Johda tunteita – menesty työelämässä

Kirjoittaja: Matia Sarlin

9 joulukuun, 2021

Lähdeteos: Johda tunteita - menesty työelämässä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Camilla Tuominen

Teoriapisteet: 2

Luin Camilla Tuomisen Johda tunteita – menesty työelämässä, koska olin kirjasta kuullut kavereiltani paljon hyvää ja tiesin sen olevan nopealukuinen yhden teoriapisteen kirja. Tässä reflektiossa käsittelen muutamaa koppia kirjasta jotka kolahtivat omaan kokemukseeni tunteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelystä Tiimiakatemia arjessa. Kirjan pohjalta tätä reflektiota olisi voinut lähestyä niin tiimin, kuin yksilönkin näkökulmasta. Päätin valita tähän reflektioon nimenomaan henkilökohtaisen näkökulman.

Tuominen vakuutti kirjassaan tunneälyyn ja muutenkin inhimilliseen kanssakäymiseen liittyvien taitojen olevan kovaa huutoa tulevaisuuden työelämässä. Tekoälyn mukaan tulo tulee muovaamaan ihmisen työelämän roolia vielä luovempaan ja inhimillisempään suuntaan kuin mitä se on tällä hetkellä. Olen kuullut muistakin lähteistä puhuttavan niin sanotusta inhimillisyyden aikakaudesta. Tällaisella aikakaudella omien tunteiden ymmärtäminen on erityisen tärkeää, koska jos ei pysty ymmärtämään omia tunteitaan, ei ole mahdollista ymmärtää myöskään ympärillä olevien ihmisten tunteita. Tunteiden johtaminen siis lähtee aina omasta itsestä.

Tiimiakatemialla pääsee tuntemaan jos jonkinlaisia tunteita. Omia tunteita ei kannata, eikä saa pelätä. Tunteiden on tarkoitus tuottaa meille tietoa ja energiaa. Ne kertovat mihin suuntaan kannattaa kulkea ja mistä kannattaa pysytellä erossa. Ne antavat energiaa juosta, mutta myös rauhoittua. Omia tunteita ei siis kannata vain sysätä taka-alalle, vaan niitä kannattaa kuunnella, sillä niillä saattaakin olla tärkeää asiaa.

Kipu + reflektio = kasvu

Olen tuntenut kuluneena vuonna Tiimiakatemialla paljon niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin tunteita. Onnistumiset projekteissa tai tiimin kanssa toimimisessa tuntuvat hyvältä, mutta kasvu juontaa juurensa aina ”epäonnistumisista”, niistä kaikista vaikeimmista hetkistä. Näiden hetkien ja niiden aiheuttamien tunteiden käsittely onkin erittäin oleellinen taito arjesta selviämisessä Tiimiakatemialla, sillä niitä hetkiä täällä kyllä riittää.

Jos ajattelet että tiimiytyminen on tuskaton prosessi, niin ei ole. Tiimiytyminen tuntuu samalta kuin se, että jokainen tiimiläinen karauttaisi autollansa samaan kasaan. Ketjukolarit tekevät yleensä kipeää. Luonteet ja toimintatavat törmäilevät toisiinsa niin kauan että opitaan ymmärtämään toista, ja se jos joku vie aikaa. Tämän lisäksi Tiimiakatemialla eletään jatkuvassa epävarmuuden tilassa, koska jokainen yrittää lähteä luomaan omaa liiketoimintaansa ja harvoilla on minkäänlaista aikaisempaa kokemusta työelämästä, saati sitten yrittäjyydestä. Tiimiakatemia on muutenkin niin vapaa ympäristö, että sekin jo aiheuttaa tuskaa. Mitä tekisit, jos saisit tehdä mitä vaan? Tuohon kysymykseen harva ainakaan aluksi tietää vastauksen ja vastausta etsiessä pääsee kyllä kokemaan melkoisen tunteiden kirjon.

Kuinka tämän kaiken myllerryksen keskellä sitten pitäisi pystyä käsittelemään tunteitaan?

Ensinnäkin, kun tunnet jotain epämiellyttävää, vedä ensin pari kertaa rauhassa happea. Sen jälkeen name it to tame it. Pyri tunnistamaan ja nimeämään mitä tunnet. Kun tunnistat tunteen mitä tunnet, pohdi mistä se johtuu. Yleensä se johtuu jostakin mitä toinen on sanonut tai tehnyt. Nyt korvat hörölle, sillä seuraavaksi seuraa niksien niksi.

Kun ymmärrät mitä tunnet ja mikä sen on luultavasti aiheuttanut, kerro siitä tunteen aiheuttajalle. Toisen saattaminen tietoiseksi toimintansa seuraamuksista on erityisen oleellista tiimityön edistämiseksi. Kun kerrot että: ”Hei, kun sanoit noin niin se sai minut tuntemaan oloni tyhmäksi.”, niin se antaa kaverille mahdollisuuden muokata käytöstään. On erittäin mahdollista, että muutkin ovat tunteneet olonsa tyhmäksi hänen sanomisiensa perusteella, joten tilanne saattaa koskea muitakin kun vain sinua. Näin annat kaverille mahdollisuuden kehittää hänen vuorovaikutustaitojaan. Hänen tarkoituksensa tuskin on herätä aamulla ja saada kaikki tuntemaan olonsa tyhmäksi koko päivän ja sitten painua tyytyväisenä pehkuihin.

Ääneen tunteista puhuminen on muutenkin erittäin tärkeää, sillä monet tilanteet lähtevät itsestään raukeamaan, kun vain uskaltautuu puhumaan tunteistaan jollekin ääneen. 80-90% kokemistamme uhkakuvista on täysin meidän oman mielikuvituksemme tuotetta. Kun avaat ajatuksiasi toiselle, mahdollistat oman kuplasi puhkeamisen ja tilanteen raukeamisen. Kaverisi voi nähdä tilanteen ihan toisella tavalla ja kuvittelemasi kriisi ei olekaan todellinen.

Jos haluat ottaa vielä askeleen eteenpäin tunteiden johtamisessa, voit alkaa pohtia miltä muista tuntuu. Voit miettiä mikä sai henkilön toimimaan niin kuin hän toimi, tai mitä jokin hänelle sanottu asia on saattanut hänen sisällään aiheuttaa. Voit olla tukena, kun huomaat että ystävälläsi on vaikeaa. Kysy mitä hänelle kuuluu ja kuuntele mitä hän vastaa. Jos hän kertoo ongelmistaan, älä sorru parantamaan häntä tai ratkaisemaan hänen tilannettaan, vaan ole läsnä ja kuuntele. Kaikki meistä haluaa tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Ystäväsi kyllä lähtökohtaisesti tietää miten ratkoo tilanteensa. Voit lopuksi vielä kysyä tarvitseeko hän apuasi, jos et usko, että hän kehtaa suoraan sitä sinulta kysyä.

Yhteenveto

Tiimiakatemia on upea paikka, koska siellä pääsee kasvamaan ihmisenä aivan järjetöntä vauhtia. Tämä kasvu juontuu reflektoituun kipuun. Epämiellyttäviä tunteita ei saa pelätä, vaan ne täytyy ottaa vastaan lahjana. Tämä lahja täytyy avata huolellisesti, jonka jälkeen onkin aika selvittää mitä se sisältää. Saatua lahjaa ei ole kohteliasta heittää roskikseen, vaikka se ei ulkopuolelta vaikuttaisi juuri siltä mitä toivoit.

Ajattele mieluummin saavasi edistettä, kuin vastaanottavasi palautetta. Epäonnistumiset, ”negatiivinen” palaute ja ylipäätään vastoinkäymiset ovat niitä, jotka loppujen lopuksi vievät sinua eteenpäin ihmisenä.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti