Puhutaanko luovuudesta liikaa? Yleensä erilaisten ideointiprosessien aikana ainakin lähes käsketään olemaan luovia ja pusertamaan hikiset ideat paperille. Jäämme usein kuitenkin jumiin normien sitomiin ideoihin, jotka eivät aina ole sieltä villeimmästä päästä. Vaikeaa olla mitenkään luova, kun huomaa olevansa jumissa tiukasti lukitussa laatikossa. Usein parhaimmat ideat ovat niitä arkisimpia ideoita, joita ei edes uskalleta sanoa ääneen, koska niitä pidetään itsestäänselvyyksinä. Luovuus on myös nykyään trendi, joka tuntuu pursuavan joka suunnasta päin näköä. Saku Tuominen tahtoo kirjassaan kannustaa arkiseen luovuuteen, joka usein unohtuu, kun puhutaan vain luovasta hulluudesta ja innovaatioprosesseista.
Luovuus ja sen viimeaikainen olemattomuus

En ole lähiaikoina kokenut itse ainakaan olevani luova, arki on tuntunut pelkältä eteenpäin paahtamiselta. Tätä esseetä vääntäessä en ainakaan kokenut olevani luova ollenkaan. Tilaa ei ole jäänyt uusien ideoiden kehittelylle tai edes niiden ajattelulle, kun viimeistään marraskuun harmaus on syönyt viimeiset energiat.

Olen usein itse ollut perinteisellä saralla ”luova”, olen harrastanut erilaisia käsitöitä koko elämäni ajan. Varsinkin lapsena olin se, joka innostui pahvilaatikoista, koska näki niissä loputtomien ideoiden mahdollisuudet. Mihin tämä lapsenomainen innostus aina häviää? Kysymykset eivät ikinä lopu, mutta päätämme ihmisinä olla kysymättä niitä. Emme enää osaa samalla tavalla olla uteliaita, vaikka se olisikin kehityksen kannalta tärkeää. Tulevaisuuden työelämä muuttuu jatkuvasti ja jos emme osaa käyttää mielikuvitusta, voi olla vaikeampi nähdä minkäänlaisia ratkaisuja. Tuomisenkin mukaan luovuus usein mielletään taiteellisuudeksi, vaikka se on usein paljon arkisempaa. Myös se, että kykenemme kysymään ja ihmettelemään on osa luovuutta. Liian usein ne ”huonot ideat” jäävät esittelemättä, koska keskitymme liikaa siihen mitä muut ihmiset ympärillämme ajattelevat.

Ihmiset mieltävät itsensä luovaksi, mutta usein ideoita ei osata viedä käytäntöön. Ideat jäävät pölyttymään laatikkoon ja jatkamme suorittamista entiseen malliin. Jos katsomme historiassa menestyneitä, he ovat usein niitä, jotka ovat osanneet viedä ideat käytäntöön. Tuominen esitteli hyviä esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat vieneet ideat käytäntöön. Esimerkiksi Uber syntyi ideasta, jossa haluttiin saada ”limusiini keskellä yötä mahdollisimman nopeasti”. Uberin kehittäjät uskalsivat astua tarpeeksi innovaatioprosessin ulkopuolelle ja törmäsivät todelliseen tarpeeseen.

Hohkeen vahvuus on alusta alkaen ollut idearikkaus ja innostuneisuus. Ideoita syntyy ja pulppuaa, joka suunnasta. Välillä ideoiden toteutus saattaa tyssätä siihen, että niitä ei osata viedä käytäntöön. Uusien ja suurien ideoiden rakentaminen niin sanotusti tyhjästä nyhjäisemällä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Ideoiden rakennus vaati myös prosesseja, joiden avulla asiat muuttuvat todellisuudeksi. Jos emme tiedä mitä kohti ollaan menossa, on lähes mahdotonta sitoutua täysin uusiin ideoihin. On tulevaisuuden työnkuva mikä tahansa, jokainen tarvitsee luovuutta. Sopeudumme uusiin ympäristöihin jatkuvasti ja kaipaamme uusia ratkaisuja, sekä ideoita. Luovuus on myös rohkeutta hypätä, vaikka ei tiedä mihin loikkaus vie.

Lisää kahvitaukoja ja aikaa, kiitos

Lähes jokainen näkee ympärillään ongelmakohtia, vain harvat kuitenkaan puuttuvat niihin. Päädymme useammin valittamaan, kuin puuttumaan meitä häiritseviin ongelmakohtiin. Jokaisella on kuitenkin kyky vaikuttaa ainakin, jollain tasolla ympärillään oleviin ongelmiin. Toisaalta ajatteluprosesseille ja toimintamalleille sokeutuu, jos ei välillä muista ravistella itseään. Tämän takia parhaat ideat saattavat jäädä toteuttamatta. Itse on lähiaikoina ollut ainakin puoli sokea, kun on koittanut nostaa itseään jostain harmaasta marraskuun väsymyksestä. Luova työskentely ei mitenkään luonnistu huonossa mielentilassa, mitään ei voi pakottamalla tehdä. Toisaalta, kun on osannut ottaa vähän etäisyyttä tekemisestä, saattaa saada uutta näkökulmaa sille, miten ongelmakohdista voisi päästä yli. Välillä on hyvä katsoa ihan toiseen suuntaan, että muistaa mitä oikeasti oli tekemässä.

Stressi ja vähintäänkin pieni ahdistuneisuus on näkynyt ilmapiirissä. Vuosi lähestyy loppuaan ja tuntuu, että monen asian kanssa aika loppuu kesken. Tilaa on jäänyt hyvin vähän tiimin yhteisille hetkille, joilla ei ole asetettua päämäärä tai tavoitetta. Luovuus ei kuki, jos sille ei jää tilaa. Usein parhaimmat asiat syntyvät usein ruokapöytien ja taukojen aikana, kun vapaalle ajattelulle on enemmän tilaa. Tekeminen muuttuu päättömäksi, jos emme hetkeksi aina välissä hengähdä. Tämän osalta joululoma ainakin osuu oikeaan kohtaan. Luovuus on aihe, jota on tullut jonkin verran pyöriteltyä. Tuomisen kirja oli ihan mielenkiintoinen kokonaisuus, mutta en tiedä sainko siitä oikein mitään kunnolla irti. Sai ainakin muistuksen siitä, miten pitäisi muistaa antaa tilaa luovuudelle.