Sinisen meren strategia

Kirjoittaja: Hepola

15 helmikuun, 2021

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Sinisen meren strategia – Markkina-aluetta etsimässä

 

Luin vanhan legendaarisen teoksen suosituksessa, jotta oppisin paremmin ymmärtämään bisneselämän monimutkaisia koukeroita sekä ajatuksella että saisin omien kiinnostuksenkohteiden solmuja auki. Mielessäni on pyörinyt jo pitkään erilaisia ajatuksia mitä pystyisin, voisin ja haluaisin alkaa tekemään yrittäjän näkökulmasta, tietenkin edelleen ajatukset ovat kaukana stereotyyppistä yrittäjyyttä. Painoin myös mieleeni visusti ajatuksen, että nyt uppoudutaan ja laitetaan aivot työskentelemään, jotta saisin mahdollisimman paljon irti valmiina mielessä vellovien ajatusten osalta. En usko, että totaalista heräämistä tapahtui vielä mutta jalostan edelleen valtavaa tietopankkia, joka tulee vielä jokin kaunis päivä konkretisoitumaan voittavaksi ideaksi. Perspektiivin muutos oli myös hauska huomata koska olin kirjan lukenut viimeksi yläasteella, jolloin ymmärryksentaso sekä puolueeton ideoiden räätälöinti olivat lähestulkoon tasolla nolla. Mutta kuitenkin let’s go ja aloitetaan ydinasioista.

 

Sininen meri vs. Punainen meri (tylsä otsikointi mutta tärkeä pointti)

 

Lyhyestä virsi kaunis, kirjan otsikko kuvaa aavaa, sinistä merta, jossa kaikki asiat ovat uusia niin asiakkaat kuin ideat tai konseptit. Punainen meri tarkoittaa ns. normaali olosuhteita, jotka ovat vakiintuneet alan tai ajan myötä, kysyntä on normalisoitunut, kilpailijat pysyvät suhteellisen samana ja liiketoimintaideat ovat hiotuneet hyvin samankaltaisiksi. Punaisella merellä kohdataan vähemmän uhkia, ei jännitetä turhaan uusista innovaatioista koska niiden määrä on olematon ja asiakaskunta pysyy lähestulkoon samana läpi vuosien. Kanta-asiakkuudet määrittävät paljon punaista merta, jolloin usein ei edes uskalleta haaveilla paremmasta vaan keskitytään olemaan keskivertoyritys, joka vuosi vuodelta sementoi omaa asemaansa. Kamala määrä kliseitä on nyt tuotu esiin mutta kyllä jokainen voi silti itse päätellä, mitkä ovat punaisen meren heikkoudet ja vahvuudet sekä mikä niiden suhde mahdollisesti on.

 

 

 

 

 

Konseptin merkitys osana opiskeluitamme

 

Olemme Tiimiakatemialla, (lue leikkikoulussa) joten mikä mahtaa olla kirjan merkitys tässä vaiheessa opiskelupolkua? Mielestäni merkitys on valtava, tämä kyseinen opus saattaa auttaa useita opiskelijoita tajuamaan bisneselämässä vaadittava lainalaisuuksia sekä löytämään omaan bisneskonseptiinsa sen muutoksen aiheuttavan asian. Kun pystyy viemään kirjan oppeja käytäntöön ja jalostamaan niistä toimivia konseptia voi pian huomata, että Tiimiakatemiasta on muodostunut huippu opinahjo ja leikkikoulu vaihe on lopullisesti ylitetty. Ei kuitenkaan saa missään vaiheessa lankautua ajatukseen, että se olisi helppoa tai että se edes tulisi akatemia aikana toteutumaan mutta usein kun kylvetään siemenet ja niitä hoidetaan oikealla tavalla ja kärsivällisesti, kukka, joka lopulta tulee esiin, on kauniimpi mitä pystyit edes kuvitella.

 

Sininen meri ja sen toteuminen

 

Ai niin, se sinisen meren strategia. Mitä aava meri lopulta tarkoittaa? Asiakkaita, markkinoita, toimintatapoja tai edes sääntöjä ei välttämättä alussa edes ole, yritys on marssitettu jollaan, joka on vienyt heidät täydelliseen hiljaisuuden tyyssijaan, joka on täytettävä innovaatioilla, joita muut eivät ole vielä keksineet, asiakkailla, joita muut eivät ole vielä löytäneet, konsepteilla, joita ei edes ole vielä kokeiltu.

 

Mitä se sitten tarkoittaa tai tarvitsee toteutuakseen? Aikaa, innovatiivisia sekä realistisia ajatuksia ja ROHKEUTTA. Yrityksen johto ei voi määrätä yritystä siniselle merelle vaan heidän tehtävänänsä on ajaa alaisia kohti aavaa merta samaan aikaan kun he ovat samassa veneessä ja pitävät tiukasti ruorista kiinni. Kirjassa sivuttiin arvoinnovaatio -termiä, jonka tarkoituksena on luoda tarvittava määrä lisäarvoa asiakkaalle, jotta kilpailu kyseisessä tapauksessa on täysin turhaa. Mitä me pystymme tekemään akatemialla? Juuri tämä spotti on kuin suunniteltu meille, yhdenkään opiskelijan toimeentulo ei ole projekteista tai ideoista kiinni, joten pystymme hinnoittelemaan suuret toimijat ulos kilpailussa sekä samalla tarjota 15 ihmisen ajatusvoiman vain sitä ajatusta varten, kuinka moni konsulttifirma oikeasti pysyisi edes tiimiyritysten perässä, jos asiakkaat antaisivat mahdollisuuden meille. Suuri ongelma muodostuu kokemattomuudesta, osaamattomuudesta hinnoitella itsensä ja markkinointitaitojen puutteesta isoja firmoja vastaan.

Ja nuoret tulevat kuitenkin ajamaan vanhat toimintatavat romukoppaan 10 vuoden kuluessa työelämässä, joten tietyllä tavalla aloitamme siniseltä mereltä akatemian alussa ja lähdemme punaisen meren kautta luomaan uudelleen sinistä merta, kun aloitamme virallisissa palkkatöissä.

 

Loppusanat

 

Kirja tarjosi itselle huiman määrän vahvistuksia, tarkoitan sitä, kun ajattelen jotain asiaa outside of the box ja kirja oli asioista samaa mieltä tai vahvisti sen olevan hyödyllinen reitti tarkastella asioita. Nyt vain olen uusien kysymysten äärellä, mille alalle suuntaan omia ajatuksiani ja miten pystyn osana tiimiyritystä tuottamaan tarpeellisen määrän resursseja kuukausitasolla enkä vain pyörittämään jotain säälittävää henkilökohtaista ajatushautomoa. Tiimistämme neljä henkilöä lukivat kirjan samaan aikaan kuin minä, joten juttuseuraa löytyy ainakin ajatushautomon puolesta mutta ehkäpä seuraava kirja on nimeltään, kääri hihat ja rupea töihin, jotta pääsen kokeilemaan ideoita rajapinnassa.

You May Also Like…

Kasva tai kuihdu

Yrityksen on kasvattava tai se ei pysy muun maailman mukana. Miten tämä on toteutettavissa, kirjassa kerrotaan ison...

Asiakastutkimus

Valitsin luettavaksi seuraavan kirjan Asiakastutkimuksen perusteet ja käytännöt. Kirjan lukemisen tarkoituksena oli...

0 kommenttia

Lähetä kommentti