Munkki joka myi Ferrarinsa-2p

Lähdeteos: Munkki joka myi Ferrarinsa-2p

Lähdeteoksen kirjoittaja: Robin Sharma

Teoriapisteet: 2

Munkki, joka myi Ferrarinsa

Robin Sharma

 

Valitsin alun perin tämän kirjan koska sen nimessä yhdistyi 2 asiaa, joista pidän; itämaisuus ja hienot autot. Myöhemmin treeneissä VTL Arttu suositteli mulle tätä kirjaa puheideni perusteella.

 

Hyvin nopeasti huomasin, että Tiimiakatemia perustuu hyvin vahvasti tähän kirjaan. Tai on saanut ainakin vaikutteitansa tästä. Oppimissopimus, joka tehdään koulutuksen alussa, perustuu pitkälti kirjan oppeihin. Etsitään asiat, joista pitää ja joita haluaa tehdä, asetetaan niille selkeät tavoitteet ja päämäärät ja sitten mietitään mitä niiden eteen tehdään.

Kirjassa puhutaan paljon siitä, kuinka onnen todellinen alkulähde on tavoitteiden saavuttaminen, niiden eteen tehty työ ja eteneminen niitä kohti. Tästähän oppimissopimuksessakin on kyse. Aseta tavoite ja etene sitä kohti.  Toisin sanoen Tiimiakatemia opettaa osaltaan myös onnellista elämää. Aika hieno tavoite. Toivon täydestä sydämestäni, että kaikki akatemialaiset tämän oivaltavat.

 

Olen nyt lukenut kirjaa 2 päivää. Aivot ovat niin täynnä ajatuksia ja oivalluksia, että välillä on pakko ottaa pieniä torkkuja, ettei aivot ylikuumene. Ostin Unelmien kirjan itselleni, johon olen kirjoittanut ylös kirjan tärkeimpiä oppeja ja sen jälkeen aion laittaa siihen myös niitä unelmia niin kuin kirjassa neuvotaan.

 

Koen, että olen elämässäni todella hankalassa pisteessä tällä hetkellä ihmissuhteideni kannalta ja tämä kirja on saanut minut miettimään elämääni todella paljon! Muutaman ensimmäisen sivun jälkeen jo tajusin kuinka en ole koskaan palautunutkaan kokemastani burnoutista, ja päästäkseni joskus siitä yli minun tulisi ottaa aikalisä elämääni. Aloin haaveilemaan 9-12 kuukauden matkasta Aasian rannoille rentoutumaan. Näen jo itseni istumassa rannalla auringon noustessa, juoksemassa rantaviivaa pitkin tyttäreni kanssa käsikädessä ja opettamassa hänelle matikan laskuja uima-altaan reunalla. Voihan toki olla, että kirjan luettuani löydän sisäisen rauhan ihan vain kotoakin. Mutta haluan kaiken ylimääräisen hötkyilyn kuitenkin vain loppuvan.

 

Olen jo ymmärtänyt kuinka elämässäni ei ole juurikaan ollut unelmia, joita ihan tosissaan olen miettinyt. Tähän asti tärkeintä on ollut joka päivästä vain suoriutuminen ja kunnon nukkuminen.  Se jatkuva unen tarve ehkä kertoo juuri niiden unelmien puutteesta. Olen vain illalla halunnut äkkiä siirtyä seuraavaan päivään, suorittamaan siellä pakolliset asiat, jotta pääsee taas nukkumaan.

 

Koska perhe-elämäni luo mieleeni nykyisin koko ajan vain negatiivisia ajatuksia, on pakko ottaa käyttöön Vastakohtaisen ajattelun menetelmä. En myöskään halua tuhota mieleni puutarhaa kaikilla niillä negatiivisuuksilla.  Niinpä minun on varmasti katsottava myös järven salaisuutta tässä asiassa ja alettava elää sen näyn mukaan.

Puutarhani on usein musta myös itseäni koskevista negatiivisista ajatuksista, en voi enää antaa pelkojeni ohjata elämääni vaan rohkeasti vaihdettava ne pelon ajatukset positiivisiksi ja mennä rohkeasti eteenpäin. ”Elämäsi rajoitukset ovat oman egosi luomia”! Nyt vaan alettava 5 askeleen menetelmällä menemään unelmia kohti.

 

Tahdonvoima on asia mitä selkeästi minun pitää harjoittaa enemmän, ja kun on tahdonvoimaa, on myös kurinalaisuutta.

Olen monta vuotta haaveillut juoksevani puolimaratonin, ja nyt mietin, että ehkä se todella olisi ensi syksynä mahdollista. Kysehän on vain tahdonvoimasta! Kurinalaisuutta kasvatetaan tekemällä jatkuvasti pieniä rohkeutta vaativia asioita. Tajusin, että tämä on kuin rengas, kaikki asiat liittyvät toisiinsa kaikessa. Tarvitsen rohkeutta päästäkseni tavoitteisiini ja pitääkseni niistä kiinni. Tarvitsen myös rohkeutta päästäkseni peloistani. Ja kun teen rohkeita asioita, kurinalaisuuteni kasvaa. Eräänä kirjan menetelmänä käytetään mantroja ja tiedän positiivisten mantrojen auttavan niin tahdonvoimassa kuin positiivisessa ajattelussakin.

 

Kaikki tämä tavoitteiden asettaminen ja niitä kohti meneminen liittyy myös vahvasti aiemmin lukemaani kirjaan Anna Perhon Superarkeen. Siinähän myös paljon painotettiin sitä, kuinka elämässä pitää päättää omat arvot ja tehdä vain niiden mukaisia asioita, jotta on helpompi kieltäytyä turhaa aikaa vievistä asioista. Tässä puhutaan täysin samasta asiasta hieman eri sanoin, kun kuljet vain tavoitteitasi kohti, tulet automaattisesti kieltäytyneeksi kaikesta mikä veisi sinua sivuraiteille.

Kun sinulla on selkeät ja hyvin suunnitellut tavoitteet, on sinun helppo käyttää aikasi niihin tehokkaasti, jolloin aikaa jää paljon muuhunkin elämään. ”Onnistuneen ajanhallinnan myötä on mahdollista käyttää enemmän aikaa mieluisien asioiden tekemiseen, niiden, joilla todella on merkitystä”.

Kun olet kirjannut tärkeät työasiat kalenteriisi ja teet asiat suunniteltuna aikana, ei jää aikaa turhaan säätämiseen, mutta muista laittaa kalenteriisi myös henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin liittyvät ja henkiset kehitystavoitteet jotta kalenterissasi säilyy tasapaino. ”Panosta kaikki aikasi merkityksellisiin tekoihin. Valaistuneet ihmiset panevat asiat tärkeysjärjestykseen”.

 

Tajusin, että päästäkseni parempaan henkiseen hyvinvointiin minun on otettava käyttööni useimmat kirjan opit.  Olen aina uskonut siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja tämän kirja oli tarkoitus juuri tässä hetkessä osua minun polulleni. Tunnen henkisesti heränneeni ihan uuteen maailmaan. Seuraava etappi on vain ostaa tämä kirja itselle ja parille tutullekin lahjaksi, auttaakseni heidänkin elämäänsä.

 

Kysehän kuitenkin on loppujen lopuksi vain tahdonvoimasta, eikö vain?

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti