Pelko pois – kohti rohkeaa johtamista on käytännönläheinen kirja johtajuuden kehittämisen tueksi. Se auttaa tunnistamaan omat ja toisten pelon herättäjät ja auttaa kasvamaan kohti rohkeaa ja tunnetaidokkaampaa itseä ja muiden johtamista. Kirjan tavoitteena on antaa eväitä kääntämään pelkotuntemusten haitalliset vaikutuksen rohkeaksi, haluttuja tuloksia paremmin aikaansaavaksi toiminnaksi. 

Pelko on tapa tulkita ja toimia. Pelko aiheuttaa vääristymiä havannoissa ja tulkinnoissamme sumentaen näkökykyämme niiltä asioilta, jotka ovat totta ja jotka kannattaisivat huomioida. Havainto- ja tulkintaharhat aiheuttavat meille tarpeetonta pelkoa, jos tulkitsemme esimerkiksi jonkun henkilön tarkoitusperät negatiivisemmin kuin on tarkoitus. Havaintoketju toimii meissä automaattisesti. Oleellista on löytää oikea tarkastelun ja pysähtymisen paikka, ennen kuin rajoittava, haitallinen pelkouskomus muodostuu.

Tiimin sisäiset havaintoharhaketjut

Esimerkki 1. Havainto: Tiimiläinen myöhästyy usein treeneistä, ja jos sattuu ilmestymään paikalle, ei juurikaan ota mitään kantaa mihinkään asiaan. Tulkinta: häntä ei kiinnosta tiimimme asiat, tai edes olla tiimissä. Johtopäätös: olemalla aina myöhässä ei ole siis sitoutunut tiimiin, eikä ole valmis tekemään tiimin eteen mitään. Uskomus: hän on laiska ja epäluotettava, eikä häneen kannata panostaa aikaa tai vaivaa, koska se on hukkaan heitettyä energiaa. Tämä johtaa tietynlaiseen käytökseen ja suhtautumiseen häntä kohtaan, koska pelkäämme ”totuuden” näkyvän muissakin asiayhteyksissä. Fakta kuitenkin on, että tämä ”totuus” perustuu hyvin ohueen faktapohjaan. Tämä itseasiassa selvisikin, kun toinen tiimiläisemme oli työskennellyt hänen kanssaan hänen omissa töissään yhden päivän, jolloin oli osoittautunut, että hän on erittäin ahkera ja aikaansaava persoona. 

Tämä ajatusketju pitäisi saada katkeamaan, mutta tulkinta syntyy havaintojen pohjalta niin nopeasti ja automaattisesti, ettemme sitä edes huomaa. Havainnon ja tulkinnan rajapinta on todella ohut. Haaste on siinä, ettemme tajua tekevämme tulkintoja, joten virheellisen päättelyketjun katkaiseminen on hankalaa. Tulkintoihimme vaikuttavat lisäksi omat yksilölliset kokemuksemme ja sisäinen ajatusmaailmamme (positiivinen/negatiivinen).

Näihin luotuihin uskomuksiin pohjautuva ”totuuspohjainen” todellisuus vaikuttaa sitten muuhun käyttäytymiseen tiimiläistä kohtaan. Ja kaikki tämä ”totuus” perustuu yhteen ainoaan faktaan, siihen että hän myöhästyy. Myöhästelyn takana saattaa esimerkiksi olla uniongelma, jonka takia hän nukkuu aamuisin pommiin, eikä hänen käytös liity tiimin kunnioittamiseen välttämättä millään tavalla. Mutta ihmismieli osaa jättää huomiotta sellaisen tiedon, joka on ristiriidassa aikaisempien uskomusten kanssa. Osa asioista saa suuremman painoarvon ja osalle havainnoista emme anna sijaa ollenkaan. Ihmisen mieli on kehittynyt riskien kartoitukseen ja uhkien ennakointiin, on sen helpompi antaa painoarvoa negatiivisille tapahtumille kuin positiiviselle. 

Toinen hyvä esimerkki löytyy myös tiimin sisältä ja viimeaikaisista tapahtumista. Tämä kyseinen henkilö on aiemmin myöntänyt olevansa erittäin huono vastaanottamaan palautetta ja usein ottaakin ne henkilökohtaisina hyökkäyksinä. Mikäli joku muu tiimiläinen antaa palautetta hänen käytöksestä tai toiminnasta, se tarkoittaa, että koko muu tiimi on häntä vastaan. Tämän olettamuksen perusteella hän alkaa uhriutumaan muita kohtaan, ja ottaa kaiken sanomisen vielä herkemmin itseensä. Vaikka kyse palautteessa saattoi olla hyvin pienestä mitättömästä asiasta, jota sanoja ei todellakaan tarkoittanut mitenkään hyökkäävästi tai haukkuvasti ja mikä luultavasti olisi selvinnyt, jos asiasta olisi käyty kunnollinen keskustelu.

Tapahtuipa eräissä treeneissä sitten tapahtumaketju, mikä loppuen lopuksi aiheutti aikamoisen suman. Erinäisten tapahtumien takia toinen tiimiläinen poisti minut Zoom-treeneistä. Hän oli saanut toisilta tiimiläisiltä palautetta asiasta, ettei ollut toiminut aivan oikein. Häneen iski pelko, että nyt hänelle läheiset tiimiläiset kääntävät hänelle selän ja eivät enää tykkää hänestä, joten hän alkoi levittää minusta valheellista tietoa, nostaakseen omaa statustaan muiden silmissä. Kun minulle selvisi nämä levitetyt valheet, syntyi seuraavanlainen havaintoketju. Havainto: kuulen minusta levitettyjä valheita. Tulkinta: hän haluaa haukkua minua nostaakseen omaa asemaansa. Johtopäätös: hän on epäluotettava, ei pysty seisomaan omien sanojensa takana ja valehteleva. Uskomus: en halua valehtelevia, kieroja ihmisiä elämääni, en voi enää työskennellä hänen kanssaan. 

Se onko tämä havaintoketju täysin totuuden mukainen vai vain minun käsitykseni asiasta on toinen seikka, mutta minun mielessäni tämä on täysin totta. Totuus kuitenkin on, että valheita oli levitetty ja niiden perusteella tein tulkinnan ihmisestä. Tulkinta pohjautuu varmasti elettyyn elämääni, jossa olen oppinut mitä kierot ja valehtelevat ihmiset saavat aikaan. Kuitenkin tämä ”totuudenmukaisena” ajateltu havainto on nyt johtanut siihen, että aiempi käsitykseni tästä ”kiltistä ja herttaisesta” ihmisestä on täysin murentunut ja tilalla on käärmeen kuva. Kaikki tämä on erittäin harmillista, sillä uskon, että me yhdessä olisimme voineet tehdä paljonkin hyviä juttuja ja tietenkin tämä kaikki vaikuttaa koko tiimin yhteishenkeen.

En usko, että tätä kyseistä havaintoketjua saadaan enää muutettua, mutta tulevaisuudessa voimme muuttaa tapojamme tehdä tulkintoja, jotka perustuvat lähinnä mielikuvitukseemme. On opittava pysähtymään ajatusten äärelle ja pohtimaan mitä itse ajattelemme ihmisistä ja asioista sekä ajatustemme sävyä. Perustuuko tulkintamme siihen mitä oikeasti tiedämme vai siihen mitä faktisesti tapahtui. Tätä varten on opittava mekanismeja hidastamaan omaa ajatteluaan. On kyettävä tiedostamaan omia ajatuksiaan sekä omia tunteitaan. Mitä enemmän altistamme itseämme tietotulvalle, sitä vähemmän meillä on aivoissamme tilaa käsitellä tunteitamme.

Aivojen energiahukka

Aivot toimivat energiatehokkaasti. Jos mieltä painaa ahdistus tai erilaiset surut, se vie suurimman osan aivojen energiasta stressin hallintaan, eikä tilaa jää luoville ratkaisuiden löytämikseen. Energiahukan seurauksena muuttuu välittömästi myös se, miten ihminen katsoo vaikeaa tilannetta tai muita ihmisiä siinä. Energia ohjautuu suoraan niihin alueisiin, jotka käsittelevät haitallisesta stressistä johtuvia tunteita. Aivot priorisoivat sellaisten tunteiden käsittelyn, jotka vaikuttavat mm. selviytymiseen.

Kirjassa joku nimeltä mainitsematon kertoo omaa kokemustaan palaverissa: 

”Eräässä johtoryhmän kokouksessa keskusteltiin tulevan kauden tavoisteasetannasta. Tilanne oli organisaatiossa haasteellinen ja johtoryhmäläisten piti päättää painopisteiden prioriteeteista. Tiimin yhteistyötä ja yhtenäisyyttä oltiin kehitettykuukausien ajan hyvin tuloksin. Keskustelun käynnistyessä kunkin suojamuurit nousivat välittömästi ylös. Pelkotilanteen ratkaisemattomuudesta, haasteellisuudesta ja tietoisuuseri liiketoimintojen välisistä prioriteettiristiriidoista nosti esiin pelot. jotka aiheuttivat tulkinnan toisen negatiivisesta käyttäytymisestä. Ryhmän energiataso romahti hetkessä.”

Tämä tuo mieleeni tilanteen, josta tämä koko tämänhetkinen ongelma tilanne alkoi. Eli treeneistä, joissa minä itse nostin vahvasti esiin mielipiteeni, puolustin sitä liiaksikin ja ehkä jopa epäkunnioitin ihmisiä, jotka eivät olleet valmiita heittäytymään yhteisen hauskuuden nimissä. Tämä osaksi johtui siitä, että minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa naura itselleen, ja se on piirre, mitä en arvosta kenessäkään. 

Ajattelin ensin, että oma käytökseni ei johtunut pelosta, vaan ehkä enemmänkin nimeen omaan tästä ärsytyksestä mitä heittäytymistaidon puute tuo. Kuitenkin asiaa mietittyäni tajusin, että olihan sielläkin takana jokin pelko. Pelko siitä, että meidän tekemästä tapahtumasta tulisi TYLSÄ! Joka johtaisi siihen, että meidän tiimistämme ajateltaisiin, että emme osaa olla hauskoja, emmekä järjestää mitään hauskaa (mikä toisaalta onkin ehkä vähän totta, koska selkeästi tiimiläiset eivät ole samanlaisia heittäytyjiä, kuin monet muut tiimit ovat. Onhan se monesti huomattu, ettei meidän tiimi juurikaan pysty pitämään yhdessä hauskaa). 

On kuitenkin huomattu, että etänä pidettävät vahvuuslaskennat tarvitsevat hauskuutta ja jotain erikoisuutta ollakseen mielenkiintoisia ja mukavia tapahtumia koko talolle. Ja pelko siitä, että meidän pitämä vahvuuslaskenta olisi tylsä ja ankea seurattava, toisi minulle henkilökohtaisesti epäonnistumisen tunteen. Epäonnistumisen pelko on kuitenkin varmasti yksi ihmisen suurimmista peloista.

Uskon, että meidän tiimi on muutenkin eristäytynyt muusta akatemiasta erinäisten henkilöiden vahvojen mielipiteiden takia, jotka ohjaa koko muuta porukkaa, ja se on todella sääli, koska Tiimiakatemian potentiaali verkoston kehittämisenä menee siinä hukkaan. Ja muunmoassa Napapiirin sankarit- viikosta pois jättäytyminen oli mielestäni suuri virhe, joka lisää yleistä oletusta siitä, että Deveta on tylsä, sekä minun henkilökohtaista tunnettani siitä, että tiimiläiset ottavat itsensä liian vakavasti, eivätkä osaa heittäytyä. 

Ihmisiä yhdistää eniten kaksi eri tunnetta; nauru/ilo ja itku/suru. Kun tapahtuu jotain todella mukavaa, jolle voi yhdessä nauraa, joka tuo kaikille iloa, se sitoo porukkaa yhteen. Tai, kun yhteisö kohtaa yhteisen surun, jota itkeä tai muulla tavalla surra yhdessä, se tuottaa yhteisen kokemuksen tunteen, joka kantaa pitkälle. Pelko, kiukku tai viha esimerkiksi ei tee samaa yhtenäisyyttä, sillä jo pienenkin yhteisön sisällä samat aiheet eivät aiheuta samanlaista pelkoa, kiukkua tai vihaa kaikille. 

Tämän takia mielestäni oli erittäin tärkeää, että vahvariin saataisiin hauskuutta yhteisellä heittäytymisellä. Näin jälkeenpäin osaan nähdä ja pystyn myöntämään, että olin aivan liiaksi kiinni omassa ajatuksessa musiikkivideosta, en pystynyt näkemään muuta vaihtoehtoa, toisaalta muita vaihtoehtoja ei esitettykään. Luultavasti jos niitä olisi esitetty, olisin helposti voinutkin luopua omasta ajatuksesta ja mukautua toiseen ideaan. Mutta luultavasti tässä vaiheessa jo, kun asiasta keskusteltiin, olivat kaikkien aivot menneet stressinsieto tilaan, eikä kukaan enää pystynyt kehittämään ratkaisua asiaan.  Vaikka tapahtuma on jo useamman viikon vanha juttu, se edelleen painaa ja harmittaa minua. Koen olevani asiasta täysin yksin vastuussa ja oman virheellisen käytöksen myöntäminen ei ole koskaan helppoa tai mukavaa. 

Yhteenvetona sanottakoon, että kaikin puolin erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen kirja luettavaksi kaikille johtajille.