatrendeistäkin tuttu aihe, kilpailu digivallasta oli osana tässä kirjassa ja syystäkin. Kaikki data, jonka jo kyllä annammekin avokätisesti jakeluun kaikkialle, on tulevaisuuden arvokkainta ”tavaraa”, jota maailmasta löytyy. Emme ehkä välttämättä tiedosta sitä, mutta me emme ole esimerkiksi Facebookille tai Googlelle ”asiakkaita”, vaan me olemme niiden tuotteita. Kaikki data, jota meistä kerätään, voidaan käyttää monilla eri tavoin, mutta se tulee tulevaisuudessa olemaan entistäkin arvokkaampaa valuuttaa.  

Tässä heräsi myös ajatukset yhdestä roolihahmosta yhdessä mielestäni maailman parhaasta sarjasta nimeltä Game of Thrones. Sarjasta löytyy eunukki herra nimeltä lordi Varys, todella rauhallinen, hiljainen ja fiksu kaveri. Hän oli loppupeleissä todella vaikutusvaltainen kaveri, koska hänen suurin voimansa oli se, että hän tiesi ihmisistä paljon asioita, paljon sellaisia asioita, joita he eivät itsekään tietäneet, että joku tietää. Tämä antoi hänelle paljon pelimerkkejä valtataisteluissa muita vahvoja kavereita vastaan, joille ei fyysisesti välttämättä pärjännyt. Eli tieto (data) on valtaa ja voimaa.

Kiihtyvässä ”Game of Datas” maailmassa kilpailu siitä, kuka hallitsee dataa, tulee ongelmia vapauden sekä tasa-arvonkin puolesta. Epätasa-arvoa on ollut kivikausiltakin asti, mutta paljon pienemmissä määrin. Tasa-arvo perustuu hyvin pitkälti omaisuuteen ja mitä pidemmälle ihmiskunta on mennyt, omaisuudet ovat kasvaneet, jolloin tietyt ihmisjoukot ovat keränneet ns. kirsikat kakkujen päältä, joka taas luo epätasa-arvoa omaisuuden muodossa. Omaisuus taas voi kasvattaa tasa-arvokysymyksiä esimerkiksi terveydenhuollon saralla, ei köyhillä valtioilla ole varaa pitää huolta väestöstään.

Teknologian sekä terveydenhuollon osilta tämä ongelma voi vain tulla kasvamaan pahemmaksi tulevaisuudessa. Kirjassa oli oikein mehevien scifi elokuvien tyylisiä esimerkkejä, mitä voisi tapahtua. Ei puhuta enää epätasa-arvosta, vaan siirrytään biologiseen epätasa-arvoon. Kun hoitomenetelmät kehittyvät ja osoittautuvat kalliiksi, vain rikkailla on niihin varaa. Myös yli-ihmisluokista sekä hyödyttämistä homo sapienseista, joilla ei tule olemaan varaa olla enää missään eikä hoitaa itseään.

Jos olet lukenut jo tähän asti, niin käväisepä katsomassa sellainen elokuva kuin ”In Time”. Elokuvan idea on se, että raha ei ole enää ihmisten valuutta, vaan aika. Ihmisiin on isketty siru, jossa näkyy heidän aikansa, paljonko on käytettävissä. Voit saada aikaa myymällä asioita tai tekemällä töitä, kun aika menee nolliin, kuolet. Aamukahvi voi esimerkiksi maksaa 2 tuntia ja sinulla on 42 tuntia elinaikaa jäljellä. Mielenkiintoinen leffa, kannattaa katsoa. Hararikin suositteli kirjassaan katsomaan scifi elokuvia, vaikka en itse niistä niin hirveästi välitäkään.

Ollaanko nyt ihan kusessa tämän kaiken datan keräämisen ja maailman tulevaisuuden kanssa?

Suattaapi olla. Suattaapi olla jotta ei olla, jos pääsemme tilanteeseen, jossa sitä käytetään kaikkien etujen hyödyntämiseen. Vaikka meistä jo nyt kerätään valtavasti informaatiota, voisi teknologian kehittämisen myötä tehdä niistä pelastavia työkaluja. Niin kuin tuossa aikaisemmin mainitsin, Harari osaa kirjassaan kertoa niitä hyviäkin tulevaisuuden näkymiä, JOS saamme asiat toimimaan.

Datan keräämisen sekä tekoälyn avulla voisimme päästä hyötymään siitä myös terveydenhuollossa, jolla voisi olla erittäin suuri merkitys maailmanlaajuisesti. Kaikkien ihmisten datan keräämiseen voitaisiin löytää yhdistäviä tekijöitä esimerkiksi mielenterveysongelmiin ja ohjata ihmisiä oikeisiin ratkaisuihin tai hoitokeinoihin. Tällä nopeutettaisiin ihmisten pääsemistä oikeisiin hoitomenetelmiin, eikä todella pitkiin jonotusaikoihin menisi enää niin paljoa aikaa. Tulevaisuudessa voisi olla tilanne, jossa kuka vain voisi saada tekoälylääkäriltä apua, riippumatta siitä missä hän on.

Samoin tekoäly voisi oppia tuntemaan sinut keräämällään datalla sekä sykettäsi seuraamalla niin, että se osaisi soittaa sinulle juuri oikeanlaista musiikkia tismalleen oikeaan hetkeen. Olit sitten surullinen ja tarvitset piristystä tai kun tarvitset hieman adrenaliinia, niin rokki soi. Toki tämä käy omatoimisestikin, mutta tekoälyn kautta voidaan etsiä sinun ruumiin reaktion kautta optimaalisin biisi siihen hetkeen.

Loppusanat

Kuin tuossa alussa jo mainitsinkin, kirja herätti erittäin paljon ajateltavaa sekä mietittävää. Ajatuksia heräsi hyvin monelta kantilta ja haluaisin isosti kirjoittaakin parista muustakin aiheesta, mutta veikkaisin, että saattaisin joutua vielä kuulemaan niistä.

Ihailen kirjailijan viisautta sekä ennen kaikkea rohkeutta puhua asioista. Suosittelisinkin jokaisen lukemaan kyseisen kirjan, vaikka en tässä haluaisi kirjojen arvosteluja tehdä.