Mindset

Kirjoittaja: Elisa Häkkinen

12 huhtikuun, 2023

Lähdeteos: Mindset

Lähdeteoksen kirjoittaja: Carol S. Dweck

Teoriapisteet: 3

Järjen ääntä karkuun

Huomaan aika usein hakkaavani päätä seinään erilaisten asioiden kanssa. Tuntuu, että toistan samoja kaavoja, enkä pääse etenemään niin nopeasti kuin haluaisin. Pidimme jonkin aikaa sitten LÄN-treenit, joihin luimme teoriana asennoitumiseen ja ajattelun kehittämiseen liittyvää kirjallisuutta. Listalta valikoitui omalle lukulistalle Carol S. Dweckin (2006) kirja ”Mindset, menestymisen psylogia”. Oma mieli ei ole lähiaikoinna ollut kovin notkea, joten oman mielen toiminnan reflektointi auttoi tähän väliin todella paljon.

Oman mindsetin kehittämien

Muuttumattomuuden vs. Kasvun asenne

Varsinkin lapsena kuulin aika usein sitä, että olen kypsä ikäisekseni. Silloin se tuntui kehulta omaa älyä ja taitoja kohtaan. Opin käyttäytymään tietyllä tavalla ja myös pärjäämään hyvin kaikessa. Esimerkiksi taiteen ja kädentaitojen kohdalla tekemisiäni usein kehuttiin nuorempana, tämä luultavammin johti siihen, että ajattelin olevani silloin jossain omien kykyjeni huipulla. Voinko ikinä olla tätä parempi? Ajoin itseni monessa kohtaa pois kädentaitojen luota, koska koin niin tärkeäksi onnistua.

 Huomaan nykyään liikkuvani aika paljon muuttumattomuuden ja kasvun asenteen välillä. Tunnistan itsessäni molempia piirteitä.  Lapsena esimerkiksi liikunta oli myös sellainen asia, jonka äärellä en ikinä kokenut olevani tarpeeksi hyvä. Oma perhe on aina urheillut todella paljon ja sisarukset esimerkiksi kilpailleet erilaisissa lajeissa. En ollutkaan jossain heti hyvä, joten esimerkiksi vaikka voimisteluharrastus ryhmät aiheuttivat enemmän ahdistusta, kuin innostumista. Huomaan edelleen korjaavani näitä omia sisäistettyjä asenteita. Vaikeaa on päästä esimerkiksi liikunnan kohdalla oman mukavuusalueen rajoilta pois. Tiedostan myös sen, miten paljon vaikutusta on peruskoulusta opituilla tavoilla. Opittujen asenteiden ja tapojen muuttaminen ei ole helppoa, se on kivuliasta ja pakottaa kohtaamaan sellaisia piirteitä itsessä, joita ei halua itselleen myöntää. Kivuliainta on varmasti se, kun asiat muuttuvat epämukaviksi, täytyy vaan puskea läpi.

 Tiimiakatemialla on tullut opittua sietämään epävarmuutta, mikä tuntuu nyt viimeistä vuotta käynnistellessä todella arvokkaalta.  Hankalaa hyväksyä se, että suurimmassa osassa tilanteissa on kyse omasta sisukkuudesta, eikä siitä mitä osaat jo.  Vasta viimeisten vuosien aikana on vähitellen tullut palattua mm. kädentaitojen äärelle, en enää koe että jokaisen työn tarvitse onnistua. Pelkäsin epäonnistumista niin suuresti.  Nykyään tuollaiset lausahdukset tekevät enemmän surulliseksi. Oliko aikaisemmin niin paljoa tilaa kokeilla ja heittäytyä? Usein sullon itseni myös lokeroihin, joissa ei jää tilaa liikkua. Ehkä ympärillä olevat ihmiset osoittavat myös huomaamattaan johonkin laatikkoon.  Koen näitä tunteita edelleen välillä ja kamppailen jatkuvasti, sen kanssa, että antaisin enemmän tilaa itselleni epäonnistua. Vähemmänkin riittää, vaikka se ei aina siltä tuntuisikaan.

Tiimiakatemialla muuttumattomuuden asenteen huomaan usein tiettyjen roolien äärellä. Tuskin kasvan niin paljoa, jos olen useimmin niissä rooleissa, jotka tuntuvat luontaisilta. Haastanko itseäni todella tarpeeksi? Missä oikein menee oppimisen riemun ja suorittamisen raja? Teenkö asioita vain sen takia, että niin on tehty aikaisemminkin? Kävimme jonkin aikaa sitten Hohkeen treeneissä Joharin ikkunaa. Kirjoitettua ikkuna ruudukkoa tuijottaessani tajusin, miten oikeastaan olen itseni tiellä. Pelko ja ahdistuminen usein ohjaavat omaa ajattelua enemmän, kuin haluaisin myöntää.  Usein jos elämä tai työtehtävät tuntuvat raskailta saatan sulkeutua aika nopeasti. Juuri niinä hetkinä haluaisin osta useammin kääntyä muiden puoleen ja kysyä apua tai neuvoja. Miten voin oppia tästä tilanteesta enemmän. Näin muuttumattomuuden asenne vaikuttaa suoraa myös projekteihin ja omaan tekemiseen. En uskalla lähteä toteuttamaan villeimpiä ideoita, koska en halua asioiden menevän pieleen. Ehkä todellisuudessa en olekkaan supervastuullinen tyyppi vaan en haluaisin vaan hyväksyä sitä, etten voi kontrolloida kaikkea tai tietää lopputulosta. Tuskin tämäkään on täysin koko totuus. Siedän epävarmuutta tällä hetkellä varmasti paremmin kuin ikinä ennen, mutta paljon on vielä töitä tehtävänä.

”Olet hyvä unelmoimaan, mutta itsesi toteuttaminen on jäänyt vajaaksi”

Tämä kommentti jäi pyörimään mieleen noista kyseisistä treeneistä. Näen mitä voisin olla, mutta han hankalaa Aikaisemmin itsellä on ollut vaikeuksia löytää yhteys siinä, että millainen oman uran pitäisi olla vs. missä omat mielenkiinnon kohteet ovat. Taide, kirjat, musiikki, elokuvat ja kulttuuri ovat aina olleet itselle rakkaita asioita. Tuntuu, että itsessä kohtaavat aina kaksi puolta suorittaja, joka pyrkii kaikessa aina pärjäämään ja menestymään. Vastakkaisella puolella on ihmettelijä, joka tahtoisi vaan piirrellä ja vaellella päivät pitkät uteliaana. On ollut hankalaa ymmärtää, miten nämä puolet pelittäisivät yhteen parhaalla mahdollisella tavalla. Miten näiden puolien yhteiselon keskeltä voisikin löytyä jotain ihan uutta, jota en ole aikaisemmin itsestäni tunnistanut. En myöskään mitenkään voi vielä tietää itsestäni kaikkea ja voi olla varma siitä missä olen viiden tai kymmenen vuoden päästä.

Pelkään usein sitä, etten menesty. Tällainen ajattelu johtaa myös siihen, että alisuoriudun ja lannistun, vaikka tilaa olisi kokeilla mielin ja määrin. Pelkään usein myös sitä, että asiat menevät jollain perinpohjaisella tavalla pieleen. Tiedän kuitenkin, että pystyn muuttumaan ja niin olenkin tehnyt viimeisen kolmen vuoden aikana. Hankalaa välillä vaan hyväksyä muutoksen yhtäaikainen hitaus, kiivaus ja kärsimättömyys.

Mitä epäonnistuminen on?

Tahtoisin, että epäonnistumiset aiheuttaisivat enemmän innostusta, kuin kauhua. Huomaan että lähiaikoina olen ollut aika hengästynyt kaiken tekemisen äärellä. Koko menestyminen käsite pitäisi muotoilla omassa mielessä uusiksi, jotta todella pääsisin syvälliseen oppimiseen jälleen kiinni. Ei vain asioista suoriutumista vaan todellista haasteista innostumista. Viimeisimpään oppimisopimukseen kirjoitin myös paljon omista haaveista ja toiveista. Toisaalta olen pyöritellyt paljon mielessä sitä, että teenkö todella asioita itseni tähden? Koen vaikeaksi luottaa muutoksen luonteeseen ja siihen, että asiat järjestyvät. Tämä usein hidastaa omaa päätösten tekemistä, kun pyrin käymään läpi kaikki mahdolliset skenaariot lopputuloksista. Kaipaa varmuutta monessa asiassa, vaikka yhtä aikaa olen oppinut viihtymään myös kaaoksessa.

Haasteena itsensä kehittämisessä ja muuttumisessa on myös se, että aikaisemmat asenteet ovat voineet palvella elämässä jotakin tarkoitusta (C. Dweck 2006). Muuttumattomuuden asenne on saattanut tarjota polun siihen, että saa varmuuden omista kyvyistään ja itsetunnostaan. Tälläisellä asenteella on voinut auttaa myös selviytymään vaikeista tilanteista, jos esimerkiksi lapsena ei ole kokenut varmuutta omasta arvostaan. Ehkä eniten opittavaa itsellä on vielä epäonnistumisten kohtaamisessa, niiden kohtaamisessa on vieläkin haasteita. Tunnistan usein lamaantuvani tai ahdistuvani jos asiat eivät mene niin kuin pitäisi. Haastavaa on se, että miten etsin tarpeeksi tietoa siitä, että ymmärrän missä voin kehittyä. Viimeisen akatemia vuoden kannalta haluan luoda myös tarkemman suunnitelman, sille miten voin kasvaa mahdollisimman paljon. Oppimissopimus toimii tähän hyvänä työkaluna, mutta askeleet voisivat olla vielä tarkempia.

Hohkeen mindset

Miten muuttumattomuuden asenne näkyy? Miten olemme kehittyneet?

Tuntuu, että olemme osanneet ottaa oikean asenteen tälle viimeiselle vuodelle. Haastavaa on tasapainotella sen, kanssa missä kaikkien omat tavoitteet menevät ja mitä haluamme vielä tiiminä yhdessä saavuttaa. Kasvun käyrä on koko ajan ylöspäin, mutta miten saamme sen vielä räjähdysmäiseen kasvuun. Olemme tehneet nyt alkuvuoden aikana jo kolme synnytystä. Niinä hetkinä olemme yhdessä todistaneet toisillemme sen, miten paljon jo todellisuudessa osaamme. Kasvua tapahtuu koko ajan, unohdamme aina välillä vaan arjen keskellä juhlia sitä. Olemme myös hyödyntäneet aktiivisesti omia verkostoja ja rakentaneet uusia yhteyksiä synnytysten avulla. Käymme edelleen aktiivisesti asiakaskäynneillä ja rakennamme siltoja tulevaisuuden työelämää varten.  Haastavaa on välillä myös se, että pystymmekö kulkemaan vielä samaa tahtia, ettei pakka hajoaisi liian aikaisin.  Muuttumattomuuden asenne näkyy useimmiten silloin, kun puhutaan uusista mahdollisuuksista.

Emmimme ja pelkäämme vieläkin välillä mahdollisuuksiin tarttumista. Haluaisin auttaa koko meidän porukkaa vielä kehittymään huippuunsa. Jäin pohtimaan myös sitä, miten omat asenteet vaikuttavat koko tiimiin? Edistetäänkö vahingossa vääränlaista laumasieluisuutta? Jatkossa voitaisiin väitellä vähän enemmä, niin saattaisi jopa syntyä vielä lisää radikaaleja ja hulluja ideoita, joita lähdettäisiin näin viimeiselle vuodelle vielä kokeilemaan.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti