Milloinhan minulla viimeksi oli tylsää? Monia hetkellisesti tylsiä hetkiä tulee mieleen, niin kuin esimerkiksi bussin odottaminen, tai kaupan jonossa seisominen. Tylsät hetket tapan usein kaivamalla taskustani esiin puhelimen, lopun jo tiedätkin. Nyt kun mietin, olen tosi harvoin tylsistynyt. Vaikka en roikukaan somessa koko aikaa, itseasiassa yllättävän vähän nykyisin, on minulla yleensä aina jotain kuunneltavaa, katsottavaa tai näprättävää. Olen pitänyt äänikirjojen, musiikin ja podcastien kuuntelua ”parempana vaihtoehtona” somen selailulle, jota se ehkä osittain onkin, mutta oikeastihan kaikki tuollainen on jonkinlaista ärsykettä ja tylsyyden välttelyä. 

Minä luulin, että siedän hyvin tylsyyttä ja pystyn jopa nauttimaan siitä. Voi kuinka olinkaan väärässä. Koen tylsät hetket enemmänkin mahdollisuuksiksi tehdä jotain tuotteliasta, kuten virkata, siivota tai lukea. Okei, usein myös älylaite ja selailu astuu kuvioihin, mutta nykyään harvemmin. Tällöin tylsyys häviää automaattisesti, ja olen jälleen vältellyt sitä. Olen tosin saattanut alkaa tekemään jotain luovaa, joten eikö se ole hyvä juttu? Olen silloin tällöin yrittänyt meditoida, istua vaan ja yrittänyt olla tarttumatta mihinkään ajatuksiin. Tällaiset hetket ovat mielestäni aika lähellä tylsyyttä, mutta sitten ei kuitenkaan. Istuminen tekemättä mitään. Ihan sairaan vaikeeta! Mieli keksii äkkiä virikettä, huomaamattakin alan ajattelemaan jotain menneitä tai tulevia juttuja, enkä muista olla nykyhetkessä läsnä. Paikallaan istuminenkin on vaikeaa, usein olen lopettanut jo muutaman minuutin jälkeen ja todennut, että ehkä joku toinen kerta. 

Nyt tuntuu, etten enää edes tiedä mitä tylsyys on. Äsken sanoin, että meditointi on lähellä tylsyyttä, muttei kuitenkaan. Se on käytännössä tylsää, siis kun ei tee mitään. Se, että itse päätän meditoida ja istua paikallaan, vaikka voisin tehdä muutakin, tekee siitä epätylsää. Ja kyllähän tehdessäkin voi olla tylsää! Mieti liukuhihtatyötä tai aidan maalaamista. Mielestäni silloin tällöin pitäisikin olla tylsää. Mietin kuitenkin, voiko tylsyyttä edes luoda itselleen, jos tietää, että olisi jotakin tekemistä? Minulle tylsyys tuntuu enemmänkin sellaisesta tilanteelta johon joudutaan haluamatta, kun mökiltä katkeaa sähköt, tai istutaan monta tuntia autossa ilman mitään tekemistä. Nykyaikana tällaisia pitkävetesiä hetkiä, joissa aika tuntuu matelevan, ei kovin usein tule. Okei, nyt olisi ehkä hyvä hetki tarkistaa tylsyyden oikea määritelmä, koska en enää tiedä mitä tässä selitän. 

”Olotila, jossa henkilöllä, ihmisellä tai eläimellä ei ole joko mitään mielekästä tekemistä tarmonpuuskan aikana tai sitten hänellä ei ole ollenkaan tekemistä.” – Wikipedia. Jep totta, en muistanutkaan, että tarmonpuuska liittyy asiaan. Tylsyys on siis se, kun haluaisi tehdä jotain, mutta samalla mikään ei tunnu mielekkäältä. Tunne alkaa sittenkin tuntumaan tutulta, ja mieleen tulee myös tuttu tapahtumaketju: mietitään poikaystävän kanssa, mitä tehdään, koska olisi kiva tehdä jotain. Kummallakaan ei ole hyviä ideoita, jotka innostaisivat molempia. Selataan Tiktokeja. Tylsyys tapettu. 

Tuntuu, että maailma liikkuu liian nopeasti ja pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain. Se tuntuu vähän kuormittavalta. Toinen havaitsemani asia on tietynlainen turtuminen ympäröiviin ärsykkeisiin, kuten mainoksiin, liikennehälyyn, ihmisiin, informaatioon ja työn ja opiskelujen haasteisiin. Koko ajan on niin paljon kaikkea meneillään, että on vaikeampi huomata yksityiskohtia. Kirjassa T. Hakala kertoo juuri tästä samasta ilmiöstä, että kun aistit ovat todella kuormittuneet, toisinaan on mahdotonta keskittyä poimimaan, saati erittelemään tarkasti yksittäisiä aistielämyksiä. Sellaisia yksittäisiä elämyksiä voivat olla esimerkiksi raikkaan ilman puhdas tuoksu. Hitsi, koitan miettiä lisää esimerkkejä, mutten keksi. Selkeästi aistini ovat nyt niin turtuneet, etten ole huomannut tällaisia yksittäisiä kokemuksia… Pelottavasti vaikuttaa siltä, että elän vain jossain putkessa vauhdilla eteen päin, enkä tajua pysähtyä nauttimaan elämän pienistä yksityiskohdista. 

Kaikesta turtuneisuudesta ja ärsykkeistä huolimatta koen kuitenkin olevani edelleen luova. Vai mitä luovuus sitten on, olenko sittenkin vain tuottelias, vailla omia ideoita? Luovuus on kykyä luoda uutta, terveisin Wikipedia. Oletan, että nyt puhutaan ideoista, jostain aivan uudesta. Eli se, että teen ohjeen mukaan villasukat ei tietyllä tavalla olekaan luovaa, kun olen kopioinut idean joltain muulta. Kuitenkin olen luonut uudet villasukat. Nyt olen ihan solmussa. 

Joskus kaipaan sellaista tylsyyttä, jota olen lapsena kokenut. Kun ei oikeasti ole mitään tekemistä! Ei ole mitään velvollisuuksia tai vastuita, to do-listoja tai rästihommia. Ei voi paikata tyhjiä hetkiä jonkin tärkeän asian pois hoitamisella, vaan suurin osa elämästä on vain tyhjää aikaa. Niin. On aikaa ajatella. Milloin olen viimeksi ajan kanssa ajatellut? Jatkuva ärsykkeille altistuminen vähentää oman ajattelun osuutta elämästä. Tylsyydessä on parasta se, että täytyy itse keksiä jotain viihdykettä. Joutuu ajattelemaan, jolloin saattaa myös saada hyviä uusia ideoita. Muistan monesti lapsena kävellessäni koulumatkaa ilman puhelinta tai mitään, olleeni syvällä ajatuksieni ja omakeksimieni tarinoiden kiemuroissa. Silloin pääni oli täynnä ideoita, joilla viihdytin itseäni. Silloin ainakin olin luova. 

Okei, olipas dramaattista. Ehkä siinä on kuitenkin jotain totuuden perää, sillä olen käsittänyt lapsien olevan yleisesti ottaen luovempia kuin aikuiset. Siihen vaikuttaa kuitenkin moni muukin asia kuin tylsyyden tunne. Kirja antoi minulle paljon ajatuksia, oikeasti tässä reflektiossa oli vain pieni osa niistä. Tämä on aihe, jota tulen miettimään jatkossakin, koska jotenkin hiffaan tuon louvuuden ja tylsyyden välisen yhteyden syvällisemmällä tasolla. Olen huomannut, että se toimii.