Modernin johtajan käsikirja, älä ole pomo

Kirjoittaja: Moona Lymi

16 toukokuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Tämä kirja on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa. Olen lukenut Rubanovitschin kirjan Myyntikapina, josta pidin erittäin paljon. Tästä syystä minulla oli Modernin johtajan käsikirjasta suuret odotukset.

Pidin kirjasta hyvin paljon ja tuntui siltä, että sain siitä paljon irti. Mietin aluksi paljon sitä, miten pystyn reflektoimaan tämän kirjan sisältöä omassa tekemisessäni, kun en tällä hetkellä johtoasemassa ole. Tajusin kuitenkin olevani projektipäällikkönä muutamassa projektissa ja tuntuu, että otan muutenkin paljon asemaa tiimimme sisällä. Huomasin myös saavani kirjasta paljon irti, myös johtamisen ulkopuolella.

 

Työelämän viisi valttikorttia

Kirjassa puhutaan työelämän viidestä valttikortista, jotka toimivalla työpaikalla ovat kunnossa.

Itsetuntemus

Yhteinen suunta

Salliva ilmapiiri

Lupa ja vastuu toimia

Rikastava vuorovaikutus

Nämä olivat paljon niitä asioita, joita olemme tiimimme kanssa lähiaikoina miettineet. Kun yhteinen opintomatkamme Baskimaahan peruuntui, tuntui pitkän aikaa, että tiimiltämme oli hukassa yhteinen suunta. Huipputiimeillä on yhteinen tavoite ja motivaatiota päästä tähän tavoitteeseen yhdessä. Jo tammikuussa aiheesta puhuttiin, mutta vasta opintomatkan peruuntuessa tajusin sen olevan täysin totta. Toimimme tiiminä paremmin ja motivoituneemmin, kun menemme päin yhteisiä tavoitteita. Mielestäni olisi tästä syytä tärkeää keksiä pienempiä tavoitteista, jotka nostaisivat ihmisten motivaatiota matkalla suurempiin tavoitteisiin.

Toinen asia, joka tiimissämme on noussut paljon pinnalle, on luottamus. Mielestäni salliva ilmapiiri vaatii luottoa toisiin tiimin jäseniin. Samoin lupa ja vastuu toimia. Jokaisella pitäisi olla turvallinen ja luottavainen mieli tuoda esiin omia ajatuksia ja mielipiteitä. Emme ehkä kaikki tiimissä luota vielä toisiimme täysin, mutta koen toukokuussa pitämiemme palautekeskustelujen auttaneen paljon tähän asiaan. On tietenkin totta, ettei 15 ihmistä voi sormia napsauttamalla muodostaa yhtenäistä, jokaiselta taholta tulevaa luottamusta toisiansa kohtaan. Koen kuitenkin, että olemme hyvässä vauhdissa menossa suuntaan, jossa jokainen tiimiläinen tuntee itsensä turvalliseksi ja arvostetuksi.

Yksi asia, jolla pääsemme lähemmäs hyvin toimivaa tiimiyritystä, on kaikkien taitojen huomioiminen ja hyödyntäminen. Projektit pitäisi suunnitella niin, että jokainen pääsisi loistamaan ja antamaan oman panoksensa yhteisen päämäärän hyväksi. Näin jokainen oppisi tuntemaan luottamusta omia tiimiläisiä kohtaan ja jokainen tuntisi itsensä tärkeäksi mentäessä kohti yhteistä päämäärää.

 

Millainen on huono esimies?

Kaikki johtoasemassa olevat pelkäävät olevansa huonoja johtajia. Totuus on kuitenkin se, että jokainen johdettava tarvitsee erilaista johtamista. Myös johtamismallit muuttuvat koko ajan. On kuitenkin olemassa asioita, jotka eivät auta luomaan luottavaista ilmapiisiä työpaikalle. Tuhoinen esimies vahtii, vaatii ja valehtelee. Ottaa kaiken kunnian, mutta ei vastuuta virheistään.

Kirjassa kerrotaan kuudesta johtamisen sudenkuopasta. Jos tällaisia piirteitä itsestään löytää, on ne hyvä huomioida ja asialle tehdä jotain.

Pelkuruus

Vitkastelu

Ujous

Vähään tyytyminen

Laiskuus

Alas ajo ja kärsimättömyys

Jos nämä luonteenpiirteet kääntäisi vastakohdiksi, olisi se mielestäni aika hyvä lista luonteenpiirteistä, joita itse haluaisin johtajallani nähdä. On vaikea johtaa motivoitunutta, taitavaa ja korkealle tähtäävää tiimiä, jos itse ei ole siinä pisteessä. Yleensä johtajan käytös vaikuttaa myös työntekijöihin.

 

Mitä johtajaksi haluavan kannattaa pohtia?

Olen vasta tämän kevään aikana huomannut itsessäni halun päästä johtotehtäviin. Olen aina ollut sitä luovaa sakkia, jolle tulee paljon ideoita ja jota täytyy jopa välillä hieman hillitä. Olen vasta nyt huomannut, että luovuus on hyvä piirre olla myös johtajalla. Luovuus ja innostus nimittäin tarttuu.

Olin siis hyvin innoissani löytäessäni kirjasta listan nimellä: Viisi kysymystä, joita esimieheksi haluavan tulee punnita.

Otatko vastuuta vapaaehtoisesti?

Toimitko kokonaisuuden ja kollegoidesi hyväksi?

Kääntyvätkö ihmiset puoleesi, kun he tarvitsevat neuvoja tai apua?

Miten toimin konfliktitilanteessa?

Oletko hyvä kommunikoija?

Koen ottavani hyvin vastuuta vapaaehtoisesti ja toimivani kokonaisuuden ja ystävieni hyväksi. Olen myös hyvä kommunikoija. Sanon aina mielipiteeni, kuuntelen muita ja myönnän olleeni väärässä. Eniten minua mietityttää kysymykset 3 ja 4.

En tiedä olenko se, keneltä eniten apua pyydetään, mutta koen olevani helposti lähestyttävä ihminen. Voisinko tarjota vielä enemmän apuani ja näyttää ihmisille sen, että autan mielelläni.

Entä miten toimin konfliktitilanteessa. Osaan kyllä myöntää olleeni väärässä ja pyytää anteeksi, mutta olen kyllä usein konflikteissa myös äänessä. Tiedän tämän johtuvan siitä, että en tykkää, kun hiljaisempien ihmisten päälle kävellään ja lähden helposti puolustamaan heitä ja myös omaa mielipidettäni. Ehkä voisin keskittyä enemmän konfliktien lähtökohtaan ja siihen, mistä erimielisyydessä on oikeasti kyse.

Mielestäni tämä lista oli todella mielenkiintoinen ja laittoi minut kyllä ajattelemaan omaa toimintaani. Välillä se on vaikeaa, sillä usein tuppaa ajattelemaan, että itsellä menee hieman paremmin, kun oikeasti menee.

Löysin kirjasta myös kolme asiaa, jolla voi parantaa omia johtamistaitoja.

Palvele. Auta jokaista työntekijää löytämään omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Auta heitä kehittymään.

Kannusta. Kannusta ihmisiä kokeilemaan uutta ja omia rajojaan. Vain niin kehittyy.

Johda itseäsi. Minä koen, että johtaminen on paljon esimerkin näyttämistä. Miten voit toivoa omistautumista, kovaa työtä ja hyvin organisoitua elämää muilta, jos et siihen pysty itse.

 

 

Johtaminen muuttuu paljon koko ajan. Monet vanhemmat ihmiset, ovat tottuneet johtamismalliin, jossa pomon tehtävä on pomottaa, käskeä ja vaatia. Moni nuori työelämään astuva, ei kuitenkaan tällä tavalla kukoista. Maailma kehittyy, työpaikat kehittyvät ja myös johtamisen kuuluu kehittyä. Olemme siirtymässä pomotuksesta joukossa johtamiseen, joka kasvattaa työpaikalla yhdessä tekemisen asennetta ja luottamusta. Käskyttäjistä tulee valmentajia. Tämän muutoksen huomaa esimerkiksi Tiimiakatemialla. Älä siis ole pomo.

 

You May Also Like…

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

Valmentava johtajuus

Valmentava Johtajuus Mitä valmentava johtajuus on, tai mitä se käytännössä tarkoittaa? Valmentava johtajuus tarkoittaa...

Inhimillinen strategia

Maailma ja ihmiset muuttuvat Ihmisten arvot sekä maailmankatsomus on muuttunut vuosikymmenien aikana. Ennen ihmisten...

0 kommenttia

Lähetä kommentti